Esiintyjänä Robert Smith on jossain määrin samanlainen kuin Dylan. Myös Smith luottaa musiikin ja kappaleiden voimaan eli hän ei esitellyt bändiä edes konsertin lopussa. Hän ei myöskään kehunut miten hieno yleisö on ja miten hienoa on olla taas Suomessa. Välispiikit olivat Smithillä aivan minimissä. Loppupuolella tosin kuultiin jälleen kerran pahoittelut siitä, ettei hän vieläkään ole ehtinyt opetella Suomea (sama kommentti kuultiin vuosien 2016 ja 2019 konserteissa). Ainakin permannolla hardcore fanit tunnistivat kappaleet hyvin ja lauloivat monissa mukana, mutta tässäkään kohtaa Smith ei antanut aloitetta yleisölle, vaikka monilla artisteilla nykyään on tapana antaa yleisönkin laulaa välillä jos siihen pystyvät. Sellaista hengen nostatusta Smith ei yleisölle suonut, vaan 27 kappaleen setti ajettiin läpi nonstoppina yli 40 vuoden kiertueiden tuomalla varmuudella. Yhdessä asiassa Smith eroaa kuitenkin Dylanista. Hän ei ole kieltänyt kuvaamista ja konsertin loppupuolella kun kymmenet kännykkäkamerat sojottivat Smithiä kohti, tuli hän aivan lavan eteen ja poseerasi estottomasti ja tuntui nauttivan siitä että häntä kuvattiin. Minusta tämä on reilua. Yleisö on maksanut maltaita nähdäkseen bändin ja Smithin ja he haluavat matkamuistoksi kuvia idolistaan. Miksi se pitäisi kieltää? Smithin sanaton vastaus näytti olen: kuvatkaa niin paljon kuin sielu sietää, minä en siitä välitä, se ei ole minulta pois, vaan minusta se on mukavaa. Tähän totean vain: respect!       

Text and Photo: Harri Huhtanen 2022