Vuosina 1968-69 Led Zeppelin oli koko ajan tien päällä. Bändi teki alle kahdessa vuodessa seuraavat kiertueet: USA x 4, UK x4, Skandinavia x2 ja Eurooppa x1. Nettiä ei ollut vielä keksitty, joten bändi lunasti paikkansa maailmalla ankaralla jalkatyöllä ja niinpä alkuvuodesta 1970 nähtiin sellainen ihme että USA:n Billboardin listalla uusi albumi Led Zeppelin II ohitti Beatlesien legendaarisen Abbey Road -albumin ja singahti suoraan ykköspaikalle!

Olin perjantaina 14.3.25 Turun Finnkinossa uuden Zeppelin -elokuvan ensi-illassa. Sali taisi olla noin 200-paikkainen ja katsojia sinne tuli ehkä tuollaiset 50 henkeä. Eli eipä taida Turussa olla Zeppelin -faneja pilvin pimein.

Henkilölle joka ei ole kovin syvällisesti tututstunut Zeppelinin historiaan on tämä elokuva varmaan upea kokemus ja siksi uskallan sitä yleisellä tasolla suositella.

Itselläni on kuitenkin aiheeseen erilainen eli asiantuntijan ja asianharrastajan näkökulma koska olen kuunnellut Zeppelinin -levyjä yli 50 vuoden ajan, katsonut lukemattomia epävirallisia dokumentteja aiheesta ja lukenut useamman aiheesta kirjoitetun kirjan. Siksi tässä esittämäni kritiikki pitää asettaa oikeisiin raameihin.

Ensinnäkin odotukseni elokuvan suhteen olivat ehkä liiankin korkealla. Odotin jotain yhtä hienoa kuin vuonna 2003 julkaistu 2 DVD:n kokoelma Led Zeppelin. Siinä nähtiin ensimmäistä kertaa erittäin hyvälaatuisena viralliset Lontoon Royal Albertin vuoden 1970 ja Earls Courtin vuoden 1975 konserttiäänitteet. Page oli onnistunut pitämään nämä upeat tallenteet  kassakaapissa poissa bootleggareiden ulottuvilta yli 30 vuoden ajan! Valitettavasti Becoming Led Zeppelin ei enää tarjonnutkaan samanlaisia yllätyksiä.

Toiseksi koen uuden elokuvan rakenteen hieman ongelmallisena. Bändin perustamista edeltävät vaiheet käydään ehkä turhankin perusteellisesti läpi eli niihin käytetään peräti 40min. elokuvasta jonka kokonaiskesto on vain vähän yli 2 tuntia. Lisäksi bändin varsinaista uraa käsitellään yllättävän lyhyesti eli elokuvassa nähdään vain jakso syksystä 1968 alkuvuoteen 1970. Toki tuolla ajanjaksolla bändi julkaisi kaksi merkittävää albumia eli Led Zeppelin I ja Led Zeppelin II ja singahti täydestä tuntemattomuudesta kansainväliseen maineeseen. Siltikin elokuvasta jää keskeneräisyyden vaikutelma. Tuntui kuin olisi nähnyt uudesta, pitkästä sarjasta vasta ensimmäisen jakson kun yhtyeen urasta käsitellään vain vajaan kahden vuoden jakso ja vuosien 1970-1980 dramaattiset tapahtumat jäävät kokonaan käsittelemättä.

Kolmanneksi hesarin arvostelija kehui kovasti elokuvan äänentoistoa. Siksi senkin suhteen odotukseni taisivat olla turhan korkealla sillä vaikka jotkut äänitteet Page oli restauroinut huolella niin toisaalta joissain äänitteissä sekä kuvan- että äänenlaatu jäi aika kauas siitä mihin nykystandardeilla on totuttu.

En keksi mitään muuta syytä sille että elokuvassa käsitellään kokonaisuudessaan vain vuodet 1968-69 kuin sen että elokuvalle aiotaan tehdä jatkoa. Sitä odotelleessa suosittelen katsomaan tämän elokuvan niin kauan kuin se suomalaisissa elokuvateattereissa on nähtävillä sillä kritiikistäni huolimatta totuudeksi jää, että sekä Led Zeppelin I että II ovat legendaarisia albumeja ja bändin live-vedot erityisesti vuonna 1969 ovat häikäisevän hienoja. Sillä energialatauksella joka lavalta välittyy katsojan tajuntaan pyörittäisi pientä ydinvoimalaa!                      

Harri Huhtanen 2025