AHM:llä on vain viisi kappaletta, tosin sekä avauskappale Atom Heart Mother (yli 23 minuuttia) että päätöskappale Alan’s Psychedelic Breakfast (APB) (13 minuuttia) ovat hyvin pitkiä ja moniosaisia. Loput kolme kappaletta If, Summer’68 sekä Fat Old Sun ovat selvästi lyhempiä.

Albumia on moitittu hajanaisesta rakenteesta ja on totta ettei kyseessä liene varsinainen teema-albumi kuten niin monet muut PF:n levyt ovat, mutta yhtenäisen teeman puutetta kompensoi se että kaikki viisi kappaletta ovat erittäin mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia. AHM on selvästi parempi levy kuin edellisenä vuonna ilmestynyt kokeellinen tupla-albumi Ummagumma. Erityisesti näin jälkikäteen arvioiden Wright ja Gilmour ovat tällä levyllä selvästi hallitsevammassa osassa kuin aikaisemmin. Sekavaksikin haukuttu päätöskappale APB sisältää mielenkiintoisten ääniefektien ohella nautinnollista musisointia koko bändiltä. Lisäksi APB on taas jotain uutta, tietääkseni yksikään toinen bändi ei siihen mennessä ollut kokeillut mitään vastaavaa. Livenä PF on esittänyt  APB:n erittäin harvoin. Onneksi jotkut näistä esityksistä on  (epävirallisesti) nauhoitettu, kuten vuoden 1970 päätöskeikka Sheffieldissä (22.12.70).

Harri Huhtanen 2019