
Edu Kettunen esiintyi Mika Kuokkasen kanssa duona Rauman kulttuurikuppila Brummissa 12.4.2025.
Huomaan että Edu Kettusen hieno keikka Raumalla 12.4.25 on jäänyt selvästi Animalsien Porin keikan varjoon, koska kirjoitan aiheesta ensimmäistä kertaa vasta nyt eli yli neljä kuukautta keikan jälkeen. Erikoista on myös se, että Edu Kettusen keikalle päädyin nimenomaa Animalsien vuoksi. Alun perinhän minun piti osallistua Animalsien keikalle Brummissa Raumalla jo 29.3.24, mutta flunssan vuoksi jouduinkin jättämään sen keikan väliin. Jonkin aikaa pelkäsin jäisikö Animalsien keikka ikuiseksi haaveeksi, koska jo tuota 2024 kiertuetta mainostettiin jäähyväiskiertueena. No, onneksi kiertue jatkuikin vielä 2025 ja Animals tuli uudestaan Suomeen ja pääsin osallistumaan heidän Porin keikalleen. Koska Rauma on Porin ja Turun välissä ja koska olin saanut Brummin lipuista hyvityksen joka piti käyttää viimeistään kevään 2025 aikana niin päätin lopulta osallistua myös Edun keikalle joka oli heti Animalsien keikkaa seuraavana päivänä! Siitä tuli siis hyvin rocktäyteinen viikko.
Edu Kettusen tuotannosta omistin ennen keikkaa vain yhden levyn ja se oli tietenkin Lentäjän Poika (1986), joka on hänen parhaiten menestynyt albuminsa. Sitä on myyty yli 25 000 kappaletta. Lisäksi TV:ssä olen nähnyt yhden Edun 2000-luvun live-keikan joka oli kyllä aika vaikuttava. Vuosikymmenien ajan Edu oli vähän samanlainen kuin Gösta Sundqvist eli hän ei keikkaillut. Onneksi tämä asia on muuttunut 2000-luvulla kun Edu on voittanut keikkapelkonsa ja on tehnyt jo useamman kiertueen ympäri Suomea.
Text and photo: Harri Huhtanen 2025