
Monet pitävät Dylanin 1980-lukua menetettynä vuosikymmenenä, mutta tämä ei pidä ollenkaan paikkansa. Myöhempinä vuosikymmeninä Dylan on julkaissut paljon vähemmän uusia studioalbumeja. 1980-luvulla Dylan sentään julkaisi vielä seitsemän uutta studioalbumia. Niistä yksi oli mestariteos (Oh Mercy 1989), kaksi erittäin hyvää levyä (Saved 1980 ja Infidels 1983), kaksi kohtalaisen hyvää ( Shot Of Love 1981 ja Empire Burlesque 1985). Loput kaksi eivät olleet enää niin kovin hyviä (Knocked Out Loaded 1986 ja Down In The Groove 1988), mutta näilläkin levyillä on tähtihetkensä.
Tällä BS Vol 16 boksilla on tarkasteluun otettu Shot Of Love, Infidels ja Empire Burlesque . Lisäksi mukana on vuoden 1980 harjoittelusessioiden kappaleita. Minulle nämä olivat ehkä niitä kaikkein mielenkiintoisempia tällä boksilla. Sen sijaan näiden kolmen studioalbumin julkaisemattomat kappaleet ja vaihtoehtoiset versiot eivät ainakaan vielä tässä ensi kuuntelussa sytyttäneet minua samalla tavalla. Kautta linjan nämä ovat kuitenkin hyvin rokkaavia kappaleita eli sikäli uskon että tämäkin boksi tulee myymään yhtä hyvin kuin aikaisemmatkin BS -julkaisut.
Kun ostin Porin vuoden 2014 Dylan-konsertin yhteydessä eräästä myyntikojusta siellä olleen ainoan The Complete Album Collection Vol 1 -boksin, jossa on 47 Dylanin CD-levyä ajattelin että tuo Vol.1 on vitsi, sillä jotta voisi tulla studioalbumien Vol. 2 pitäisi Dylanin elää vähintään 130-vuotiaaksi! Mutta myöhemmin tajusin mikä on jutun juoni. Vol. 2 tulee sisältämään Bootleg Series -sarjan levyjä ja niitä taitaa jo nyt olla enemmän kuin noita virallisia studioalbumeja eli Dylan-harrastajat pitäkää varanne: kyllä sieltä on tulossa vielä se Vol. 2 -boksikin. Tosin sitä ei tarvitse ostaa jos on ostanut nämä alkuperäiset BS-julkaisut sitä mukaan kuin niitä on ilmestynyt. Ja näinhän ainakin minä olen tehnyt hardcore -fani kun satun olemaan.
Harri Huhtanen 2021