Bob Dylan: Blowing In The Wind (1963)

Alla oleva kirjoitus on alunperin julkaistu suomalaisessa Dylan-sähköpostikerhossa The Ghost Of Electricity eli GOE, joka aloitti toimintansa vuonna 1999 ja toimii edelleen. Kerhoon pääsee mukaan lähettämällä ADMIN:ille postia osoiteeseen huhtanen@netti.fi.    

3983665 Tiedättekö mikä minusta on parasta Dylanin lauluissa? Ajattomuus.  Monet Dylanin klassiset laulut ovat ajattomia. Dylan on viime kesän Leipzigin keikan (1998) jälkeen soittanut melko säännöllisesti konserteissaan Blowing In The Windiä. BITW oli vuosia ”hyllyllä”, mutta viime kesän Saksan konserteissa Dylan yllättäen otti kappaleen takaisin  ohjelmistoon.  BITW on kuultu encorena myös viime päivien Espanjan konserteissa.

Linzin ja Grazin konserttien (1999) välissä Dylan matkustaa Sloveniaan, joka vielä minun nuoruudessani oli osa suurta  ja mahtavaa ”isä” Titon johtamaa Jugoslaviaa!  Bob konsertoi keskiviikkona (28.4.) Ljubljanassa, josta on linnuntietä matkaa sotaakäyvään Serbiaan
vain noin 300km. Kun Dylanin manageritoimisto  sopi konsertista ei varmaan kukaan arvannut, miten laaja katastrofi Balkanin aluetta kohtaisi huhtikuussa.

Historia toistaa itseään. Dylan konsertoi viimeksi entisessä Jugoslaviassa vuonna 1991, hieman ennen laajan ja tuhoisan sisällissodan alkua.  Hän esiintyi 10.6.91  Ljubljanassa ja heti seuraavana päivänä Belgradissa.  No, nyt Dylanilla ei ole asiaa Belgradiin, sillä tuskin serbipoliitikot antaisivat hänen enää
laulaa:

     And how many ears must one man have
     Before he can hear people cry?
     Yes, and how many deaths will it take till he knows
     that too many people have died?
     The answer, my friend, is blowing in the wind,
     the answer is blowin’ in the wind.          

Harri Huhtanen  1999  

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s