Mitä pidemmälle konsertti eteni sitä intensiivisemmäksi bändin soitto ja valoshow muuttui!

Konsertin alkuosa oli hämmentävä. En tunnistanut kappaleita ja valoshow tuntui aluksi inkoherentilta ja häiritsevän päällekäyvältä. Kolmantena (vai oliko se neljäntenä?) kuultu Rejoice! muutti kuitenkin kaiken. En tosiaankaan ollut kuullut tätä vuoden 2016 kappaletta aikaisemmin, mutta sanoituksia kuunnellessa tajusin mistä oli kyse. David Allen kuoli 2015 ja sitä ennen hän ehti tehdä tämän selkäpiitä karmivan, mutta nerokkaan kauniin kappaleen!  Kappaleessa toistuu lähes loputtomiin kertosäe: ”Rejoice I’m dead!”, riemuitkaa olen kuollut! Tällaista kappaletta ei kukaan koskaan aikaisemmin ole tietääkseni tehnyt. David laulaa olevansa iloinen että pääsee maallisista tuskista ja pyytää muita riemuitsemaan siitä. Nerokkaan sanoituksen lisäksi kappale on todella pitkä ja intensiivinen Gong-instrumentaalikappale, jossa jokainen soittaja pääsee esittämään parastaan. Tämän kappaleen jälkeen myös valoshow muuttui huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, sillä valkokankaalla matkattiin universumin kaukaisimpiin kolkkiin ja välillä kuvissa vilahti ”vapautunut” David Allen äärettömän avaruuden keskellä. Tämä visuaalinen kerronta yhdistettynä todella intensiiviseen psykedeeliseen rocksoitantaan teki vaikutuksen. Avaruudesta siirryttiin Maya -temppeleihin ja palvontasessioissa istuviin hippeihin upeassa Master Builder -kappaleessa.  Täytyy todeta, että hieman omituisen alun jälkeen bändi sai todella kiinni siitä mistä parhaassa psykedeelisessä rockissa on kysymys. Kappaleet olivat yhä pidempiä ja valoshow alkoi synkata yhä paremmin musiikin kanssa. Lopulta se oli kuin huumetrippi ilman huumeita! En usko että Porissa on koskaan kuultu tai nähty vastaavaa.

Text & Photo: Harri Huhtanen 2025