Bob Dylanin The Never Ending Tour 30 vuotta! -osa 3

dylan-genucoverd1

Valitettavasti Dylanin The Never Ending Tourin keikoista vain muruisia on julkaistu virallisesti. Bootleggarit ovat siksi olleet aktiivisia ja sadoista TNET-keikoista on julkaistu bootleg -levy ja lisäksi Dylanin konserteissa soittamista harvinaisista cover-biiseistä on julkaistu useampi bootleg -CD, joista yhden kansikuva oikealla… 

Dylanin 7.kesäkuuta 1988 aloittama TNET (The Never Ending Tour) on nyt siis jatkunut 30 vuotta putkeen ja keikkoja on tällä uskomattoman pitkällä kiertueella ollut lähes 3000 kappaletta! Dylan on kiertänyt kaikki maanosat ja kymmeniä eri maita TNET:in aikana. Kukaan ei tiedä onko tällainen keikkamaraton ollut suunniteltua. Tosin Dylan jo 1970-luvulla Allen Ginsbergin kanssa keskustellessaan haaveili kiertueesta joka ei päättyisi koskaan.  Samansuuntaisia lausuntoja Dylan antoi vuonna 1984 Euroopassa, joten saattaa olla että hän on tätä suunnittelut pitkään ja hartaasti.

Maailmasta löytyy varmaan useita artiseja, jotka ovat tehneet yli 3000 keikkaa, mutta Dylanin kohdalla tämän saavutuksen tekee ainutlaatuiseksi se, että hänen faninsa ovat niin intohimoisia että lähes kaikki noista 3000 keikasta on äänitetty ja lisäksi suuri osa äänitteistä on niin hyvätasoisia että Sony voisi milloin tähansa julkaista ne.  Tähän mennessä TNET:iä ei ole kunnolla dokumentoitu virallisissa julkaisuissa, koska Sony on 2010-luvulla keskittynyt 1960-luvun Dylan -äänitteiden julkaisuun. Mutta uskon ,että TNET:in aika on vielä tulossa. Vuonna 2016 ilmestynyt The Live Recordings 1966 oli ehkä testi siitä, miten moni Dylan fani on valmis ostamaan kokonaisia kiertuepaketteja. 36 CD:tä on sentään aikamoinen pläjäys musiikkia,varsinkin kun nykyään suositaan lyhyttä ilmaisua.

TNET jatkuu ja kuluneen 30 vuoden aikana Dylan on heittänyt satoja uskomattoman hyviä keikkoja, joista on olemassa julkaisukelpoiset äänitteet!  Uskallan siis ennustaa, ettei Dylan fanien elämä on muuttumassa tylsäksi lähimmän 50 vuoden aikana, koska arkistojen aarteita ja erityisesti erinomaisia TNET -keikkoja, jotka vain odottavat virallista julkaisuaan, on niin valtavan paljon.

Harri Huhtanen 2018

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s