Känniääliö !

Kova sade jatkui aamusta iltaan, vasta Canned Heatin keikan aikana se hetkeksi taukosi.
Jokaisella festivaalilla ja valitettavasti aika monissa sisätilakonserteissakin on vähintään yksi känniääliö, joka häiritsee esiintyjiä huutelemalla typeryyksiä. Yleensä nämä känniääliöt saavat ”voimansa” alkoholista tai joskus jopa huumeista, mutta kolmantena kiihokkeena on yksinkertaisesti henkilön suunnaton typeryys.
Puistobluesissa 2023 olin tullut kuuntelemaan ja kuvaamaan Wishbone Ashiä ja Canned Heatia. Muut esiintyjät eivät olleet minulle tuttuja enkä heistä ollut kiinnostunut. Wishbone esiintyi kolmantena ja kun kakkosesiintyjä lopetti niin hakeuduin kovasta satteesta huolimatta jo äänentoistolaiteiden vaihdon aikana eturampille keskelle tai ihan keskelle en päässyt koska tuntematon känniääliö oli vallannut sen paikan jo kakkosesiintyjän aikana. Vähitellen Wishbonen nykyiset soittajat astelivat lavalle ja alkoivat viritellä soittimiaan. Bändin nykyinen rumpali on tullut bändiin aivan hiljattain ja kovin nopeasti huomasin että rampin keskellä seisonut, noin 50-vuotias mies, jota tässä kutsun tuttavallisesti käänniääliöksi alkoi kovin innokkaasti huudella rumpalille ”ohjeita”. Mies huuteli muun muassa: ”Älä soita noin… tuo menee ihan väärin… katso basistia ja ota opiksi häneltä miten rytmi pidetään…”. Tämä tutorointi jatkui kiusalliset 10 minuuttia ja kohdistui ensi sijaisesti uuteen rumpaliin. Onneksi tämä ei osannut suomea eli ei kai loukkaantunut silloin huutelustakaan! Pidin parin metrin välin kaveriin ja toivoin ettei hän alkaisi jutustella minun kanssani. Sitten virittely vähitellen päätyi ja Wishbone Ashin johtaja Andy Powell astui lavalla ja varsinainen keikka alkoi. Mitä tekikään känniääliömme? Hän lähti pois! Todellinen Wishbone Ash -fani siis!
Harri Huhtanen 2023