Haluan viipyillä vielä hetken tämän mahtavan TEY -boksin parissa ennen kuin pakkaan materiaalit takaisin jättisuureen ”kenkälaatikkoon” ja työnnän sen levyhyllyn perälle pölyttymään. Kaikkien hyvien asioiden on määrä loppua joskus. Olen nyt kuunnellut nämä CD:t ja katsellut nämä DVD:t niin maan perusteellisesti että alkaa olla aika saattaa kokoelma ansaittuun lepoon. Varmaan tähän taas muutaman vuoden jälkeen palaan, mutta nyt on vähitellen aika keskittyä uudempaan The Later Years 1987-2019 (TLY)-boksiin.

Muutamia hajahuomioita vielä. Selitys merkilliselle kenkälaatikko-boksille, joka on pääasiassa musta ja jonka keskellä on vino valkoinen ”vauhtiraita”, löytyi lopulta erillisestä Memorabilia -laatikosta, jossa on flyereita, konserttijulisteita ja jopa muutama pieni kiertuekirjanen. Niiden joukossa oli korkeatasoinen postikortiksi muutettu valokuva vuodelta 1965. Kortin takana lukee ”The Tea Set with Bedford Van, Rock Road, Cambridge 1965”. Kuvassa silloisen ”esi-Pink Floydin” miehet nojaavat kokomustaan pakettiautoon, jonka takaosaan on maalattu vino valkoinen vauhtiraita! Eli vaikka boksin visuaalinen ilme on äärimäisen riisuttu on näköjään väreillä tässä merkitys ja oma sanomansa. En lähde tässä spekuloimaan mitä erillisten boksien värit merkitsevät. Samasta erillislaatikosta löytyvät myös uusintapainokset viidestä PF:n varhaisesta singlestä. Ne ovat:

Erillisboksien tekstivihkoset eivät ole sitä tasoa mitä tällaiselta julkaisulta voi edellyttää. Niissä kussakin on vain 10-12 sivua. Alussa on aina Mark Blaken kirjoittama kyseisen vuoden bändihistoriikki, joka on vain 2-3 sivun pituinen ja lopussa toistuu Lana Tophamin lyhyt, vain yhden sivun selostus siitä miksi tämä jo vuonna 1994 aloitettu projekti valmistui vasta vuonna 2016.  Loput sivut on lähinnä kappaleiden esitystietoja ja tekijänoikeusmerkintöjä. Kun näitä vaatimattomia vihkosia vertaa vaikkapa uusimpien  Beatles-boksien mukana tulleisiin parisataa -sivuisiin, monipalstaisiin, kovakantisiin ja hyvälaatuiselle paperille painettuihin syvällisiä ja kattavia analyysejä sisältäviin kirjoihin, niin ero on huikea!  Onneksi Pink Floydistakin on tehty hyviä kirjoja ja niinpä näitä äänitteitä läpikäydessäni käytin yleensä tietolähteenäni netin lisäksi loistavaa Glenn Poveyn  teosta The Complete Pink Floyd, The Ultimate Reference (2016, 448s.).  Myös erillisboksien rakenne on huonosti suunniteltu, sillä CD:t asetetaan boksiin liimattuihin muovisiin pidikkeisiin, näistähän on pääsääntöisesti nykyään luovuttu, koska cd-levyn voi nykyään sujauttaa kätevästi kirjan pahvitaskuun. Nyt tällainen liimattu muovinen kotelo voi ajan oloon irrota boksin kannesta ja silloin ollaan ongelmissa. Samoin keskelle liimatut paksut sivut on liimattu boksiin siten että jos ei ole varovainen voivat nekin irrota. TEY:n äänitteet ovat erittäin mielenkiintoisia ja boksin musiikillinen sisältö ja materiaalin määrä ansaitsee täydet viisi pistettä, mutta boksin suunnittelusta ja toteutuksesta en valitettavasti voi antaa kehuja. Mutta tämä nyt on mitä on. Pääasia että julkaisivat nämä äänitteet, joita olivat pantanneet kymmeniä vuosia. Se on pääasia. Musiikki on tärkeintä. Kaikkea ei voi saada. Hyvä edes näin.         

Harri Huhtanen 2021