Tästä Watersin uudesta soololevystä on julkaistu maailmalla jo useita arvosteluja. Muun muassa kaikki Englannin johtavat ja arvostetut lehdet (kuten The Times, Guardian jne.) ovat jo kirjoittaneet levystä. Arvosteluista huomaa selvästi, että Waters on nykyään kovin kiistanalainen hahmo ja ikävää on se, että hänen poliittiset ”harharetkensä” näköjään ovat vaikuttaneet myös joihinkin levyarvosteluihin negatiivisesti. Suurin virhe minusta näissä negatiivisissa arvosteluissa on se, että Watersin vuoden 2023 Redux -teosta verrataan alkuperäiseen vuoden 1973 TDSOTM -albumiin. Vaikka uuden albumin runko on sama kuin alkuperäisessä levyssä niin ei tämä ole millään mittarilla alkuperäisen levyn toisinto, vaan puhtaasti Watersin soololevy. Alkuperäinen levy oli bändilevy, tämä uusi on Watersin soololevy. Se pitää ymmärtää. Eräässä arvostelussa valiteltiin sitä että mukana on aivan liikaa lausuttua runoutta ja kaivattiin Wrightin ja Gilmourin sooloja! Miksi ihmeessä?  Wright on kuollut ja Gilmour ei ole enää vuosikausiin ollut väleissä Watersin kanssa. Ainoa alkuperäinen Pink Floyd -muusikko joka olisi voinut esiintyä tällä levyllä on rumpali Mason, jonka kanssa Waters on edelleen hyvissä väleissä. Mutta sillekään ei loppupeleissä ollut tarvetta, koska tällä levyllä kappaleiden sovitukset ovat hyvin hitaita ja seesteisiä eli ne eivät kaipaa tuekseen nopeaa rumpukomppia.

Tämä levy ei ole toisinto legendaarisesta TDSOTM-albumista vaan Watersin näkemys siitä miten hän kokee alkuperäisen albumin idean vuonna 2023. On totta, että alkuperäisellä levyllä oli paljon hienoja instrumentaaliosuuksia, jotka paljolti puuttuvat tältä uudelta levyltä, mutta alkuperäisen levyn teema ja kappaleiden sanoitukset ovat lähtöisin Watersilta eli siksi koen että hänellä oli oikeus tehdä tästä oma, uusi versio vuonna 2023.     

Alla yksi vähän positiivisempi arvostelu jossa on ehkä paremmin ymmärretty mistä tässä levyssä on kysymys:

https://www.telegraph.co.uk/music/what-to-listen-to/roger-waters-dark-side-of-the-moon-review/

Harri Huhtanen 2023           

Olen digannut Roger Watersia 1970-luvulta lähtien.1990-luvulla ja 2000-luvulla jopa tilasin Amerikasta   REG-nimistä Roger Waters -fanilehteä. Pitkään pidin Watersin parhaana soloolevynä Amused To Death (1992)  -albumia, joka ei minun eikä Watersin mielestä saanut ansaitsemaansa huomiota. Protestina levyn huonolle menestykselle Waters lopetti keikkailun pitkäksi aikaa. Vasta vuonna 2002 hän palasi keikkalavoille laajalla kiertueella joka ulottui myös Suomeen.  Olin tuolla keikalla, kuten myös seuraavilla Suomen keikoilla 2011 ja 2018 (kaksi keikkaa).   Olen siis ollut kaikilla Watersin Suomen keikoilla ja lisäksi minulla on kaikki Watersin soololevyt.   

Waters on aina vastustanut sotaa koska hänen isänsä kuoli toisessa maailmansodassa. Hän oli jo 1960-luvulla mukana ydinaseiden vastaisessa liikkeessä ja koko uransa ajan hän on tehnyt sotaa vastustavia kappaleita. Waters on leimautunut pasifistiksi, mutta asiassa on myös toinen puoli: hän vihaa Amerikkaa ja on sitä mieltä että USA:n hallinto on syypää lähes kaikkiin sotiin.  Amused To Death -albumi oli tehty lähes pelkästään kritiikiksi USA:n IRAK:in hyökkäystä vastaan. Irakistahan ei sitten loppupeleissä löytynyt mitään joukkotuhoaseita ja USA joutui vääliintulonsa vuoksi käyttämään 20 vuotta Irakin länsimaistamiseen ja sehän ei onnistunut eli tässä vaiheessa Waters oli oikeassa ja säilytti uskottavuutensa.

Watersin uskottavuusongelmat alkoivat toden teolla vasta vuonna 2022, jolloin hän kirjoitti  sosiaalisessa mediassa lausuntoja, jotka saattoi tulkita Putinia ja Venäjää tukeviksi.  Se oli minullekin  outo ja vaikea tilanne ja siksi ajattelin pitkään olla kirjoittamatta aiheesta. Mutta nyt kun Waters on tänä  vuonna (2023) julkaissut jo kaksi hienoa levyä niin ajattelin että on pakko nostaa kissa pöydälle ja kirjoittaa tämä ”trauma” auki ja päättää se – toivottavasti.  Miksi siis Waters ei ole tukenut avoimesti Ukrainaa, kuten Gilmourin Pink Floyd on tehnyt alusta saakka? Syitä voi olla monia ja se mitä tässä nyt kirjoitan on tietenkin ennemmän tai vähemmän valistunutta spekulaatiota. Ensimmäinen ja ehkä painavin syy on Watersin syvä ja pitkäaikainen viha USA:n hallintoa kohtaan. Waters ehkä edelleen naivisti ajattelee että maat joita USA tukee ovat jotenkin mukana USA:n (kuvitellussa) maailmanvalloituksessa.   Totuus on kuitenkin se että Ukraina on ollut itsenäinen demokraattinen valtio vuodesta 1991 lähtien ja sinne Putin alkuvuodesta 2022 hyökkäsi brutaalisti väellä ja voimalla! Minun on edelleen vaikea ymmärtää miten pasifisti Waters ei tajua tuomita tätä selkeästi ja antaa tukeansa altavastaaja Ukrainalle. Toinen ja vähän maalikolle ehkä outokin syy voi olla  se että Watersin ja Gilmourin välit ovat entistä tulehtuneemmat ja kun Gilmour teki heti Ukrainan  sodan alussa vuonna 2020 Ukrainaa tukevan kappaleen ja videon Pink Floydin -nimellä niin ehkä se on suuresti ärsyttänyt Watersia ja ehkä hän siksi  halusi nähdä asian toisin.

Mutta ihmiset muuttuvat ja sosiaalinen media on huonoin kenttä jakaa mielipiteitään, koska siellä joutuu aika pian ”teurastetuksi” jos ilmaisee asian väärin tai siten että se voidaan ymmärtää väärin. Näillä kahdella levyllä jotka Waters on julkaissut 2023 on jo viiteitä siitä että Waterskin ymmärtää hieman tai oikeastaan paljon harhautuneensa Ukraina -lausunnoissaan.

Mielenkiintoista on se, että levyn kansiteksteissä ilmoitetaan kappaleiden äänityspäiviksi 2020 ja 2021 ja ainostaan Comfortably Numbin  äänitysvuodeksi ilmoitetaan 2022. Levyn julkaisupäiväksi on kuitenkin merkitty 2023 ja Amused To Death -kappaleen The Bravery Of Being Out Of Rangen  lopussa on mielenkiintoinen lisäys joka on siis väistämättä tehty vuonna 2022-23, koska siinä mainitaan Ukrainan sota.  Kaksi minulle tuntematonta kaveria puhuu studiossa (ääni ei siis ole Watersin). Toinen sanoo: ”eikö nyt kannattaisi puhua Putinille rauhasta Ukrainan sodassa?”, toinen vastaa: ”Oletko hullu?”.   Eli Ehkä Watersin on sittenkin jälkeenpäin tajunnut mistä Ukrainan sodassa on kysymys.

Harri Huhtanen 2023                          

Odotin tätä uutta levyä vähän pelonsekaisin tuntein, koska viimeiset pari vuotta Waters on ollut uutisissa lähinnä negatiivisissa yhteyksissä erikoisten poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Onneksi tuo ” poliittinen syrjähyppy” ei kuitenkaan ole vaikuttanut Watersin kykyyn tehdä loistavaa musiikkia!  Olen nyt kuunnellut jo neljä kertaa tämän uuden Watersin soolona tekemän Dark Side Of The Moonin (TDSOTM).  Ja kyllä tämä toimii! Hienointa on se, ettei tämä ole alkuperäisen levyn toisinto vaan aivan uusi teos, sillä vaikka tällä levyllä on alkuperäiset TDSOTM:n kappaleet niin muusikot ovat vaihtuneet, sanoituksia on lisätty ja osittain muutettu, samoin kappaleiden sovitukset ovat osittain erilaiset kuin alkuperäisellä levyllä.     

CD:n tekstivihkossa on Watersin kirjoittama yllättävänkin sovinnollinen teksti jossa hän kertoo miksi teki tämän uuden version legendaarisesta albumista. Tekstissä on hieman ristiriitaista se, että siinä hän tavallaan kertoo halunneensa korostaa sitä että levy kertoo sodasta. Uusissa teksteissä tällä levyllä kuitenkin korostuu ensisijaisesti Kuolema-teema eli se ,että elämä on vain ohikiitävä hetki ennen pitkää pimeyttä. Monien kappaleiden osalta tämä uusi levy on kuin äänikirja eli Waters lukee tekstejä enemmän kuin laulaa niitä.

Kuten Pink Floyd -rumpali Mason aikaisemmin totesi: Waters on onnistunut tällä levyllä ja nyt minäkin olen samaa mieltä, vaikka olin ennen levyn ilmestymistä kovin epäileväinen. Tämä on kiistatta yksi Watersin soolouran parhaista levyistä ellei peräti paras.   

Harri Huhtanen 2023