Yksi Ostia-näyttelyn upeista veistoksista: Mies ja Koira.Veistos on kuin ihmeen kaupalla säilynyt ehjänä 2000 vuotta!
Kuin Korona -aikaa enteillen vuoden 2019 viimeinen matka suuntautui lähikohteeseen eli Tampereelle. Vapriikin museokeskukseen oli saatu Ostian arkeologisen museon, Tampereen yliopiston, Suomen akatemian ja Suomen Rooma-instuutin yhteistyön tuloksena kerrassaan superharvinainen ja komea muinaisen Ostian kaupungin historiaa esittelevä näyttely. Näyttely avattiin marraskuun alussa 2019 ja sen oli määrä jatkua toukokuuhun 2020, mutta kuten kaikki tiedämme keväällä 2020 Korona pandemia sulki museot myös Suomessa. Onneksi hankin liput tähän hienoon näyttelyyn heti alussa.
Roomassa näitä antiikin kulttuuria esitteleviä museoita on useampi ja luonnollisesti hienoimmat kokoelmat ovat nähtävillä siellä. Ostian museon kokoelmat, joista osa oli siis tällä kertaa kuljetettu peräti Suomeen saakka, eivät kyllä sinänsä kalvenneet edes Rooman kokoelmien rinnalla, sillä Vapriikissa oli nähtävillä mm. lukuisia näyttäviä sarkofageja, hienoja reliefejä, kauniita pienoispatsaita ja upeita lattiamosaiikkeja. Lisäksi paikan päälle oli järjestetty perusteellinen yleisöopastus, jossa kerrottiin Ostian historiasta keskeiset asiat. Näyttelyssä oli myös tyylikästä musiikkia, mielenkiintoinen videoesitys ja varsin perusteellisia suomenkielisiä infotauluja. Kyseessä oli siis kansainvälisen tason näyttely, jollaisia harvemmin Suomeen saadaan. Tähän oli hyvä lopettaa varsin antoisa matkavuosi 2019. Valitettavasti seuraava vuosi olikin jo sitten täysin erilainen. Sellainen jota tuskin kukaan osasi ennakoida vielä marraskuussa 2019!
Nykyään Karlovacin 6-sakaraisen linnoituksen vallihaudat ovat puistoaluetta. Kuvassa nähdään miten 1500-luvulla suunniteltu linnoituskapunki on rakennettu keskusaukion ympärille. Kooltaan vanha kaupunki on sen verran pieni että sen ehtii hyvin tutkia päivämatkalla.
Kuudentena matkapäivänä menimme junalla Karlovaciin, joka sijaitsee vajaan 60km:n päässä Zagrebista länteen. Itävallan suurmonarkian arkkiherttua Kaarle II perusti Karlovacin linnoituskaupungiksi turkkilaisia vastaan 13.heinäkuuta 1579. Harvan kaupungin perustamisajankohta tiedetään yhtä tarkkaan. Kaupunki rakennettiin vajaassa kymmenessä vuodessa ja sitä ympäröivät aikanaan mahtavat vallihaudat ja kuusisakarainen linnoitusmuuri. Valitettavasti kaupungin kaikki 1500-luvun rakennukset tuhoutuivat kaupunkipalossa 1500-luvun loppupuolella. Nykyisistä vanhan kaupungin rakennuksista tosin aika monet ovat 1700- ja 1800- luvulta eli siinä mielessä vanha kaupunki on säilyttänyt melko hyvin historialliset juurensa. Modernit kerrostalot on onneksi rakennettu vanhan kaupungin ulkopuolelle. Linnoitus oli hyvin suunniteltu, sillä vaikka sadan vuoden aikana turkkilaiset yrittivät peräti 7 kertaa valloittaa kaupungin eivät he siinä kertaakaan onnistuneet. Ottomaanien valtakunta rappeutui 1700-luvulta lähtien, mutta Karlovac sen sijaan alkoi kukoistaa. Itävallan kuningatar Maria Theresa myönsi 1776 Karlovacille vapaakaupungin oikeudet ja tätä seurasi lähes 100 vuoden jakso, jolloin Karlovacin liike-elämä kukoisti. 1800-luvun loppupuolella Karlovacin merkitys kuitenkin väheni, mutta kaupungin väkiluku jatkoi silti kasvuaan. Kun kaupungissa oli asukkaista vuonna 1900 32000, nousi asukasmäärä vuoteen 1991 mennessä yli 70 000:een. Sitten alkoivat vaikeudet. Jugoslavian hajoamisprosessi merkitsi veristä sotaa kroaattien ja serbien välillä. Tällöin Karlovacin serbit pakenivat perheineen kaupungista, tilalle muutti kroaatteja Bosniasta, mutta muuttosaldo oli kuitenkin kroaateille epäedullinen ja niinpä vuoden 2011 väestölaskennassa Karlovacin väkiluku oli laskenut peräti 25% eli oli enää 55 000.
Karlovacin vanha kaupunki voisi olla todella hieno, mutta valitettavasti serbit moukaroivat vuosien 1991-95 sodassa vanhan kaupungin rakennuksia sen verran kovalla kädellä että korjattavaa on edelleen paljon. Monet noista 200- 300 vuotta vanhoista rakennuksista ovat säälittävän huonossa kunnossa. 2000-luvulla kaupunki on yrittänyt käynnistää restaurointiohjelmaa, mutta ilmeisesti rahaa sitä varten ei ole saatu riittävästi kokoon ja siksi vanha kaupunki on edelleen osittain aika rähjäisessä kunnossa.
Zagrebista on hyvät bussi- ja junayhteydet lähialueen kaupunkeihin. Tällä matkalla ehdimme tutustua niistä kahteen. Viidentenä matkapäivänä suuntasimme heti aamulla Zagrebin bussiasemalle, josta pääsee vajaassa tunnissa n. 30 km etäisyydellä sijaitsevaan alun perin jo 1200-luvulla perustettuun Samoboriin. Tosin tuosta Tepec-kukkulan laella sijainneesta pienestä linnoituskapungista on enää rauniot jäljellä, sillä 1700-luvulla kaupunki muutti alas laaksoon. Nykyinen Samobor on n. 20 000 asukkaan hiljainen pikkukaupunki, jossa on kaunis toriaukio lukuisine kahviloineen ja pikkuputiikkeineen. Samoborin pienen keskustan kadut ovat kapeita ja mutkittelevia ja niiden varsilla on edelleen useita sympaattisia 1700-luvun pikkutaloja, sillä Samobor säästyi melko hyvin II maailmansodan pommituksilta. Kaupunginmuseo olisi ollut kiinnostava, mutta koska olimme matkassa maanantaina oli museo kiinni.
Keskustaan tutustumisen jälkeen lähdimme kävelemään laaksossa kaupungin ulkopuolelle, noin 2km päässä sijaitsevaan Samoborin kuuluisaan, kohta jo sata vuotta toimineeseen Gabreku 1929 -ravintolaan (numero viittaa ravintolan perustamisvuoteen) . Ravintolan seinillä on kymmenittäin siellä vuosien varrella illastaneiden kuuluisien kroatilaisten valokuvia (jotkut kuvista olivat varmaankin useita kymmeniä vuosia vanhoja). En tunnistanut ainuttakaan heistä! Niin heikot ovat Suomen ja Kroatian yhteydet. Sama juttu varmaan toisinpäin. Eli jos kroaatti tulisi helsinkiläiseen ravintolaan jonka seinillä olisi Matti Nykäsen, Sanna Marinin, Sauli Niinistön jne. kuvia niin tuskinpa hän heitä tunnistaisi. Gabreku ei ole mikään fine dining -ravintola, vaan pikemminkin siellä tarjoillaan aitokroatilaista, vatsan kunnolla täyttävää ”kotiruokaa”, joka perustuu yksinkertaisiin kylmäsalaatteihin sekä tukeviin possu- ja kana-annoksiin. Eli jos haluaa ”dieettiruokaa” niin ei kannata illastaa Gabrekussa!
Mimara-museon kokoelmat on sijoitettu tähän valtavan isoon 1800-luvun palatsiin.
Myös epätavallisten museoiden ystäville löytyy Zagrebista monta kohdetta: on ”päättyneiden suhteiden” (broken relationships) museo, ”krapula” (hangover) -museo, 80-luvun museo, illuusio -museo jne. Koska aikaa oli rajallisesti jäivät nämä kaikki tällä matkalla välistä. Alla omat suositukseni:
1. Museum of the City of Zagreb (Muzej grada Zagreba). Tämä hieno kaupunginmuseo sijaitsee yläkaupungissa eli Gradecissa. Kun aloittaa täältä saa hyvän käsityksen Zagrebin kehitysvaiheista 1200-luvulta aina nykypäivään saakka.
2. Archaeological Museum (Arheološki muzej u Zagrebu). Zagrebin monipuolinen arkeologinen museo sijaitsee alakaupungissa. Siellä esitellään Kroatian arkeologian lisäksi myös yleisarkeologiaa.
3. Strossmayer Gallery of Old Masters (Strossmayerova galerija starih majstora). Yksi Zagrebin vanhimmista museoista, aloittanut toimintansa jo 1880-luvulla. Kokoelmien perustana on Strossmayer -nimisen piispan oma taidekokoelma. Museossa on eurooppalaisen kuvataiteen mestariteoksia 1300-luvulta 1800-luvulle. Museo kaipaisi kuitenkin “päivitystä” ja ehkä vanhakantaisuutensa vuoksi onkin jäänyt turisteilta vähän pimentoon.
4. Mimara Museum (Muzej Mimara). Zagrebin suurista taidemuseoista uusin on 1987 toimintansa aloittanut Mimara, jonka kokoelmat on sijoitettu useampaan kerrokseen komeaan ja valtavan isoon 1800-luvun palatsiin. Museon kokoelmat ovat peräisin taidekeräilijä Ante Topić Mimaran (1898– 1987) tekemästä lahjoituksesta. Museo on sikäli kiistanalainen, että jotkut ovat väittäneet Mimaran varastaneen teoksia II maailmansodan loppuvaiheessa ja on myös esitetty väitteitä että osa teoksista olisi väärennöksiä.
5. Nikola Tesla Technical Museum (Tehnički muzej Nikola Tesla). Teslalle omistettu tekniikan museo sijaitsee vähän kauempana ydinkeskustasta, pääaukiolta on sinne matkaa vajaa 2km. Todellisuudessa Tesla oli serbi, mutta koska hänestä tuli maailmankuulu tiedemies ja koska hän asui lapsuutensa nykyisen Kroatian alueella, ovat kroaatit hänestä niin ylpeitä että ovat 1950-luvulla rakentaneet museon hänen kunniakseen. Museossa esitellään 1800- ja 1900-luvun teknisiä keksintöjä yleisesti, mutta museon varsinainen vetonaula on tietenkin laaja Nikola Teslan elämää ja keksintöjä esittelevä osasto.
Zagrebin tekniikan museossa on oma osastonsa jossa esitellään maailmankuulun serbokroaatin, Nikola Teslan keksintöjä.
Miten monta museota Zagrebissa on? Jos asiaa kysytään kaupungin turistikeskuksesta niin vastaus on: eniten maailmassa asukaslukuun suhteutettuna. Mutta se ei nyt tietenkään ole totta. Sen sijaan totta on se, että Zagrebissa on enemmän museoita kuin Helsingissä. Tripadviser listaa niitä yli 50, mutta sekään ei pidä paikkaansa, koska osa Tripadviserin listaukseen mukaan päässeistä kohteista ei ole varsinaisia museoita. Sen sijaan eräällä toisella nettisivustolla esitetty arvio siitä, että Zagrebissa on yli 30 museota pitää todennäköisesti paikkansa. Näistäkin varmaan puolet on aika pieniä museoja eli merkittäviä, isoja museoita Zagrebissa on arvioni mukaan noin 15 kpl.
Viikon matkalla, josta 2 päivää on omistettu etäkohteille eli muille Kroatian kaupungeille, ei tietenkään ole mitään mahdollisuutta tutustua kaikkiin Zagrebin museoihin. Nyt kun matkastamme on kulunut kohta kaksi vuotta huomaan nettisivuja selaillessani että netissä listojen kärkeen nousevat aivan eri museot kuin ne, joissa kävimme. Netissä uudet ja lähimenneisyyttä dokumentoivat museot nousevat suosituslistojen kärkeen. Niissä emme käyneet, koska itse ajattelen että museon tärkein tarkoitus on dokumentoida kaukaisia asioita. Ymmärrän hyvin, että nykyajan hektisessä tapahtuma- ja uutisvirrassa ihmiset eivät välttämättä ole kiinnostuneita asioista, jotka ovat tapahtuneet yli 50 vuotta sitten, puhumaattakaan asioista jotka ovat tapahtuneet yli 5000 vuotta sitten! Siksi listaan omat kohteeni vasta myöhemmin ja tähän linkitän nyt vain ne kohteet jotka ovat modernin turistin kärkisijoilla:
Huom. alla olevan artikkelin hintatiedot ovat Suomen osalta vuoden 2021 tietoja, mutta Zagrebin osalta vuoden 2019 tietoja, joten on mahdollista että hinnat Zagrebissa ovat jonkin verran nousseet alla kuvatusta, mutta käsittääkseni mitään suurta muutosta paikallisissa hinnoissa ei ole tapahtunut.
Zagrebin Kuuluisan Tkalciceva -kadun varrella on kymmenittäin kahviloita, baareja ja ruokaravintoloita.
Zagrebin ravintolat, baarit ja kahvilat
Kroatia on Suomen kokoinen maa, mutta silti maan pääkaupunki, Zagreb on huomattavasti edullisempi kuin Helsinki. Kroatia ei ole vielä päässyt siirtymään euroon, vaan maan rahayksikkönä on edelleen Kuna, jonka muuttaminen euroiksi vaatii matkaajalta vähän väliä taskulaskinta, koska summia on hieman vaikea pyöristää. Kunan arvo ei ole tasaluku, vaan hankala 0,135 euroa. Kunan kurssi on tosin seurannut yllättävän hyvin euron liikkeitä viimeisen viiden vuoden aikana. Kaupungissa on kymmenittäin ruokaravintoloita ja pääsääntöisesti niissä tarjoiltava ruoka on hyvää ja joskus jopa erinomaista. Tosin varsinaisia Fine Dining -paikkoja emme viikon aikana kaupungilla huomanneet. Lisäksi perinteinen zagrebilainen ruoka on aika tuhtia ja monen mielestä epäterveellistä. Liha dominoi annoksia, mutta jos haluaa syödä kevyemmin niin löytyy kaupungista iso määrä italialaistyylisiä ravintoloita, joista saa hyviä salaatteja ja pasta-annoksia. Aasialaisia ravintoloita ei juurikaan näkynyt Zagrebissa, ainakin niitä vaikutti olevan paljon vähemmän kuin Helsingissä. Tavallisessa ruokaravintolassa ja erityisesti drinkkibaareissa olut on suomalaisittain lähes käsittämättömän halpaa. Kun iso tuoppi nykyään Helsingissä maksaa paikasta riippuen 9-10 euroa, niin Zagrebissa saa ravintoloissa ja kahviloissa parempia ja vahvempia oluita 1-2 eurolla! Myös paikalliset viinit ovat ravintoloissa edullisia, mutta parin kokeilukerran jälkeen siirryimme takaisin turvallisiin ja tuttuihin ranskalaisviineihin, sillä kroatilainen viini ei maistunut kovin hyvältä. Koska ranskalaiset viinit ovat tuontitavaraa joutuu niistä pulittamaan jopa keskitason ravintolassa paljon enemmän kuin oluesta, tosin edelleen hinta on reilusti alle sen mitä viinistä joutuu maksamaan Suomessa. Kun suomalaisessa ravintolassa lasi (12cl) viiniä maksaa helposti 8-10 euroa (ainakin Helsingissä näin on), niin Zagrebissa vastaavantasoinen viini maksaa paikasta riippuen vain 3-5 euroa. Myös ruoka on ravintoloissa halvempaa kuin Suomessa. Tosin siinä hintaero ei ole yhtä iso. Härän sisäfilepihvi maksaa keskitason ravintolassa 15-20 euroa, kana-annokset 7-13 euroa, pizza 5-8 euroa ja niin edespäin. Kun kaksi henkilöä tilaa tyypillisessä, keskitason zagrebilaisravintolassa alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat kahveineen ja juomaksi pullon ranskalaista viiniä, niin laskun loppusumma on tyypillisesti 300-500 kunaa eli 40-70 euroa.
Vuoden 1566 kartassa Gradecista (vasemmalla) on käytetty jo nimitystä Zagrabia.
Zagrebiin ei ole suoria lentoja Helsingistä, mutta esimerkiksi Lufthansan koneilla pääsee kätevästi Zagrebiin yhdellä vaihdolla. Valitsimme lennot Hki- Munchen– Zagreb. Torstaina 17.10.2019 kello 12.40 Helsingistä lähtenyt vuoro oli perillä Zagrebissa jo 16.35 eli siinä jäi mukavasti aikaa tehdä vielä pikatutustuminen kaupungin keskustaan jo ensimmäisenä iltana. Olin ostanut 7 yön majoituksen Best Western Premier Hotel Astoriasta (Petrinjska 71), joka sijaitsi Zagrebin uudemmassa osassa eli “Ala-kaupungissa (Lower Town)”. Tosin uusi on tässä yhteydessä ehkä vähän harhaanjohtava nimitys, sillä valtaosa Ala-kaupungin komeista taloista on rakennettu jo 1800-luvulla, jolloin Zagreb laajeni voimakkaasti.
Keskiajalla Zagreb ei ollut vielä nimeltään Zagreb, vaan alkuperäinen yläkaupunki muodostui kahdesta pienemmästä kaupungista. Kaptol oli uskonnollisen elämän keskus ja piispakunta jo vuodesta 1094. Viereisessä Gradecissa puolestaan asui käsityöläisiä ja porvareita. Kaupunkeja erotti pieni joki, joka on nyttemmin hävinnyt ja nykyään sen kohdalla on Tkalciceva ravintola- ja turistikatu. Kroaattien ja unkarilaisten kuningas Bela IV palkitsin Gradecin asukkaat tataarien lyömisestä ja antoi Gradecille vapaakaupungin oikeudet vuonna 1242.
Toistaiseksi on epäselvää milloin Zagrebista tuli Zagreb. Nimi esiintyy jo eräässä 1100-luvun kirjoituksessa ja vuoden 1556 kartassa Gradecin alueen kohdalle on kirjoitettu Zagrabia. Asiakirjoista on löytynyt myös maininta siitä, että Zagreb- nimisestä kaupungista tuli Kroatian pääkapunki 1557. Viimeistään 1850 Zagreb -nimi tuli alueella yksinomaisena käyttöön kun Gradecin ja Kaptolin satoja vuosia vanhat naapurikaupungit vihdoinkin yhdistyivät. Vuosina 1830-1914 Zagreb kehittyi ja kasvoi nopeasti. Silloin rakennettiin myös laaja Ala-kaupunki (Donji Grad), jossa on toinen toistaan hienompia palatsirakennuksia ja upea puistoalue, jonka varrella sijaitsee useita Kroatian keskeisiä museoita. Nykyään Zagrebissa on noin 800 000 asukasta ja kaupungin laajuus on itä-länsiakselilla on noin 30 km ja etelä-pohjoisakselilla noin 20 km. Turistin kannalta keskeiset nähtävyydet saavuttaa kuitenkin helposti jalan, koska ydinkaupungin alueella kohteet ovat yleensä kohtalaisen lähellä toisiaan.
Slovenian pääkaupunki Ljubljana on turistille viiden tähden kohde!
Ensimmäisen ja toisen Balkanin matkan välillä ehti vierähtää lähes 30 vuotta, sillä alue oli pitkään niin levoton, ettei olisi ollut mielekästä turistina matkustaa sinne. India Jones- tyyppisille hurjapäille se olisi ehkä sopinut, mutta minä olen sikäli vanhanaikainen että arvostan rauhaa ja vakaita oloja. 2000-luvulla aloin kuitenkin lukea toinen toistaan houkuttelevampia juttuja Baltian rannikkoseuduista ja jopa muutamista sisämaan kaupungeista kirjoitettiin suomalaisissa lehdissä positiiviseen sävyyn. Niinpä lopulta syksyllä 2012 uskaltauduin runsaan viikon omatoimi -matkalle Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan. Se kannatti! Vähän Turkua suurempi Ljubljana oli varsinainen turistin taivas! Ruoka ja viini oli hyvää ja halpaa! Hintataso ravintoloissa oli alle 50% Suomen hinnoista. Esimerkiksi iso lasi punaviiniä ravintolassa maksoi muistaakseni vain 2-3 euroa. Kaupunki oli sopivan pieni, jotta sen hallitsi hyvin kävellen. Valtaosa nähtävyyksistä oli muutaman kilometrin säteellä. Itävalta-Unkarin loistoaikana 1800-luvulla rakennetut palatsit oli suurelta osin 2000-luvulla ehditty jo kunnostaa ja ne olivat kauniita. Ljubljanassa oli vaikeaa huomata että kaupunki ehti 1900-luvulla olla yli 40 vuotta kommunistisen hallinnon ikeessä. Kommunismi tuottaa yleensä hyvin rumia rakennuksia tai ainakin 1900-luvulla näin tapahtui, mutta onneksi Ljubljanan kauniita 1800-luvun palatsirakennuksia ei missään vaiheessa korvattu Stalinin ajan harmailla ja kolkoilla betonilaatikoilla. Ljubljanassa on valtava määrä opiskelijoita ja tämä tuo oman hienon vibansa kaupungin iltaelämään. Kulttuurinnälkäisille on tarjolla hienon arkitehtuurin lisäksi paljon löytöjä roomalaisajalta, sillä jo 2000 vuotta sitten muinaiset roomalaiset rakensivat paikalle ison ja vauraan kaupungin.
Vuoden 2012 matkan jälkeen mietin usein uutta matkaa alueelle, mutta aina löytyi kohteita, jotka menivät ohi. Lopulta kesällä 2019 päätin että oli vihdoinkin kolmannen Balkanin matkan vuoro. Suomalaiset tuntevat ehkä parhaiten Balkanilta Kroatian rannikolla sijaitsevan Dubrovnikin, joka oli suosittu turistikohde jo “muinaisen” Jugoslavian aikaan. Toki Dubrovnik on kaunis ja sieltäkin löytyy paljon roomalaisten jättämiä kulttuuriaarteita, mutta usein kaupungissa on enemmän turisteja kuin paikallisia eli Dubrovnik on vähän kuin Venetsia – siellä on jo liikaakin turisteja. Niinpä pitkällisen pohdinnan jälkeen matkakohteeksi varmistui Kroatian pääkaupunki Zagreb, jossa on saman verran asukkaita kuin Helsingissä. Lukemani perusteella nähtävää siellä oli vähintään viikoksi ja lisäksi lähellä oli monia mielenkiintoisia maaseutukohteita.
Suomessa huonosti tunnetun Montenegron asukkaat kannattivat 1990-alussa, päinvastoin kuin muut alueen valtiot, jäämistä Serbian yhteyteen. Liitto alkoi kuitenkin rakoilla jo 1996, jolloin maa ryhtyi harjoittamaan omaa talouspolitiikkaa ja otti, ehkä hieman yllättäen, valuutakseen Saksan markan ja myöhemmin euron. Näin maa halusi identifioitua vahvemmin läntiseen Eurooppaan. 2000-luvulle tultaessa Montenegrossakin alettiin vaatia täysitsenäisyyttä. Asiasta järjestettiin kansanäänestys 2006 ja niukalla enemmistöllä itsenäisyyden kannattajat voittivat. Näin Montenegrosta tuli jo viides entisestä Jugoslaviasta eronnut valtio.
Serbia ei jostain syystä ole vieläkään tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä. Kulttuurillisesti ja etnisesti Kosovo on kuitenkin kovin erilainen kuin Serbia. Väestöstä 90% on albaaneja. Jotta Serbia hyväksyttäisiin EU:n jäseneksi pitäisi Serbien vihdoinkin tunnustaa Kosovo.
Ainoa alueen valtioista, jonka tilanne on edelleen keskeneräinen on Kosovo. Alueen asukkaista lähes 90% on albaaneja ja he kapinoivat serbihallintoa vastaan jo 1980-luvun sekasortoisina vuosina. Albaanit julistivat maan itsenäiseksi jo 1991, mutta tuota julistusta ei maailmalla noteerattu. Varsinainen avoin sotatila alkoi 1996. Koska Kosovo oli köyhin alueen valtioista ei sillä myöskään ollut varsinaista armeijaa ja niinpä kyse oli sissisodasta serbien koulutettua ja hyvin varustettua armeijaa vastaan. Sotavuosina jopa satoja tuhansia Kosovon albaaneja pakeni ulkomaille. Serbit saivat huonoa mainetta myös tästä sodasta, johon liittyi serbien tekemiä siviilien joukkomurhia. NATO alkoi ratkaista umpikujaa kovimmalla mahdollisella tavalla eli pommittamalla suoraan Serbiaa. Operaatiolla ei ollut edes YK:n valtuutusta. 10 viikon pommitusten jälkeen Serbia antoi lopulta periksi ja veti joukkonsa pois Kosovosta. Tilanne ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan nyt albaanit alkoivat kostaa alueella asuville siviiliserbeille hävittämällä heidän kirkkojaan ja asuntojaan. 280 000 serbiä joutui pakenemaan maasta. Vuonna 2008 Kosovon parlamentti julisti maan itsenäiseksi. Serbia kieltäytyi edelleen hyväksymästä Kosovon itsenäisyyttä. Kosovon väestöstä 7% on serbejä. Heidän asemansa albaanien johtamassa maassa on tukala. Kosovo on pieni, köyhä maa, jossa asuu vain 1,5 miljoonaa ihmistä. Jostain syystä he eivät kuitenkaan ole halunneet liittyä naapurivaltio Albaniaan, jonka kanssa he ovat sukulaiskansa. Kosovon itsenäisyys on hauraalla pohjalla ja edelleen vain noin 100 maailman valtiota on tunnustanut maan itsenäisyyden.
Titon kuolemasta vuonna 1980 alkanut Jugoslavian “kuolinkamppailu” on siis 40 vuodessa johtanut siihen että aikaisemmin yhtenäinen yli 20 miljoonan ihmisen kansakunta on jakaantunut peräti seitsemäksi pienemmäksi valtioksi, joista 7 miljoonan asukkaan Serbia on toki edelleen suurin, mutta kylläkin melkoisesti supistunut valtansa huippupäivistä. Nykyään kaikki alueen maat haluaisivat mukaan EU:iin mutta taloudelliset ja juridiset puutteet maiden hallinnoissa ovat estäneet sen että kaikki näistä uusista valtioista olisivat päässeet mukaan suureen Eurooppalaiseen yhteisöön.
Ensimmäisenä mukaan hyväksyttiin kohtalaisen vauras ja demokraattinen Slovenia, josta tuli EU:n jäsenvaltio jo 2004. Toisena mukaan pääsi Kroatia vuonna 2013. Ehdokasmaita ovat Serbia, Montenegro ja Pohjois-Makedonia. Serbian kohdalla liittymisaikeet on estänyt mm. sotarikollisten suojelu, hallinnon korruptio ja Kosovon oikeuksien evääminen. Myös Kosovo ja Bosnia-Hertsegovina haluaisivat liittyä, mutta eivät ole tällä hetkellä vielä edes virallisia ehdokasmaita, koska maiden talouselämä ja hallinto ei ole EU:n edellyttämällä tasolla.
Vuonna 1991 Serbian armeijalla oli hieno suunnitelma koko Kroatian miehittämiseksi. Suunnitelma meni kuitenkin mönkään koska Serbia ajatui sotaan myös naapurivaltio Bosnia-Hertsegovinan kanssa.
Vuoden 1983 jälkeen seurasi erittäin pitkä ajanjakso, jolloin ei kyllä yhtään tehnyt mieli matkustaa Balkanille. Jugoslaviassa oli Titon kuoleman (1980) jälkeen jatkuva talouskriisi, hallituskriisi ja etninen kriisi! Kaikki historian vanhat “haavat” aukesivat ja lopulta sekasortoinen tilanne päätyi johonkin sellaiseen, jonka vuosikymmeniä luultiin olevan Euroopan osalta jo ohi, nimittäin kansalaissotaan ja vieläpä monella rintamalla! Muutama uusi valtio selvisi kriisistä yllättävän helpoilla.
Pohjoinen Slovenia ja eteläinen Makedonia ilmoittivat itsenäisyydestään vuonna 1991. Jugoslavian serbijohtoinen hallinto antoi Makedonian mennä vähin äänin, Sloveniankin osalta yritykset perua osavaltion itsenäisyminen kuivuivat kasaan muutamassa päivässä.
Neljän miljoonan asukkaan Kroatia julistautui myös itsenäiseksi vuonna 1991, mutta siitä seurasikin jo verinen sota serbien kanssa. YK riensi apuun ja toi maahan peräti 14 000 rauhanturvaajaa. Myös Suomen uutisissa näytettiin mm. kuvia aikaisemmin erittäin suositun turistikaupunki Dubrovnikin taisteluista. Onneksi taistelut saatiin loppumaan ennen kuin kaupungin ainutlaatuinen, historiallinen keskusta ehdittiin pommittaa maan tasalle. Periaatteessa sota loppui 1992, mutta tosiasiallisesti varsinainen rauha Kroatian alueella saavutettiin vasta 1995.
Kaikista entisen Jugoslavian hajoamissodista sekavin oli Bosnia-Hertsegovinan sota. Maa ilmoitti itsenäisyydestään 1992, mutta samalla serbijohtoinen osa maasta ilmoitti että hekin itsenäistyvät! Jotta tilanne olisi mahdollisimman sotkuinen ilmoitti rajavaltio Kroatia ryhtyvänsä sotaan bosniakkeja vastaan, jotka siis jo sotivat serbejä vastaan! Sekä serbit että kroaatit syyllistyivät sodan aikana vakaviin sotarikoksiin. Molemmat ryhmät halusivat kokonaan eroon islaminuskoisista bosniakeista. Tilanne alueella rauhoittui vasta 1995 kun USA tuli väliin ja pakotti kaikki ryhmät rauhaan. Kaikkiaan tässä verisessä sodassa kuoli yli 100 000 ihmistä muutamassa vuodessa ja maanpakoon päätyi arviolta 1,5 miljoonaa bosniakkia. Tilanteen rauhoittaminen edellytti kuitenkin niin supermutkikkaan aluehallintojärjestelmän luomista etten yritäkään avata sitä tässä. Periaatteena hallinnon hajauttamisessa oli kaikkien maassa asuvien etnisten ryhmien oikeuksien turvaaminen siten, ettei mikään ryhmä saavuta ylivaltaa, joka voisi johtaa uuteen sotaan. Lopputuloksena oli monikulttuurinen, hauras valtio, jossa asuu nykyään 44% bosniakkeja, 31% serbejä ja 14% kroaatteja.
WINTERLUDE FINLAND 