
Nitsien 40 vuotta käyttämä De Werf -studio tuhoutui raivoisassa tulipalossa vuonna 2022 maan tasalle.
Konserttipäivänä junamatkalla Turusta Helsinkiin ajattelin tutustua netin avulla siihen mitä bändi oli tehnyt 2000-luvulla, sillä olin lopettanut bändin aktiivisen seuraamisen joskus vuosituhannen vaihteessa. Levyjä bändi oli julkaissut paljon myös 2000-luvulla, mutta sitten alkoi näytölleni ilmestyä toinen toistaan ikävämpiä uutisia bändin ja erityisesti Henkin viime vuosista. Järkyttävin niistä oli tieto siitä että joitain vuosia sitten Henkillä todettiin krooninen Myastenia Gravis -niminen sairaus, jossa henkilö ei enää pysty hallitsemaan lihaksiaan. Laulaessa ihminen käyttää lukuisia kurkun alueen lihaksia. Miten Henk voisi enää siis laulaa kunnolla? Löysin pitkän artikkelin jossa Henk selosti yksityiskohtaisesti oireitaan jotka sairauden alussa olivat olleet todella vakavia. Nyt bändi oli kuitenkin Euroopan kiertueella! Miten se oli mahdollista? Siitä lisää myöhemmin…
Toinen erittäin vakava takaisku joka bändiä kohtasi vuonna 2022 oli heidän 1980-luvulta lähtien käyttämänsä De Werf -studion tuhoisa tulipalo, jossa rakennus paloi maan tasalle. Bändi menetti tulipalossa kaikki soittimensa sekä osan arkistostaan. Noita uutisia lukiessa tuntui pahalta ja samanaikaisesti oudolta että kaikkien näiden menetysten jälkeen bändi kuitenkin oli taas kiertueella. Minkäläinen keikasta tulisi? Pelkäsin pahinta mutta toivoin parasta. Onneksi nimenomaan tuo toiveeni toteutui!
Harri Huhtanen 2024