Miten kuva liittyy Helsingin keikkaan 2025? Siten että vuonna 1990 Dylan oli vielä kokeileva artisti, joka esimerkiksi pienessä New Havenin Toad’s Placessa soitti pitkän setin jossa oli iso joukko sellaisia kappaleita, joita hän ei ollut koskaan livenä esittänyt. Vuonna 2025 tällaisia yllätyksiä ei enää tule.

38 vuotta sitten olin Helsingin Jäähallissa ensimmäisessä Dylan-konsertissani. Istuin ylhäällä sivukatsomossa ja hallin akustiikka oli ihan hirveä siellä. Keikasta jäi sekava vaikutelma ja kun sitten vielä suomalainen lehdistö haukkui 1987 keikan lyttyyn niin tavallaan olin pettynyt, mutta toisaalta jotain äärimmäisen tenhovoimaista Dylanin lavapreesensissä kuitenkin oli joten keikka jäi kummittelemaan mieleeni. Aika monen artistin keikan olen unohtanut jo muutamassa kuukaudessa, mutta Dylanin keikkaa en unohtanut. Myöhemmin kuulin keikasta tehdyn äänitteen ja kaikki muuttui! Keikka olikin ollut erinomainen ja syy hämmentyneeseen vaikutelmaani oli se, ettei ääni toistunut oikein siellä missä satuin istumaan ja lisäksi en ollut vielä riittävästi sisäistänyt Dylanin uusia versioita vanhoista kappaleistaan. Täytyy muistaa ettei 1987 vielä ollut Youtubea eikä nettiä eli keikkojen kuuntelu etukäteen oli mahdotonta ellei sitten kuulunut johonkin supersalattuun Dylan-äänittäjien kerhoon. Melkein kaikki Dylanin keikathan on äänitetty vudesta 1974 lähtien eli niitä liikkui C-kasetteina harrastajapiireissä jo vuosikymmeniä ennen nettiä ja digiäänitteitä.

Vuoden 2025 keikka oli myös hämmentävä. En uskalla arvioida sitä ennen kuin olen kuullut siitä tehdyn äänitteen. Olin jälleen sivukatsomossa, koska permanto myytiin niin nopeasti jopa ennakkomyynnissä etten päässyt sinne. Keskellä permantoa on kaiutintornien keskipisteessä eli kuuntelukulma on silloin oikea. Sivukatsomossa 107 näkyvyys oli kohtalaisen hyvä ilman monitoreitakin, mutta lavan oikeanpuolinen kaiutintorni jäi sivulle ja vasemmanpuolinen vielä väärempään kulmaan. Sekin varmaan vaikutti siihen miltä musiikki ja Dylanin laulu keikalla kuulosti.

Edellisen kerran olin ollut Dylanin konsertissa Helsingissä vuonna 2019. Näin pitkää taukoa minulla ei Dylanin keikoista ole kovin montaa kertaa ollut vuoden 1987 jälkeen. Tämä oli jo 35.Dylan-konserttini. Ei paras, mutta ei huonoinkaan.

Suurin muutos Dylanin keikoilla 1990-luvusta tähän päivään on selvästi ollut se, että nykyisen bändin kanssa musisointi on redusoitu minimiin ja Dylanin laulu on nostettu entistä enemmän keskiöön, jopa niin paljon että muutamissa kappaleissa tuntui kuin olisi ollut kuuntelemassa runonlausuntaa vaimean säestyksen tahdissa. Tämä on suuri muutos. 1990-luvulla Dylan antoi kitaristien loistaa ja toki hän silloin itsekin soitti kitaraa mukana. Kappaleet saattoivat muuttua kuulijasta riippuen parhaimmillaan / pahimmillaan (eli valitkaa kumpi teille sopii) pitkäksi jamitteluksi eli ei ollut harvinaista että yksittäisen kappaleen kesto oli 10 minuuttia tai jopa yli sen. Ne olivat aitoja rockkonsertteja. En tiedä miten näitä nykyisiä nimittäisin. Ehkä Dylanin nykytyylille vielä keksitään nimi, joten en lähde sellaista tässä ennakolta ehdottamaan.                        

Harri Huhtanen 2025