Mike Oldfield: Return to Ommadawn 2017 – johdanto, osa 1

Saattaa olla että vuonna 2017 ilmestynyt Return to Ommadawn jää Oldfieldin viimeiseksi levyksi, sillä hän ei ole julkaissut yhtään uutta materiaalia sisältävää studioalbumia vuoden 2017 jälkeen ja kaiken kukkuraksi hän ilmoitti vuonna 2023 jäävänsä eläkkeelle!  Tämä on todella harvinaista rockmuusikkojen kohdalla koska yleensä he jatkavat esiintymisiä tai ainakin levyttämistä niin kauan kuin terveys sen sallii ja ostava yleisö on kiinnostunut. Ymmärrän hyvin ettei 71-vuotias multimiljönääri enää välttämättä halua kiertää maailmaa konsertoimassa, mutta se että hän ilmoittaa lopettavansa myös levyjen tekemisen kuulostaa todella ikävältä, sillä uskon että Oldfieldillä olisi vielä ollut annettavaa musiikkimaailmalle sen verran hieno on tämä hänen Return to Ommadawn albuminsa. Toisaalta jos se jää hänen viimeiseksi levykseen niin voidaan todeta että Oldfieldin ura päättyi kunniakkaasti. Monilla rockartisteilla lopetus on ollut epäonnistunut eli viimeinen levy on ollut huono ja sen myynti surkeaa. Ikävä lopettaa sellaisessa tilanteessa. Oldfield näyttää kuitenkin säilyttäneen ostavan yleisön kiinnostuksen loppuun saakka sillä tämä hänen mahdollisesti viimeiseksi jäävä albuminsa nousi Espanjassa listaykköseksi ja sijoittui monissa muissakin maissa TOP40 listoille. Myynti ei tietenkään enää ollut miljoonaluokkaa, mutta siihen ovat saaneet 2000-luvulla tottua kaikki vanhat superstarat muutamia uusia lukuunottamatta. Nykyään enää joku Adele ja Taylor Swift pystyy myymään fyysisiä levyjä useita miljoonia kappaleita.  

Harri Huhtanen 2024

Jätä kommentti