Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 16

Alla olevassa harvinaisessa kuvassa nähdään Pink Floydin miehet David Gilmouria lukuunottamatta  yhdessä Frank Zappan kanssa. Zappa soitti Pink Floydin konsertissa Belgiassa festivaaleilla, jotka järjestettiin 25.lokakuuta 1969

pinkfloydandfrankzappa1969

Pink Floyd-boksin kolmas osa on nimeltään 1969 Dramatis/ation (PFREY3). Tällä boksilla on kaksi CD:tä. CD1:llä on 14 esitystä, yhteensä 79 min. musiikkia. Kappaleista vain yksi on julkaistu virallisesti aikaisemmin. CD2:lla on 15 esitystä, yhteensä 76 min. musiikkia. Kaikki CD2:n esitykset ovat aikaisemmin julkaisemattomia.

DVD:llä ja BLU-RAY:llä on Belgian, Ranskan, Englannin ja Saksan televisioyhtiöiden tallenteita Pink Floydin esiintymisistä  vuodelta 1969. Nämä KAIKKI ovat aikaisemmin julkaisematonta materiaalia! Dokumenttien yhteiskesto on peräti 94 minuuttia ja esityksiä on kaikkiaan 13 kappaletta.

Boksin kolmen levyllä on siis katseltavaa ja kuunneltavaa yhteensä 4 tuntia ja 9 minuuttia!  On tämä mahtava julkaisu. Kerralla saadaan niin paljon julkaisematonta materiaalia kymmenien vuosien odotuksen jälkeen!

Harri Huhtanen 2018

Mainokset

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 15

Vuoden 1968 promo- ja keikkakiertueellaan Pink Floyd vietti paljon aikaansa myös Pariisissa. Tuohon aikaan bändin miehet saattoivat vielä kävellä Pariisin katuja täysin vapaasti, koska bändi ei ollut vielä saavuttanut sitä maailmanlaajuista suursuosiota, jonka se 1970-luvulla ja sen jälkeen saavutti.

pinkfloydinparis1968

1968 Germin/ation (PFREY2) boksin DVD:llä todentuu hienosti se kehityssuunta, jonka bändi valitsi Syd Barrettin erottamisen jälkeen. Jo kuukausi Sydin erottamisen jälkeen eli helmikuussa 1968 bändi matkasi Keski-Eurooppaan eräänlaiselle promokiertueelle. Keikkojen ohella he kuvasivat promofilmejä Belgian, Ranskan ja Italian televisioille. Vielä helmikuussa Brysselin kuvauksissa Sydin paikan perinyt Gilmour oli hieman epävarman tuntuinen videoilla, mutta kevään tullessa hän oli jo kotiutunut bändiin niin hyvin, että Sydin poissaoloa ei enää edes huomannut. Erityisesti Watersin säveltämät uudet, pitkät kappaleet veivät bändiä yhä avantgardistisempaan suuntaan. Bändin toisella albumilla julkaistu Set The Controls For The Heart Of The Sun on katsottavissa DVD:llä useampana versiona: helmikuussa belgialaisessa TV-ohjelmassa Tienerklanken sekä ranskalaisessa TV -ohjelmassa Bouton Rouge ja sitten vielä maaliskuussa lontoolaisessa All My Loving -ohjelmassa.  Huhti-toukokuussa Italiassa kuvatuissa ohjelmissa Wright pääsee hienosti esiin laulajana ja kosketinsoittajana. Syys-marraskuun taltioinnit ovat kaikki Ranskan TV:n arkistoista löytyneitä. Toisen albumin hieno avausraita Let There Be More Light  kuullaan niissä peräti kolmena eri versiona.

Vuoden 1968 taltioinneista koottu DVD todistaa vakuuttavasti ettei bändi heikentynyt yhtään Syd Barrettin lähdöstä, vaan pikemminkin se ehkä vain innosti heitä tutkimaan yhä innokkaammin rockmusiikin rajoja eli miten pitkälle kokeellisuuden saattoi viedä siten että suuri yleisö sen vielä hyväksyi. Takaraja ei tullut vastaan ainakaan vuonna 1968, vaan päinvastoin, bändi tuntui olevan matkalla kohti yhä suurempaa mainetta ja Gilmourin mukaantulo oli entisestään lisännyt instrumentaalista osaamista ja osuutta bändin musiikissa.

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 14

Ennen virallisen Pink Floyd -boksin julkaisua ehdittiin Euroopassa julkaista näistä harvinaisista 1960-luvun Pink Floydin kuvanauhoista useita vaihtelevan tasoisia bootleg-äänitteitä, joista yksi alla…

pinkfloydvideos1968

1968 Germin/ation (PFREY2) boksin DVD:llä on hieno kattaus Pink Floydista vuonna 1968 taltioituja TV-esityksiä ja uutisdokumentteja. Mahtavaa että nämä ovat säilyneet 50 vuotta!  Harvasta tuon ajan bändistä on säilynyt niin paljon hyvätasoista videomateriaalia.  Monissa maissa kun vielä 1960-luvulla oli sellainen tapa (Suomi mukaan lukien) että TV-nauhoitteet yliäänitettiin tietyn ajan kuluttua, koska katsottiin että studioiden arkistotilat eivät riittäneet kaiken kuvamateriaalin säilyttämiseen. Joissain tapauksissa TV-kuvaa saatettiin myös lähettää katsojille livenä ilman että sitä edes TV-asemalla taltioitiin. TV:n katsojilla taas tuohon aikaan ei käytännössä ollut mitään mahdollisuutta tallentaa elävää kuvaa, ainoastaan äänen nauhoittaminen oli tuohon aikaan kotilaitteilla mahdollista. Videonauhuri oli kyllä jo keksitty, mutta oli niin kallis että ainoastaan TV-asemilla ja studioilla oli varaa niitä hankkia.

DVD:lle on koottu Pink Floyd -kuvanauhoja Belgian, Ranskan, Englannin ja Italian televisioyhtiöistä.  Tämä voi olla myös yksi syy siihen miksi koko Pink Floydin arkistonauhaboksin valmistelu kesti niin hirvittävän kauan; projektihan alkoi jo vuonna 1994 ja valmistui vasta 2016 eli materiaalia kerättiin ja valmisteltiin julkaisua varten peräti 22 vuotta!  Kun nauhoitukset ovat olleet hajallaan pitkin Eurooppaa ja oikeudenhaltijoita on ollut lukuisia on varmaan boksin valmistelijoilta kulunut melkoisesti aikaa julkaisuoikeuksien ja royaltimaksujen selvittelyssä. Lisäksi boksin esittelytekstin mukaan videomateriaalin digitalisointi ja restaurointi on ollut aikaa vievä ja työläs prosessi.

Kaikkiaan DVD:llä kuullaan peräti 25 Pink Floydin esitystä. Eri kappaleita kuullaan 15 ja näistä useimpina versioina Let There Be More Light (5 esitystä), Set The Controls For The Heart Of The Sun (3), Astronomy Domine (3), Flaming (2) ja Paintbox (2). Loput 10 kappaletta kuullaan vain kerran. Eri lähteistä hankittuja kuvanauhoitteita DVD:llä on 14 ja näistä 5 on värillisiä, muutamassa musiikki on selvästi jälkiäänitetty, mutta ilahduttavan paljon joukossa on myös materiaalia, jossa bändi selvästi soittaa livenä. Jälkiäänitettyjä promovideoita ovat Brysselissa helmikuussa 1968 kuvattu Apples And Oranges, Lontoossa kuvattu harvinainen videopätkä, jossa bändin jäsenet seikkailevat Lontoon metrossa sekä DVD:n päättävä toinen harvinaisuus, Point Me At The Sky – video.

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 13

Vasemmalla Syd Barrett ja oikealla Roger Waters

Syd-Barrett-Roger-Waters

Kosketinsoittaja Richard Wright asui yhdessä Syd Barrettin kanssa alkuvuodesta 1968. Bändiä siihen saakka edustaneet Peter Jenner ja Andrew King eivät uskoneet että Pink Floyd voisi menestyä ilman Syd Barrettia ja siksi he päättivät jatkaa Syd Barrettin  edustajina tilanteessa, jossa bändi päätti syrjäyttää Barrettin. Hänelle ei virallisesti annettu potkuja, vaan asia hoidettiin niin ettei hänelle enää kerrottu keikoista ja myös hänen kämppäkaverinsa Wright oli mukana juonessa ja keksi erilaisia tekosyitä lähtiessään keikalle Sydin jäädessä asunnolle.  Raskaimmin Sydin erottamisen otti Roger Waters, joka oli ollut Sydin kaveri jo kouluvuosinaan. Myöhemmissä dokumenteissa Waters on paljastanut että hän kävi asian vuoksi pitkään terapiassa. Waters ei unohtanut Sydia vaan teki hänelle suurta kunniaa ja betonoi hänen maineensa kirjoittamalla yhden Pink Floydin ikimuistoisimmasta kappaleista vuonna 1975. Kyseessä on tietenkin Wish You Were Here  jota aloittelevat kitaristit edelleen innolla soittavat ympäri maailmaa.

Spekulaatiot ovat usein turhanpäiväisiä, mutta on mielenkiintoista spekuloida mitä olisi tapahtunut jos Wright olisi pysynyt Jennerin ja Kingin tallissa ja ajautunut Sydin mukana eroon Pink Floydista?  Olisiko Floydin valtava maailmanmaine jäänyt saavuttamatta? No, onneksi Wright valitsi ”oikein” ja jäi Pink Floydiin, sillä Syd oli vakavasti henkisesti sairas eikä olisi mitenkään pystynyt käsittelemään sitä valtavaa maailmanlaajuista suosiota, jonka Floyd The Dark Side Of The Moonin (1974)  julkaisun jälkeen  saavutti.

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 12

Pfrickdave1968 Germin/ation (PFREY2) boksin CD:n 13 esitystä on käsitelty lyhyesti alla (suluissa olevat numerot viittaavat kappaleen numeroon CD:llä):

Joulukuussa ilmestynyt Point Me At The Sky (1)  oli toinen Pink Floydin vuonna 1968 julkaisemista singleistä. Kappaleen olivat kirjoittaneet Waters ja Gilmour ja singlen kääntöpuolella oli myöhemmin legendaariseksi live-esitykseksi muodostunut koko bändin nimiin kirjattu Careful With That Axe, Eugene (4) . Singlestä tehtiin myös promovideo, mutta sekään ei auttanut myynnissä. A-puolen kappaleesta äänitettiin peräti 6 ottoa, mutta B-puolen Careful sen sijaan purkitettiin yhdellä otolla.

Huhtikuussa ilmestynyt It Would Be So Nice (2) oli ensimmäinen  Pink Floydin vuonna 1968 julkaisemista singleistä. A-puolen kappale oli Wrightin käsialaa. B-puolen Julia Dreamin (3) oli kirjoittanut Waters.  Singlen A-puolta bändi hioi pitkään ja hartaasti, sillä vasta 18 otto julkaistiin. Watersin Julia Dreamista, jonka alkuperäinen työnimi oli Doreen Dream,  sen sijaan julkaistiin jo toinen otto. Tämäkään single ei menestynyt ja siksi bändi päätti lopettaa singlejen julkaisun ja keskitttyä albumikokonaisuuksiin.

 

pinkfloydBBCPink Floyd esiintyi useita kertoja BBC:n radiosessioissa 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alkupuolella. 

Näitä nauhoituksia on julkaistu bootlegeina sikin sokin jo kymmeniä vuosia. Tunnetuin näistä bootleg-firmoista oli erityisesti 1980-luvulla voimissaan ollut ”svengaava sika”, jonka eräs tuotos on esitelty oikealla.   

 

Kesäkuussa ja joulukuussa 1968 bändi soitti BBC:n radiosessioissa. Ensimmäisestä sessioista (25.6.68) julkaistiin boksilla neljä kappaletta ja toisesta kolme kappaletta.

Kesäkuun Top Gear -sessiossa bändi testasi siinä vaiheessa vielä julkaisemattomia kappaleitaan, jotka osoittivat hienosti sen suunnan mihin bändi oli Barrettin jälkeen menossa. Työnimillä Murderotic Woman (7) (Careful With That Axe) ja The Massed Gadgets Of Hercules (8) (A Saucerful Of Secrets) boksilla julkaistut kappaleet olivat jotain sellaista johon radion kuuntelijat eivät olleet tottuneet aikaisemmin eivätkä oikeastaan sen jälkeenkään!  Ne edustivat Pink Floydia kokeellisemmillaan. Session päättivät siinä vaiheessa vielä julkaisematon Saucerful -albumin avauskappale Let There Be More Light (9) sekä huhtikuun singlellä julkaistu Julia Dream (10).

Joulukuun Radio One Club -sessio oli itse asiassa live -radiokonsertti joka lähettiin saman tien yleisölle (20.12.68).  Glen Poveyn mukaan Pink Floyd esitti neljä kappaletta, mutta ilmeisesti kappaleita oli enemmän, koska boksilla mukana on kaksi kappaletta, joita Povey ei edes mainitse kirjassaan. Boksin session avaa live-esitys uunituoreesta Point Me At The Sky (11) -singlestä. Toisena kuultava, julkaisematon Embryo (12) on Watersin käsialaa.  CD:llä julkaistun session päättää yli 9 minuuttia pitkä, erikoinen versio Interstellar Overdrivesta (13). Siinä on paljon mielenkiintoista improvisaatiota, erityisesti loppupuolen kellon tikitys jota bändi käytti myöhemmin supersuosituksi muodostuneella The Dark Side Of The Moon -albumillaan.

Elokuussa 1968 bändi poikkesi toisen USA:n kiertueensa loppupuolella Los Angelesissa Capitolin Hollywoodin studioilla ja äänitti nauhan jossa oli useita uusia instrumentaalikappaleita (22.8.68). Nauhoitus jäi kymmeniksi vuosiksi pölyttymään Capitolin holveihin, kunnes lopulta tällä vuoden 2016 boksilla bändi päätti julkaista kaksi esityksistään virallisesti. Ensimmäisen nimeksi tuli yksinkertaisesti vain Song 1 (5) ja jälkimmäisen Roger’s Boogie (6). Song 1 on merkitty koko bändin nimiin ja Roger’s Boogie Watersin nimiin. Molemmat harjoitelmat on hienosti äänitetty ja ovat kappaleina erinomaisia ja tuntuu oudolta että ne julkaistaan vasta nyt. Erityisesti Wrightin urkuosuus Roger’s Boogiessa on upea!

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 11

Alla olevaa DVD:tä mainostetaan 40-vuotisjuhlapainokseksi. Todellisuudessa näiden harvinaisten promovideoiden teosta on kulunut jo 50 vuotta aikaa!

Pink FloydLive in Belgium 1968

Pink Floyd julkaisi kesäkuussa 1968 toisen studioalbuminsa, A Saucerful Of Secrets.  1968 bändiltä ilmestyi myös kaksi singleä: It Would Be So Nice huhtikuussa ja Point Me At The Sky joulukuussa. Lisäksi Pink Floyd äänitti soundtrackin elokuvaan The Committee ja esiintyi useissa TV-ohjelmissa ja radiokonserteissa. Myös bändin keikkakalenteri täyttyi nopeasti.  Alkuvuodesta ja keväällä  bändi keikkaili Iso Britanniassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa. Kesällä oli vuorossa toinen USA:n kiertue. Syksyllä ja loppuvuodesta keikat jatkuivat Euroopassa ja uusina maina keikkakalenteriin ilmestyivät Länsi-Saksa ja Sveitsi. Syd Barrettin erottaminen Pink Floydista alkuvuodesta 1968 ei siis haitannut bändin nousua huipulle, ehkäpä asia oli juuri päinvastoin, sillä vähitellen bändin toiminta muuttui yhä ammattimaisemmaksi, taukoja ei vuoden aikana ollut missään vaiheessa, vaan bändi puski hommia koko ajan.  Jos Pink Floyd ei ollut äänittämässä studiossa oli se konsertoimassa jossain tai tekemässä radio-ohjelmaa tai esiintymässä TV:ssä!  Alla listaus Pink Floydin “tyypillisen” kuukauden tapahtumista* vuonna 1968:

1.5.68  Äänityssessio. Abbey Road, EMI, Lontoo
2.5.68  Äänityssessio. Abbey Road, EMI, Lontoo
3.5.68  Äänityssessio. Abbey Roadilla ja konsertti Westfield  Collegessa, Lontoossa
5.5.68  Konsertti. Theatre 140, Brysseli
6.5.68  Konsertti. First European International Pop Festival, Rooma
8.5.68  Äänityssessio. De Lane Lea Studios, Lontoo
11.5.68 Konsertti. Brighton Arts Festival, Brighton
15.5.68 Äänityssessio. Abbey Road, EMI, Lontoo
17.5.68 Konsertti. Middle Earth, Lontoo
22.5.68  Konsertti. Hotel Billard Palace, Antwerpen
23.5.68  Konsertit  Whisky A Go Gossa, Zaandamissa ja Paradisossa, Amsterdamissa
25.5.68  Konsertti.  The Belfry Hotel, lähellä  Birminghamia
26.5.68  Konsertti. Middle Earth, Lontoo
31.5.68  Konsertit Paradisossa ja Fantasiossa Amsterdamissa

* = kiitokset Glenn Poveylle yksityiskohtaisista kalenteritiedoista

 

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 10

pink floyd 1968

Kuvassa Syd Barrett äärimmäisenä oikealla, alhaalla…

Pink Floyd-boksin toinen osa on nimeltään 1968 Germin/ation (PFREY2). CD:llä on 13 esitystä, yhteensä 59 min. musiikkia, josta valtaosa on aikaisemmin julkaisemattomia. DVD:llä ja BLU-RAY:llä on Belgian, Ranskan. Italian ja Englannin televisioyhtiöiden tallenteita Pink Floydin esiintymisistä  vuodelta 1968. Tietääkseni nämä KAIKKI ovat aikaisemmin julkaisematonta materiaalia. Dokumenttien yhteiskesto on peräti 84 minuuttia ja esityksiä on kaikkiaan 26 kappaletta.

Vuosi 1968 on erittäin merkittävä bändin historiassa, koska tuolloin vakiintui klassisen ja myöhemmin maailmanmaineen saavuttaneen yhtyeen kokoonpano. Syd Barrett  oli ollut bändin luova ”moottori” vuosina 1965-67 ja Pink Floydin debyyttialbumi on suurimmaksi osaksi Sydin käsialaa. Vuonna 1967 Sydin huume- ja mielenterveysongelmat aiheuttivat kuitenkin sen, ettei hän pystynyt enää toteuttamaan sitoumuksiaan sovitulla tavalla ja siksi bändi ryhtyi pohtimaan muutosta Sydin roolissa. Aluksi bändi kaavaili ratkaisuksi sitä, että Syd omaksuisi toisen 1960-luvun neron roolin eli jäisi taustalle kirjoittamaan lauluja kuten Beach Boysien legendaarinen säveltäjäguru Brian Wilson. Varsin nopeasti kävi kuitenkin selväksi ettei edes tämä ollut toimiva ratkaisu, koska Syd oli ehdottanut bändin muuttamista siten, että mukaan olisi otettu naisvokalisti, saksofonisti ja banjon soittaja! Jotain olisi siis tehtävä bändin tulevaisuuden pelastamiseksi. Mukaan kutsuttiin loppuvuodesta 1967 Sydin nuoruuden tuttu, kitaristi David Gilmour ja tammikuun 1968 promokuvissa poseerasi viisihenkinen bändi. Syd olikin mukana vielä joillain tammikuun 1968 keikoilla, mutta käytännössä Gilmour soitti hänen osuutensa ja vähitellen Sydiä ei enää edes otettu mukaan keikoille.

pink floyd 1968b

Promokuva viisimiehisestä Pink Floydista, tammikuu 1968. Vasemmalta oikealle: Mason, Syd Barrett (ylhäällä), Gilmour (alhaalla), Waters (ylhäällä) ja Wright

 

Sydin syrjäyttämisestä seurasi toinen iso muutos bändin historiassa. Siihen saakka heitä olivat edustaneet Peter Jenner ja Andrew King , mutta he eivät hyväksyneet Sydin syrjäyttämistä, vaan halusivat jatkaa hänen edustamistaan. He toivoivat että kosketinsoittaja Richard Wright olisi seurannut Sydiä. Wright ja Syd olivat ystäviä ja asuivat siihen aikaan samassa asunnossa. Eräässä haastattelussa Wright paljasti, että hän olisikin viivana seurannut Sydiä ja jatkanut Jennerin ja Kingin tallissa, mikäli hän olisi uskonut että Syd saa itsensä vielä kuntoon.  Tästä ei kuitenkaan ollut toivoa ja siksi Wright päätti jatkaa muun bändin kanssa.

Bändin kipeä päätös osoittautui oikeaksi, sillä vaikka Barrett yritti soolouraa ei siitä lopulta tullut yhtään mitään, koska hän ei pystynyt enää keskittymään studiossa ja sai aikaiseksi Gilmourin ja kumppanien avustuksella vain kaksi sooloalbumia, jotka myivät huonosti. Tosin myöhemmin näistä levyistä tuli legendaarisia, koska ne kuvastavat hienosti Sydin erikoista ja ainutlaatuista tapaa kirjoittaa lauluja.

Harri Huhtanen 2018