CURE: Kiss Me Kiss Me Kiss Me (2006)

Kuvassa alkuperäinen vuoden 1987 2LP:n julkaisu.

Curen Kiss Me Kiss Me Kiss Me -albumi ilmestyi alunperin vuonna 1987 tupla-albumina sekä 1CD:nä, josta sen aikaisten aikarajoitusten vuoksi jouduttiin jättämään pois kappale Hey You,  joka tällä uudella, vuoden 2006 painoksella on mukana.  Kiss Me -albumi taitaa olla Curen ensimmäinen levy jota myytiin yli miljoona kappaletta ja se noteerattiin myös Suomessa.

Hankin Kiss Me’n vasta jotain päiviä sitten ja olen ehtinyt kuunnella sen vasta kaksi kertaa, mutta täytyy sanoa että on tämäkin mielenkiintoinen ja hieno levy!  Bändi selvästi yrittää tällä albumilla etsiä uutta tyyliä eli erkaantua goottirokista. Mukana on mm. joitain funk- ja soul -vaikutteisia biisejä, mutta hyvä ettei bändi jatkanut niiden parissa, sillä Cure ei selvästikään toimi soul / funk -soundeilla. Onneksi seuraavalla albumillaan (Disintegration 1989) Cure palasi goottikehykseen ja jatkoi samalla täysin omaleimaisen tyylinsä kehittelyä. Muutamasta hieman epäonnistuneesta kokeiluista huolimatta tämä yli 74 minuuttinen 18 kappaleen Kiss Me -albumi on kokonaisuutena korkeatasoinen ja mukana on muutamia hittejäkin, joita bändi esittää edelleen keikoillaan.  

Harri Huhtanen 2022

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s