Uudella RARW -albumillaan Dylan luettelee suuren joukon sekä musiikillisia että kirjallisia innoittajiaan. Dylanille yksi suurista on Amerikkalainen runoilija Walt Whitman, joka nykyään on ehkä jäänyt vähän unholaan, parhaat Whitmanin runoista ovat kuitenkin todella hienoja ottaen huomioon että ne on kirjoitettu jo yli 100 vuotta sitten.

Jossain arvostelussa sanottiin, että Dylan on taas tehnyt samanlaisen levyn. En tiedä millä korvilla arvostelija on RARW:tä kuunnellut, sillä EI … Dylan ei ole tehnyt samanlaista levyä, vaan jälleen kerran erilaisen levyn! Ylipäätään Dylanin viehätys on siinä että joka kerta tulee erilainen levy ja joka kerta on vaikea arvata mitä on tulossa. 1960- ja 1970- luvun Dylan -levyt ovat tietenkin ihan omaa luokkaansa, mutta vaikka 1980-luvulla Dylanilla ote vähän lipsui niin nekin levyt olivat jokainen kovin erilaisia. Ja sama juttu 1990- ja 2000-luvulla. Kaksi Dylanin viimeisintä (ennen tätä RARW-levyä)  omaa materiaalia sisältävää levyä Modern Times (2006) ja Tempest (2012) olivat nekin hyvin erilaisia. Jos nyt kuitenkin jotain yhtäläisyyksiä näiden vuosina 2006-2020 julkaistujen kolmen albumin välillä haluaa löytää niin ehkä näitä yhdistävä tekijä on sellainen vanhan miehen syvä viisaus. Rock on jäänyt vähitellen taakse. Nykyään Dylan operoi ikiaikaisen bluesin ja folkin yhdistelmällä, johon hän lisää ripauksen jazzia. Kaikkea sitä mitä Amerikka on tuottanut maailmalle viimeisen sadan vuoden aikana. Dylan operoi sadan vuoden musiikillisen tietämyksen ja perinnön turvin ja nyt hän entistä enemmän  ja entistä vapaammin yhdistää siihen myös kaiken kirjallisen tietämyksensä. Hän siteeraa ikivanhoja runoilijoita ja viittaa jälleen jopa 2000 vuotta sitten eläneisiin roomalaisiin (Crossing The Rubicon). Nykyään Dylanin levyistä puhuttaessa ainakin minun on vähän vaikea käyttää termiä ”populaarimusiikki”. Toki myynti aiheuttaa sen että nämä levyt voi luokitella populaarimusiikin piiriin kuuluviksi, mutta vaikka kappaleiden melodiat ja sävelkulut ovat näissä lauluissa helposti omaksuttavia, niin laulujen sisältö, sanoitukset ja tunnelma menevät jonnekin hyvin syvälle, jonnekin minne muut eivät pääse.  Siksi vuonna 2020 Dylan on jälleen kerran erilainen, vaikka kaikki eivät tätä ilmeisesti usko!  

 Harri Huhtanen 2020