
Monet luulevat että netistä löytyy kaikki tieto. Se ei pidä paikkaansa. Netti on fokusoitunut tulevaisuuteen eli tulevista tapahtumista on runsaasti tietoa, mutta auta armias kun tapahtuma on ohi niin voi olla todella vaikeaa ja joissain tapauksissa jopa mahdotonta löytää tietoa siitä. Hectorin kotisivuilla ei edes mainita sitä että hän esiintyi Pyhtäällä 2.8.24. Setlist FM ei myöskään tunnista tätä konserttia. Nettitietojen perusteella voisi siis luulla ettei Hector edes esiintynyt Pyhtäällä, mutta noin 1000 konsertissa paikalla ollutta voisi perustellusti esittää vastalauseen tästä väitteestä. Valitettavasti minullakaan ei ole settilistaa, joten joudun kirjoittamaan tämän arvostelun tässä vaiheessa jo hieman hatarien muistikuvien perusteella.
Enisinnäkin: Mirandos -kiertue oli tässä vaiheessa vaihtunut Nostalgia NYT! -kiertueeksi. Miradandokselta ja Nostalgialta kuultiin joitain kappaleita mutta muutoin pääpaino taisi sittenkin olla Hectorin uudemmassa tuotannossa. Tosin voidaanko puhua ”uudesta” jos artisti on julkaissut viimeisen uutta materiaalia sisältävän studioalbuminsa jo 10 vuotta sitten?!
Hector oli jälleen hyvä ja samoin hänen power-bändinsä. Mutta jos nyt vertaan Helsingin, Hämeenlinnan ja Pyhtään keikkoja niin sanoisin että näistä kolmesta Hämeenlinnan keikka oli paras. Pyhtää ja Helsinki tulevat aika tasoissa toisena ja ero ykköseen on hiuksenhieno.
Ilahduttavaa oli se, että nyt Hector taas luottaa siihen että hän muistaa kaikkien kappaleiden sanat sillä en nähnyt tekstiprompereita enää Pyhtäällä.
Konsertin lopussa nähtiin hieno ilotulitus! En tiedä kuka sen maksoi mutta se oli hieno. Olen iloinen siitä että Hector on lopettanut puheet lopettamisesta. On tärkeää että kappaleiden alkuperäinen tekijä esiintyy niin kauan kuin hänellä riittää kykyä ja motivaatiota siihen. Cover-artistit voivat parhaimmillaan olla todella hyviä, mutta alkuperäinen on aina alkuperäinen. Kukaan ei voi samaistua kappaleeseen niin hyvin kuin hän joka on kappaleen alun perin kirjoittanut ja esittänyt. Tiedän että kaikki eivät tämänkaltaista väitettä hyväksy, mutta luulen että olen tällä kertaa oikeassa.
Text & Photo Harri Huhtanen 2024