John Fogerty & Creendence Clearwater Revival – osa 2

fogerty1973tbrroriginal

Kun 1972 alkoi olla selvää että CCR hajoaa, ryhtyi Fogerty valmistelemaan ensimmäistä sooloalbumiaan. Se koostui Country -klassikoista. Fogerty soitti levyllä kaikki instrumentit, teki yksinään kappaleiden sovitukset ja tuotti itse levyn. Silti hän julkaisi levyn ikään kuin bändituotoksena. Bändin nimeksi hän valitsi The Blue Ridge Rangers . Tämän vuonna 1973 ilmestyneen levyn myynti jäi vaatimattomaksi, koska kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä bändistä eikä osannut yhdistää sitä John Fogertyyn. Niinpä hän julkaisi vuonna 1975 soololevyn omalla nimellään. Sekään ei auttanut, sillä myös tämän levyn myynti jäi vaatimattomaksi. Seuraavana vuonna hän äänitti Hoodoo -nimisen albumin, jonka levy-yhtiö Asylum kuitenkin yllättäen hylkäsi eli levyä ei julkaistu, vaikka kaikki oli valmista julkaisua varten.

Fogerty oli pulassa. CCR oli ollut maailmanlaajuisesti suosittu bändi jonka suurimmat hitit hän oli säveltänyt, mutta hänen soolouransa ei ottanut tuulta purjeisiinsa. Niinpä seuraava soololevy, Centerfield ilmestyi vasta 1985. Albumilla Fogerty purki katkeruuttaan Fantasy Recordsin levypomoa Saul Zaentzia kohtaan peräti kahdella kappaleella  ja sanoitukset  olivat sen verran suorasukaisia että Zaentz haastoi Fogertyn oikeuteen kunnianloukkauksesta.  Lisäksi Zaentz syytti Fogertya omien kappaleidensa plagioimisesta uudelle levylleen. Zaentz sai jo vanhoista kappaleista suurimman tuoton ja halusi lisää rahaa myös Fogertyn uusista kappaleista. “Itse” -plagiointisyytteet (näinkin voi siis tapahtua Amerikassa että artistia voidaan syyttää itsensä plagioimisesta!) kuitenkin kaatuivat oikeudessa ja kunnianloukkaus -oikeudenkäynti päätyi sovitteluratkaisuun eli ilmeisesti Fogerty maksoi Zaentzille sen verran että tämä suostui luopumaan oikeudenkäynnin jatkamisesta. Centerfieldin menestyttyä   paremmin kuin hänen 1970-luvun soololevynsä innostui Fogerty julkaisemaan jo seuraavana vuonna uuden sooloalbumin nimeltään Eye Of The Zombie . Se myi kuitenkin huonosti ja kun sitten kaiken päälle Fogerty kieltäytyi esittämästä soolokiertueellaan CCR:n kappaleita, joita yleisö janosi, oli Fogertyn sooloura taas vaikeuksissa. Sitten vaikeuksien päälle tuli vielä Tom veljen yllättävä kuolema. Tom oli kuollessaan vain 48-vuotias ja  Fogerty otti veljen kuoleman hyvin raskaasti, koska ei ollut ehtinyt sopimaan tämän kanssa riitoja, joiden seurauksena CCR 1972 hajosi. Fogertyn katkeruus entisiä bändikavereitaan kohtaan vain syveni. Kun CCR vuonna 1993 valittiin Rock and Roll Hall Fameen, kieltäytyi Fogerty esiintymästä entisten bändikaveriensa kanssa ja valitsi juhlakonserttiin heidän tilalleen sessiomiehiä.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019           

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s