PETER GABRIEL: I/O (2023) -osa 4

Peter Gabriel livenä Tukholmassa kesällä 2023.

Diggasin Peter Gabrielia jo nuorena miehenä 1970-luvulla. Ihailin Gabrielin Genesis -tekstejä, laulua ja esiintymisiä.  Silloin ei vielä ollut nettiä, mutta onneksi Suomen TV lähetti joitain rock-dokumentteja joiden kautta näin miten upeita olivat Gabrielin esiintymiset alkuaikojen Genesiksien riveissä.   

Gabrielin sooloura alkoi jo vuonna 1975. Ostin kaikki hänen soolo -levynsä, mutta vasta vuoden 1986 So-albumia voi nimittää klassiseksi.  Sitä myytiin valtava määrä ja edelleen sanon että Sledgehammer -video on ehkä yksi rockmaailman kaikkien aikojen parhaista videoista!  Euroopan MTV näytti sitä yötä päivää ja ehkä siksi So-albumista tuli niin suosittu.

2000-luvulla vannoutuneimmankin Gabriel -fanin usko alkoi horjua sillä yli 20 vuoteen Gabriel ei varsinaisesti julkaissut mitään uutta. Mutta sitten vuonna 2023, lopultakin, Gabriel ilmoitti että hänellä on uusi albumi valmiina! Nykyisellä teaser-periaattella uusia kappaleita julkaistiin yksi kerrallaan kuukauden välein ja varsinainen albumi ilmestyi vasta loppuvuodesta 2023.

Olen nyt kuunnellut Gabrielin I/O -albumin yli 10 kertaa ja täytyy sanoa että tämä on selvä klassikko! Niille jotka pitävät Gabrielin rokkaavammasta puolesta tämä levy saattaa olla pettymys, mutta niille jotka arvostavat syväluotaavia sanoituksia ja meditatiivista lähestymistapaa musiikkiin  on tämä levy täysosuma. 12 kappaleesta annan peräti 10:lle arvosanan loistava eivätkä ne kaksi jäljellejäänyttä kappalettakaan ole huonoja, päinvastoin.           

Text & Photo: Harri Huhtanen 2024

Jätä kommentti