Brian Wilsonin (s. 1942) musiikillinen lahjakkuus ilmeni jo lapsena, sillä jo 7-vuotiaana hän lauloi paikallisen kirkon kuorossa sooloja. Hänellä oli kaksi veljeä, joiden kanssa hän jo lapsena harjoitteli laulamaan yhdessä. Lisäksi opetteli soittamaan pianoa ja säveltämään. Vuonna 1960 Wilson siirtyi Los Angelesiin opiskelemaan psykologiaa, mutta edelleen hänen suurin intohimonsa oli musiikki. Sävellyskokeilujen tuloksena syntyi 1961 ensiversio kappaleesta Surfer Girl, joka julkaistiin levyllä pari vuotta myöhemmin ja siitä tuli Wilsonin ensimmäinen hitti.
Tuleva Beach Boys esiintyi ensimmäisen kerran kesällä 1961 nimellä the Pendletones. Bändissä oli Brian Wilsonin lisäksi hänen veljensä Carl ja Dennis sekä Mike Love and Al Jardine. Ensimmäisen singlen julkaisi pieni Candix Records, jonka pomot muuttivat bändin nimeksi omavaltaisesti Beach Boys! Bändi ei protestoinut nimenvaihdosta, mutta vaihtoi levy-yhtiötä ja päätyi suuren Capitolin syliin. Brianilla oli kuitenkin voimakas visio siitä, miten Beach Boysia kehitettäisiin. Toistuvat surffaus-singlet eivät olleet se mihin hän pyrki, vaan Brian neuvotteli itselleen oikeuden tuottaa Beach Boysien levyt ja hän halusi Capitolin tarjoaman kellaristudion sijaan ISON äänitysstudion, jossa hän voisi kokeilla äänittämistä suuremmilla kokoonpanoilla. Ensimmäinen Brianin kokeilu oli kiistaton menestys, sillä Double tracking -tekniikalla äänitetty ja kesällä 1963 ilmestynyt Surfin’ USA -albumi nousi Billboardin listalla kakkoseksi!
(jatkuu…)
Harri Huhtanen 2017