Tekijä: HarriH

Rock ikuinen riemu ja elämän suola! -osa 2

Erinomainen perusrock-esitys toimii kuin höyryveturi: etenee vakaasti ja näyttää (kuulostaa) hyvältä!

Jatkan siitä mihin pääsin seitsemän vuotta sitten! Tänään kuuntelin Blue Öyster Cultin vuonna 1978 julkaisemaa Some Enchanted Evening -livealbumia. Levyä kuunnellessa ja edellistä (vuoden 2016) kirjoitustani lukiessani aloin pohtia termiä “perusrock”. Sehän ei ole mikään virallinen genre, vaan nyt kirjoitan ihan subjektiivisesta näkökulmasta. Ylipäätään populaarimusiikin genrejen rajat ovat veteen piirrettyjä ja siksi usein Wikipedian artikkeleissa bändille on ilmoitettu useita genrejä ja varmaan tämä johtuu siitä että harvan bändin musiikkia voi lokeroida yhteen genreen ja jopa yksittäisen laulun genren määritteleminen on vaikeaa. Milloin kappale on psykedeelistä rokkia tai progea? Entä milloin kappale on rokkia, hard rokkia tai heavy rokkia? Näitä genre -termejä käytetään jopa asiantuntevien kirjoittajien artikkeleissa hyvin vapaamuotoisesti ja se mikä yhdelle arvostelijalle on hard rokkia on toisella heavy rokkia ja kolmannelle metallimusiikkia!  

Yritän tässä nyt määritellä (subjektiivisesti) mikä on perusrokkia. Rock’n’roll ei ole sitä, koska se tyylisuunta oli vallalla vain 1950-luvulla. Perusrock kehittyi 1960-luvulla Englannissa bluesrockista.  Vähitellen tämän musiikin blues-osuus väheni ja rock-osuus korostui.  

Koen ja arvioin niin ,että perusrokkia soittavassa bändissä pitää olla rumpali, basisti, kitaristi ja laulaja. Näin ei kuitenkaan voi sanoa kategorisesti sillä bändissä voi olla mukana myös toinen kitaristi ja kosketinsoittaja ja edelleen bändi voi soittaa perusrokkia. Mutta jos kitaristi, basisti tai rumpali puuttuvat on kyse jostain muusta kuin perusrokista.

Kun bändissä on rumpali, basisti, kitaristi ja laulaja ja jos kappaleiden tekijät ja soittajat ovat taitavia syntyy hienoa jälkeä, jotain sellaista jota voi kutsua klassiseksi perusrokiksi.   

Tiedän että on paljon ihmisiä, jotka harrastavat höyryvetureita ja intoilevat niiden puolesta. Niinpä viime vuosina on avattu monia museorautatie-yhteyksiä, joilla ajaa höyryveturi turistiajoja muutaman kerran vuodessa.  Höyryveturit ovat kauniita, piipusta tuleva höyry näyttää hienolta ja junan kulkuäänet herättävät muistoja menneistä ajoista. Haluan nyt verrata erinomaista perusrock-esitystä höyryveturiin kulkuun: se on vakaata ja kaunista, kitaristi, basisti, rumpali ja laulaja pelaavat saumattomasti yhteen. Tällaisia huippuesityksiä on lukuisia, mutta haluan nyt tässä kohtaa nostaa esille juuri nyt kuuntelemani Blue Öyster Cultin vuoden 1978 live-esityksen nimeltään Astronomy . Se on hieno ja se on “perusrokkia” parhaimmillaan!     

Harri Huhtanen  La 15.7.2023

MAN: Be Good To Yourself At Least Once A Day (1972) -osa 1

Alkuperäisellä Gatefold – vinyylilevyllä oli mukana myös Walesin kartta siten että Wales oli erotettu Iso Britannian yhteydestä. Tämä alkuperäinen albumi on nykyään kohtalaisen harvinainen.

Be Good to Yourself At Least Once A Day (1972) oli viimeinen klassisen Man– yhtyeen (1969-1976)   albumi joka minulta puuttui. Löysin sen uusintapainoksena taannoisella hesan matkallani Black and White  -levydivarista, josta olen kirjoittanut aikaisemmin toisessa viestiketjussa (Vinyl record shops in Finland).

Olen nyt kuunnellut levyn vasta kolme kertaa, mutta nyt jo uskallan sanoa että tämä on yksi Manin parhaista levyistä. Tämä albumi myös vahvistaa pikkuhiljaa minulle muodostuneen käsityksen siitä, että Manin luova nero ei ollutkaan Deke Leonard (k. 2017), vaan Micky Jones (k.2010), jonka käsialaa ovat bändin pitkät proge-biisit. Jossain englantilaisessa kirjoituksessa sanottiin, ettei Man soita progea, vaan ainoastaan jammailee. Minusta Mickyn kappaleet täyttävät progen määritelmän, mutta toisaalta onhan näissä biiseissä kieltämättä ripaus Allman Brothersia eli pitkiä, melodisia kitarajammailuja on tälläkin levyllä aika monta.

Deke Leonard ei ole mukana tällä levyllä ja siksi on helpompi hahmottaa se mitä jo aikaisempien levyjen kohdalla olin alkanut epäillä eli Deke suosii lyhyitä , aika usein country-henkisiä  biisejä kun taas Mickey on pitkien proge/psykedelia-henkisten biisien ja jamibiisien ystävä.

Tukholman matkalla ostin kaksi Deken soololevyä ja nämäkin vakuuttivat minut siitä, että Deken kappaleet eivät ole sitä miksi pidän Maniä ainutlaatuisena bändinä. Pohjimmiltaan Manin parhaiden biisien taustalla on aina Mickey, vaikka tekijöiksi olisi merkitty koko bändi tai Mickey ja Deke. Tässä arvioitavana oleva levy ja sitä seuraava Back Into The Future (1973) on tehty ilman Dekeä ja näillä levyillä Mickey pääsee todella loistamaan ja lisäksi tässä arvosteltava levy on harvinaisen tyylikäs eli ei yhtään täytekappaletta ja hieno saumaton kokonaisuus! Albumilla on ainostaan neljä kappaletta, joista jokainen kestää yli 7 minuuttia ja laulua albumilla on hyvin vähän, sillä proge-henkinen jammailu on pääosassa näillä biiseillä.                   

Harri Huhtanen 2023

NORDIC BEATS

Suomen TV:ssä on viime aikoina esitetty kuusiosoista Nordic Beats– dokumenttisarjaa.  Olen seurannut sitä suurella mielenkiinnolla, koska 1990-luvulta alkaen pop- ja rockmusiikin painopiste on jossain määrin siirtynyt pois angloartistien aikaisemmin niin suveriinista maailmanlaajuisesta dominanssista.  Ohjelmassa tuodaan  hienosti esille sitä miten Madonna, Lady Gaga  ja lukuisat muut angloamerikkalaiset -huippuartistit ovat 1990-luvulta lähtien tilanneet sävellyksiä ja remiksauksia Pohjoismaista, lähinnä Ruotsista, mutta hienosti ohjelmassa tulevat esiin myös tanskalaiset, norjalaiset ja islantilaisert artistit ja musiikintekijät.  Ja tietenkin myös Suomen ylpeydet Jimi Tenor, Darude ja Alma ovat näyttävästi mukana.  Minä ainakin ,vanhan liiton miehenä, opin paljon uutta tästä dokumenttisarjasta jota siis lämpimästi suosittelen!

P.s. kaikki Nordic Beats -jaksot ovat katsottavissa YLE Areenan kautta.

Harri Huhtanen 2023   

PATTI SMITH: Helsingin kulttuuritalolla 12.6.2023 -osa 3

Patti Smith ja suomalainen yleisö ovat tulleet tutuiksi toisilleen tosiasiallisesti vasta 2000-luvulla, sillä vuoden 1976 kahden Suomen konsertin jälkeen Patti palasi Suomeen vasta lähes 30 vuotta myöhemmin eli  vuonna 2005. Sen jälkeen hän onkin sitten keikkaillut suhteellisen säännöllisesti Suomessa. Kun lasketaan mukaan nämä kolme uusinta, vuoden 2023, konserttia niin Patti on nyt esiintynyt Suomessa yhteensä jo 12 kertaa.

Pitkä tauko vuoden 1976 konserttien ja nykyisten konserttien välillä selittyy sillä että ylipäätään Patti piti taukoa musiikinteossa punk-vaiheen jälkeen pitkään. 1970-luvulla Patti julkaisi bändeineen neljä albumia, mutta 1980-luvulla ilmestyi vain yksi uusi albumi ja 1990-luvullakin vain kaksi albumia. Ja aika verkkaan Patti on julkaissut 2000-luvullakin albumeita, sillä 23 vuoden aikana niitä on ilmestynyt vain neljä, joista vuonna 2012 julkaistu Banga -albumi on viimeisin. Uutta studioalbumia Patti ei siis ole julkaissut 11 vuoteen!

Vuodesta 1995 lähtien Patti on kuitenkin keikkaillut säännöllisesti ja niinpä monet Kulttuuritalolla kuulluista kappaleista hän on tämän uusimman keikkajakson aikana ehtinyt esittää jo yli 1000 kertaa. Niinpä oli yllättävää miten tuoreilta ja energisiltä nuo esitykset kuulostivat!  Luulisi että jos artisti esittää jonkun kappaleen yli 1000 kertaa niin kyllästyminen alkaa kuulua ja näkyä esityksessä. Mutta niin ei tapahtunut hesan keikalla 2023!  Ja koska en ollut etukäteen kuunnellut tai katsellut Patin konsertteja koin kaiken ensimmäistä kertaa ja täytyy todeta että se kokemus oli voimakas! Ja kevennyksenä tässä lopussa mainittakoon, että kun hain detaljitietoja Patin levyistä ja keikoista Wikipediasta niin ilmeni että hänestä on sinne kirjoitettu artikkelit yli 50 eri kiellä! Harva rockartisti yltää samaan. Patti on siis hyvin arvostettu ja merkittävä naisrockartisti ja vieläpä niin että hän nousi suosioon aikana jolloin miespuoliset rockartistit / bändit hallitsivat lähes 100 prosenttisesti markkinoita.        

Text and Photo: Harri Huhtanen 2023                       

PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 8

Tukholma 2023 -osa 7

Sen lisäksi että Peter Gabrielilla on vuonna 2023 tavallista näyttävämpi valo- ja videoshow on hänellä matkassa tavallista isompi bändi, jonka esittelen seuraavaksi.  Useilta aikaisemmilta kiertueilta tutuksi ovat tulleet jo nämä veteraanit:  Tony Levin (basso), Richard Evans (kitara ja huilu), Manu Katché (rummut) sekä David Rhodes (kitara). Uusia tulokkaita Gabrielin bändistä ovat: Ayanna Witter-Johnson (sello, piano ja laulu), Marina Moore (viulu ja laulu), Don McLean (kosketinsoittimet) ja Josh Shpak (trumpetti, muut torvisoittimet, kosketinsoittimet ja laulu). Kaikkiaan vuoden 2023 bändissä on siis peräti kahdeksan soittajaa!

Harri Huhtanen 2023

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 2

Känniääliö !

Kova sade jatkui aamusta iltaan, vasta Canned Heatin keikan aikana se hetkeksi taukosi.

Jokaisella festivaalilla ja valitettavasti aika monissa sisätilakonserteissakin on vähintään yksi känniääliö, joka häiritsee esiintyjiä huutelemalla typeryyksiä. Yleensä nämä känniääliöt saavat ”voimansa” alkoholista tai joskus jopa huumeista, mutta kolmantena kiihokkeena on yksinkertaisesti henkilön suunnaton typeryys.  

Puistobluesissa 2023 olin tullut kuuntelemaan ja kuvaamaan Wishbone Ashiä ja Canned Heatia. Muut esiintyjät eivät olleet minulle tuttuja enkä heistä ollut kiinnostunut.  Wishbone esiintyi kolmantena ja kun kakkosesiintyjä lopetti niin hakeuduin kovasta satteesta huolimatta jo äänentoistolaiteiden vaihdon aikana eturampille keskelle tai ihan keskelle en päässyt koska tuntematon känniääliö oli vallannut sen paikan jo kakkosesiintyjän aikana.  Vähitellen Wishbonen nykyiset soittajat astelivat lavalle ja alkoivat viritellä soittimiaan.  Bändin nykyinen rumpali on tullut bändiin aivan hiljattain ja kovin nopeasti huomasin että rampin keskellä seisonut, noin 50-vuotias mies, jota tässä kutsun tuttavallisesti käänniääliöksi alkoi kovin innokkaasti huudella rumpalille ”ohjeita”. Mies huuteli muun muassa: ”Älä soita noin… tuo menee ihan väärin… katso basistia ja ota opiksi häneltä miten rytmi pidetään…”. Tämä tutorointi jatkui kiusalliset 10 minuuttia ja kohdistui ensi sijaisesti uuteen rumpaliin. Onneksi tämä ei osannut suomea eli ei kai loukkaantunut silloin huutelustakaan!  Pidin parin metrin välin kaveriin ja toivoin ettei hän alkaisi jutustella minun kanssani. Sitten virittely vähitellen päätyi ja Wishbone Ashin johtaja Andy Powell astui lavalla ja varsinainen keikka alkoi. Mitä tekikään känniääliömme? Hän lähti pois! Todellinen Wishbone Ash -fani siis!

Harri Huhtanen 2023       

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 1

SÄÄ

VIP-teltassa oli ”tiivis” tunnelma, koska ulkona satoi koko ajan eli kaikki hakeutuivat telttaan suojaan!

Jos ei lasketa Pori Jazz -käyntejäni niin olen elämäni aikana osallistunut festivaaleille vain harvoin. Pori Jazzissa olen sentään ollut yli kymmenen kertaa. Ruisrockissa ehkä neljä kertaa. Provinssirokissa vain kerran ja samoin Järvenpään Puistobluesissa kerran, siis ennen vuotta 2023.  Edellinen käynti Puistobluesissa ajoittuu niinkin kauas kuin vuoteen 1997, jolloin siellä esiintyi nuoruuden suosikkibändini Ten Years After .

Helmikuussa 2023 tuli tieto että Puistobluesissa 2023 esiintyisi kaksi muuta nuoruuden suosikkibändiäni eli englantilainen Wishbone Ash ja amerikkalainen Canned Heat.  Jostain syystä jahkailin silti lippujen ostossa, mutta ostin sitten lopulta toukokuussa Blues Corner VIP-liput, koska mainoksen mukaan alue sijaitsi lähellä lavaa ja oli katettu. Festivaalien kirous kun on sää jota ei voi ennustaa silloin kun festivaalia pystytetään.  Voi olla aurinkoista, mutta ihan yhtä hyvin voi sataa. Tämä tekee festivaaleista ongelmallisia, ei esiintyjille, vaan yleisölle. Esiintyjät ja heidän laitteensa ovat turvallisesti katoksen alla, mutta yleisö, pahimmillaan, joutuu kastumaan litimäräksi ja seisomaan vetisessä mudassa.  

Kun Puistoblues 1.7.23 lähestyi eivät sääennusteet antaneet armoa eli sadetta oli luvassa koko päiväksi. Kuvittelin että katettu VIP-aitio korjaisi ongelman, mutta sitten paikan päällä todellisuus oli aika karu: VIP-aitio oli ylibuukattu, siellä ei voinut liikkua, se oli liian täynnä ja lisäksi vesi valui vähitellen myös VIP-aitioon eli maa muuttui mutaiseksi. Että sellainen VIP-kokemus!             

Harri Huhtanen 2023

Mike Oldfield: The Complete Mike Oldfield (1985) – osa 1

Taannoisella Tukholman reissulla haaviin jäi tällainen harvinaisuus. Vuonna 2023 tämän 2LP:n nimi The Complete Mike Oldfield kuulostaa omituiselta, koska levy on julkaistu vuonna 1985 eli tässä ei voi olla mitään sen jälkeiseltä ajalta. Oikeampi nimi tälle julkaisulle olisi ollut ”Complete Mike Oldfield 1973-1984”, koska todellisuudessa on kyse vain 11 vuoden jaksosta. Mike Oldfieldhän on julkaissut uuden albumin vielä vuonna 2017 eli 33 vuotta tuon ns. complete-jakson jälkeen ja siksi tämän complete -albumin nimi on harhaanjohtava. Ilmeisesti 80-luvulla tällaisiin asioihin ei kiinnitetty kovin paljon huomiota. Complete viittaa täydelliseen eli jos sitä sanaa käytetään ilman mitään aikamääreitä niin silloin puhutaan artistin koko tuotannosta ensimmäisestä levystä viimeiseen. Vuoteen 1985 mennessä Mike Oldfield oli toki tehnyt varmaan suurimman osan merkittävimmistä levyistään, mutta silti on hyvä muista että vuoden 1985 jälkeen Mike on julkaissut peräti 16 (virallista) studio + live-albumia. Ne vaan eivät ole yhtä tunnettuja kuin vuosien 1973-1984 albumit.
Minulla on kuuntelu kesken, joten julkaisen arvioni tästä levystä vasta myöhemmin.

Harri Huhtanen 2023

MAN -yhtyeen albumit -johdanto

Tukholman levydivareista suurin osa sijaitsee Sankt Eriksgatanin varrella. Tämän pitkän kadun pohjoispäässä on kaksi tällaista hypermodernia, erikoista asuintaloa. Muutoin Sankt Eriksgatanin varren talot ovat peräisin 1900-luvun alkupuolelta.

Avaan jälleen yhden viestiketjun, joka jää kesken. Mutta niinhän se elämässä menee ja pitääkin mennä että kaikki pohjimmiltaan jää kesken. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Mutta filosofiasta takaisin reaalimaailman juttuihin.

Loppuvuoden 2022 Progefestin yksi lopputulos oli se, että aloin uudestaan – vuosikymmenien tauon jälkeen – diggailla Walesilaista MAN-yhtyettä. Olin toki ostanut yli puolet heidän kultakauden levyistään jo 1980-luvulla, mutta monta tämän kauden levyistä puuttui edelleen kokoelmastani, joten en voinut vielä kirjoittaa mikä on minusta Manin paras tai toiseksi paras levy jne.

Tein toukokuun lopussa 2023 viikon matkan Tukholmaan. Pääasiallinen syy oli Peter Gabrielin ensimmäinen kiertue vuoden 2014 jälkeen, mutta toinen painava syy hakeutua Tukholmaan oli se, ettei Suomen divareista löytynyt minulta edelleen puuttuvia Man-levyjä.  

Tukholman Sergels Torgilta on parin kilometrin matka Vasastadenin läpi kulkevalle Sankt Eriksgatanille.  Tämä Eriksgatan on alueen pitkä valtakatu, jonka varrella ja lähistöllä on Tukholman levydivarien keskittymä eli peräti 10 levydivaria!  En ehtinyt / jaksanut vierailla kaikissa niissä, mutta useammassa kuitenkin ja lopputulos oli miellyttävä eli löysin yhtä lukuunottamatta kaikki minulta puuttuvat Manin kultakauden albumit. Sitten kun löydän vielä sen yhden, niin voin tosimielellä alkaa kirjoittaa arvosteluja tähän uuteen viestiketjuun. Mutta Suomen ”kolmelle” Man-fanille varoitus: kovin nopeasti tähän viestiketjuun ei uusia juttuja ole luvassa.

Sitten vielä pieni kertaus kultakauden Manin perustiedoista. Bändi oli koossa vuosina 1968-1976 ja julkaisi levyjä vuosina 1969-1977. Eli viimeinen levy ilmestyi bändin hajoamisen jälkeen. Virallisia studio + live-albumeja bändi julkaisi mainittuina vuosina 12 kappaletta. Lisäksi ilmestyi 2 levyä, joilla oli myös muita esiintyjiä. Niitä en pyri etsimään, mutta jos niitä jossain näen (tuskin Suomessa) niin toki ostan nekin kokoelmaani. Vaikka kultakauden Man toimi vain 8 vuotta ehti bändin kokoonpano vaihtua peräti 13 kertaa. Bändin dynamo ja ”sielu” oli vuonna 2010 kuollut kitaristi-säveltäjä  Mickey Jones, joka oli mukana koko kultakauden ajan. Toinen merkittävä hahmo bändissä oli vuonna 2017 kuollut kitaristi-säveltäjä Deke Leonard, joka tosin viritteli osan ajasta soolouraansa, joten hän ei ole mukana kaikilla Manin kultakauden levyillä.   

Harri Huhtanen 2023