Tässä vuonna 2016 aloittamassani uudessa Winterludessa en ole enää kirjoittanut draamaelokuvista. Vanhassa Winterludessa (2005-2015) sen sijaan kirjoitin aika useinkin myös draamaelokuvista. Oikeastaan se, että tämän elokuva -aiheen käsittely on minulta jäänyt kovin vähälle johtuu siitä käytännön seikasta että viime vuosina elokuvateattereissa ainoat kiinnostavat elokuvat ovat olleet konserttielokuvia eli siksi olen uudessa Winterludessa kirjoittanut vain niistä.
Nyt on kuitenkin syytä poiketa linjasta ja syynä tähän on Turun Sanomien elokuvakriitikon kirjoittama arvostelu tähtiohjaaja Nolanin aivan hiljattain elokuvateattereihin tulleesta Oppenheimer –elokuvasta. Arvostelija (jonka nimeä en tässä viitsi edes mainita sattuneista syistä) antoi tälle hienolle elokuvalle vain kaksi tähteä! Kävin itse katsomassa Oppenheimerin muutama päivä sitten ja elokuvan nähtyäni en ymmärrä miten ammattikriitikko voi antaa sille vain kaksi tähteä! En tiedä odottiko kyseinen TS:n kriitikko näkevänsä yhtä nopeatempoisen ”action-elokuvan” kuin mitä Tenet (2020) oli vai mistä hänen pettymyksensä kumpuaa? Oppenheimerissa Nolan on tavallaan palannut Interstellarin (2014) aikaiseen tyyliinsä eli Oppenheimer on pohdiskelevampi ja hidastempoisempi.
Olen hyvin tyytyväinen että kävin katsomassa Oppenheimerin hyvällä äänijärjestelmällä varustetussa teatterissa, sillä paikan päällä tajusin että tämä elokuva pitää nimenomaa kokea teatterissa. Uskoakseni iso osa elokuvan vaikuttavuudesta latistuu kotikatselussa, sillä harvalla on kotona laitteet jotka pystyvät toistamaan Oppenheimerin upean äänimaailman yhtä vaikuttavasti kuin ison teatterin lukuisat Dolby Athmos -kaiuttimet.
TS:n kriitikon mukaan elokuva on liian pitkä ja tapahtumat etenevät liian hitaasti ja syrjähdellen. Olen eri mieltä. Minusta elokuvan psykologinen jännite kasvaa koko ajan ja kerronta koukuttaa eikä kolme tuntia ole yhtään liikaa kun tarina kerrotaan alusta lähtien niin vakuuttavasti. Nolan yhteensovittaa musiikin ja kuvat tässä elokuvassa aivan uskomattoman hienolla tavalla. Hän on selvästi saanut vaikutteita visuaalisen kerronnan edesmenneeltä mestarilta Andrei Tarkovskilta. Tosin amerikkalaisena Nolan ymmärtää että niin äärimmäinen taiteellinen ehdottomuus jota Tarkovski edusti ei johda hyvään liiketaloudelliseen lopputulokseen. Niinpä Nolanin elokuvassa on selkeä juoni ja tarina, jolloin Oppenheimerin taiteellinen ulottuvuus, joka syntyy visuaalisen ja musiikillisen ilmaisun hienosta yhdistämisestä tulee ikään kuin lisänä ja katsoja joka ei tätä elokuvan ulottuvuutta ymmärrä voi silti nauttia täysin rinnoin itse tarinasta.
Menkää ihmeessä katsomaan Oppenheimer! DVD:llä se latistuu. Se pitää nähdä hyvällä äänijärjestelmällä varustetussa elokuvateatterissa. Jos tähtiä annetaan asteikolla 1-5 niin Oppenheimer ei mitenkään voi olla kahden tähden elokuva, vaan kyllä se on neljän tai jopa viiden tähden elokuva ja Ukrainan sodan vuoksi lisäksi ajankohtainen sellainen!
Ja jos ette usko minua niin lukekaapa mitä Iltalehden toimittaja kirjoittaa tästä elokuvasta!
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/9d7d2391-823c-44ed-8f49-e1d49af07e3d
Tässä vielä vähän teknistä taustatietoa räjähdyskohtausten valmistelusta. Nolan ei halunnut käyttää digitekniikkaa, koska se olisi huonontanut kuvan resoluutiota ja täytyy sanoa että ”luomu”-keinoillakin pystyy edelleen tekemään vaikuttavaa jälkeä, jos sen osaa ja Nolan todella osaa!
Harri Huhtanen 2023
WINTERLUDE FINLAND 