Myös Sunnuntain 27.4.25 näytös Turun Kinopalatsissa oli lähes loppuunmyyty. Salissa oli noin 100 paikkaa ja katsojat olivat lähes kaikki miehiä ikähaarukassa 30-60v. Vaikka Pink Floyd on koko pitkän uransa aikana esiintynyt Suomessa vain yhden ainoan kerran niin vaikuttaa siltä että bändi on meilläpäin suositumpi kuin Bob Dylan , ainakin elokuvateatterissa. Live At Pompeii on julkaistu jo 1972 ja muistaakseni  Suomen TV:ssäkin se on  näytetty ainakin kahdesti  ja se on julkaistu myös DVD:llä jo 2003 ja tästä kaikesta huolimatta elokuvan molemmat näytökset käytännössä myytiin loppun aika ripeästi.

Elokuvan alussa ei ollut mainoksia pilaamassa tunnelmaa. Elokuva alkoi vähän myöhässä, koska elokuvan esitelleen nuoren Finnkinon työntekijän mukaan paikalle odotettiin vielä kahta katsojaa. Selvästikin tämä tyttö ei tiennyt Pink Floydista yhtään mitään eikä ollut edes selvittänyt esittelemänsä elokuvan perustietoja, koska hän sanoi että elokuva ”on valmistunut jo 1970-luvulla, tosin en nyt muista tarkkaa vuotta”…siis mitä!? Ilmestymisvuosihan lukee elokuvan mainosjulisteessa joka on Kinopalatsin seinällä!  Edes sitä hän ei ollut vaivautunut lukemaan. Sen lisäksi hän ilmoitti näin: ”koska elokuva on niin vanha ei ääniraita täysin vastaa nykyisten äänentoistojärjestelmien vaatimuksia eli pyydämme ymmärrystä tämän suhteen…”  – Palaan tähän väitteeseen vähän myöhemmin, mutta ennen sitä kerron vielä toisen minua huvittaneen kuulohavainnon. Viereeni tuli istumaan kaksi noin 40-vuotiasta miestä. Elokuvan alkua odotellessa kuulin heidän keskustelevan toimittajien huonosta työtilanteesta, joten päättelin että he olivat mahdollisesti toimittajia. Sitten toinen heistä kysyi toiselta: ”mikä juttu tämä oikein on, Pompeihan on rauniokaupunki…onko siellä yleisöä?”  Selvästikin hänkin oli Pink Floydin suhteen täysin noviisi. Hänen kaverinsa sentään tiesi jotain aiheesta kun kerran vastasi: ” Ei, he soitavat siellä ilman yleisöä…”              

Ja sitten se äänentoisto -asia. Elokuvaa oli mainostettu remasteroituna sekä kuvan että äänen osalta ja se oli upgradeerattu 4K -laatuiseksi. Siksi ihmettelin suuresti Finnkinon edustajan kommenttia äänentoistosta. No, heti elokuvan alkumetreillä selvisi että äänentoisto oli todella upeaa ja kuva oli kristallinkirkas ja erittäin erotteleva. Pompeii-elokuvahan on kuvattu kahdessa paikassa eli Pompein lisäksi kuvauksia on tehty Abbey Roadin studioilla Lontoossa . Näissä klipeissa kuullaan pätkiä tulevasta The Dark Side Of The Moon (TDSOTM)  -albumista. Kappaleita soitetaan ilmeisesti raakaversioina studiokaiuttimista ja Gilmour ja Wright sitten soittavat näiden äänitteiden tahdissa. Näissä kohdissa äänentoisto ei siis vastaa nykystandardia, mutta niiden ei ollut tarkoituskaan olla vielä hyviä äänitteitä koska uusi albumi oli vasta tekeillä siinä vaiheessa. Kaikkea ei haluttu eikä voitu vielä paljastaa. Mutta nämä varsinaiset Pompein -äänitteet ovat erittäin korkeatasoisia ja Steve Wilson on saanut remasteriin mukaan hienoja uusia detaljeja, joita en muista kuulleeni aikaisemmissa versioissa.  Kinopalatsin Salissa 4 oli ainakin 8 kaiutinta eri puolilla salia ja ääni vaelteli hienosti kaiuttimesta toiseen luoden sellaisen upean tilavaikutelman johon kotilaitteilla ei pääse.  Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!  Tosin ne jotka tätä lukevat eivät enää voi tätä kokea, koska teatteriesityksiä ei enää ole jäljellä. Lohdutukseksi voi kuitenkin hankkia uudesta elokuvaversiosta julkaistavan Blu-Ray -levyn, jonka pitäisi ilmestyä jo toukokuussa eli pikapuolin.   

Harri Huhtanen 2025