Jokainen artisti uskoo tai ainakin uskottelee itselleen että hänen uusin levynsä on hänen parhaansa. Jos näin ei olisi ei levytysprosessi olisi kovin “rehellinen”.  Jokainen artistin fani uskoo tai ainakin haluaa uskoa että uusi levy jota hän kuumeisesti odottaa on hänen suosikkiartistinsa paras. Niinpä minunkin odotukseni Youngin uuden World Recordin kohdalla olivat korkealla.Kaksi ensimmäistä kuuntelukertaa olivat kuitenkin pienoisia pettymyksiä. Tuntui että Young toistaa jälleen sitä kaavaa, jolla hän on tehnyt jo lukemattomia albumeja.

Tänään sitten kuuntelin levyn kolmannen, neljännen ja viidennen kerran ja tällä kertaa lukien kaikki tekstivihon sanoitukset ja vaikka edelleen olen sitä mieltä, ettei tällä levyllä varsinaisesti ole uusia Young -klassikkobiisejä, niin minua säväytti kyllä se, että tämä saattaa olla Youngin puhdasverisin teemalevy!  Kaikki albumin kappaleet kertovat (tavallaan) uhkaavasta ekokatastrofista. Sanoitukset ovat Youngin tyyliin enemmän tai vähemmän kryptisiä, mutta  ei tarvitse suurennuslasia huomatakseen että jokaisessa biisissä toistuu jossain muodossa ajatus uhkaavasta ekokatastrofista. Lisäksi hienoa on huomata, ettei tämä ole dystooppinen, katkera levy, vaan pikemminkin hyvin hippihenkinen eli sanoituksien perusteella jää sellainen vaikutelma, että Young oikeasti uskoo tai haluaa uskoa, että tulevat sukupolvet korjaavat aikaisempien sukupolvien virheet ja maailma pelastuu.  Eli mitä tästä opimme?  Kannattaa kuunnella levyt useampaan kertaan, koska ensivaikutelma ei välttämättä ole sama kuin se vaikutelma, jonka saa 5. tai 10. kuuntelukerralla. Tämä pätee siis lähinnä artisteihin, joilla oikeasti on jotain merkityksellistä sanottavaa.   

Harri Huhtanen 2022