Bloomin laulua kuultiin liian vähän keikalla, levyillähän hän on yleensä päävokalisti. Keikan alussa hän lauloi muutaman kappaleen mutta sen jälkeen lauluosuudet jäivät pääasiassa Roesterin vastuulle.

Uskon, että tämän artikkelin lukijoillakin on kokemuksia siitä miltä tuntuu kun on väärässä paikassa väärään aikaan. Minä tosin harvemmin olen sellaista kokenut konsertissa, koska valitsen tarkkaan ne keikat joille osallistun. BÖC:in Tampereen keikalla tuli kuitenkin useammankin kerran sellainen tunne että oli väärässä paikassa väärään aikaan. Olin kirjoittanut paperilapulle bändin joitain päiviä aikaisemmin soittaman Tukholman  settilistan ja oletin että BÖC soittaisi Tampereella suurin piirttein saman setin ja sen mukaan sitten vain ruksailisin kappaleet, mutta eipä soittanutkaan tai ainakin oli vaihtanut kappaleiden paikkoja niin että putosin heti alusta lähtien kärryiltä. Ahdistustani lisäsi se, että istuessani permannon kolmannella rivillä oli ympärilläni enimmäkseen bändin hardcore faneja jotka vaikuttivat tuntevan  jokaisen kappaleen. Siitä syntyi toinen harmituksen aihe: olin tehnyt kotiläksyni huonosti eli en ollut kuunnellut bändin vanhoja levyjä riittävän paljon ennen keikkaa ja niinpä en tunnistanut biisejä. Kolmas harmitus tuli siitä, ettei bändi vaivautunut keikan kuluessa ilmoittamaan kappaleiden nimiä kuin satunnaisesti. Neljäs ja ehkä vakavin ongelma oli se, että monet kappaleista eivät kuulostaneet kovin hyviltä. Ne vaikuttivat keskinkertaisilta. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna huomasin ajoittain pitkästyväni keikalla ja aika alkoi madella. Toista oli esimerkiksi Robert Plantin taannoisella Tampereen keikalla joka oli kerrassaan hurmaava eikä tehnyt mieli vilkuilla kelloa kuten BÖC:in keikalla.

Aivan selvästi paikan päällä edustin kuitenkin vähemmistöä sillä täpötäysi Tampere-Talo otti BÖC:in erittäin innostuneesti vastaan ja oheismyyntiskille muodostui jopa varsin pitkä jono vaikka siellä oli myynnissä vain ylihintaisia T-paitoja.  Niitä tuntui kuitenkin menevän kaupaksi enemmän kuin Tokmannin ilmaisia tarjousämpäreitä.             

Text & Photo Harri Huhtanen               

BÖC perustajajäsen ja aikaisempi johtaja Bloom jäi keikalla täysin toisen alkuperäisjäsen Roesterin jalkoihin. Bloom lauloi tavallista vähemmän ja soittajanakin hän oli tällä kertaa lähes taustamuusikon asemassa. Miksi näin? Sitä emme tiedä. Mitään riittaa kaverusten välillä ei tietääkseni kuitenkaan ole eli ehkäpä Bloomilla ikä alkaa painaa suorituksessa enemmän kuin Roesterilla joka oli koko konsertin ajan kovassa iskussa.

Keikan jälkeen olin varautunut kirjoittamaan kohtalaisen tylyn arvion keikasta, mutta onneksi tässä on ollut aikaa todentaa omia muistikuviaan ja sitä mikä on tällä hetkellä totta. Minulla on siis aika kattava valikoima alkuperäisen BÖC:ion 1970- ja 1980-luvun albumeja ja  nyt kun olen niitä vuosien tauon jälkeen uudelleen kuunnellut joudun toteamaan että muistikuvani siitä että ne olisivat mestarillisia ei nyt enää kyllä pidä paikkaansa. Aika monet noista albumeista ovat kohtalaisen keskinkertaisia, toki jokaisella levyllä on tähtihetkensä, mutta niitä ei ole niin paljon että voisin julistaa jonkin noista albumeista klassikoksi.

Yksi asia kuitenkin pitää: nykyinen bändi ei ole soittajien osalta yhtä hyvä kuin alkuperäinen bändi, jossa soittaneet Bouchardin veljekset Albert (rummut) ja Joe (basso) olivat selvästi parempia kuin nykyinen rumpali ja basisti, jotka olivat Tampereella suoraan sanoen kovin värittömiä ja jos olisin oikein ilkeä (mikä en halua olla) sanoisin ,että he olivat keskinkertaisia soittajina. BÖC -levyjä kuunneltuani kaipaan myös alkuperäistä kosketinsoittajaa Allen Lanieria (joka tosin kuoli joitain vuosia sitten). Hänen tilalleen tullut multi-instrumentalisti Richie Castellano  on toki rautainen ammattilainen, joka on jopa saanut laajan teoreettisen koulutuksen musiikista.   Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja hänen kosketinsoitin -osuutensa olivat kovin tavanomaisia ja kun hän loppupuolella pääsi jopa soittamaan pitkän kitarasoolon yliampui hän sen eli tilutusta oli paljon, mutta ei mitään persoonallista, ei mitään lähellekään sellaista finessien hallintaa mikä tuli esille Roesterin sooloissa. Toinen alkuperäisjäsen Bloom lauloi todella vähän eikä myöskään intoutunut päästelemään kitarastaan yhtä hienoja soundeja kuin mitä kuulemme alkuperäisillä 1970- ja 1980-luvun BÖC-levyillä. Illan tähti oli kiistatta Roester. Sanoisin jopa että tällä hetkellä bändi on hänen osaamisensa ja ainutlaatuisen kitarointinsa varassa. Ilman häntä BÖC muuttuisi pelkäksi cover-bändiksi.     

Text & Photo Harri Huhtanen               

Vuonna 2025 BÖC:in johtohahmo ja valovoimaisin tähti on kitaristi-laulaja Donald ”Buck Dharma” Roester joka on ollut mukana bändissä alusta saakka eli vuodesta 1970 lähtien!.

Ostin Blue Öyster Cultin (BÖC) levyjä jo 1980-luvulla, mutta varsinainen innostus bändin suhteen heräsi vasta 2000-luvulla kun ilmeni että BÖC on yksi niistä harvoista bändeistä joka jaksaa kiertää maailmaa vielä yli 50 vuotta perustamisensa jälkeen! Nykyäänhän on muotia ilmoittaa että kiertue on ”viimeinen” ja sitten se ei olekaan sitä, vaan tuollaisella mainos- sloganilla pyritään vain lisäämään kyseisen kiertueen lipunmyyntiä. BÖC on toista maata!  Heidän sloganinsa on ”On Tour Forever!” Tällaista rehellisyyttä arvostan.

BÖC on tiettävästi ollut keikalla Suomessa vain kolme kertaa aikaisemmin. Ensimmäinen keikka Suomessa oli 1980-luvulla ja viimeisin ennen näitä vuoden 2025 keikkoja oli vuonna 2016 Helsingissä. Ja koska en ollut noilla keikoilla ja kun viime vuonna ilmoitettiin että BÖC tekisi yhden Suomen keikan vuonna 2025 Tampereella niin totta kai halusin liput tuolle keikalle! En muista miksi en päässyt H-hetkellä ostolinjoille, mutta onneksi kaverini avulla sain permannolta liput kolmannelta riviltä! Se oli hieno suoritus kaveriltani, koska BÖC on edelleen yllättävän suosittu Suomessa ja niinpä Tampere-Talo myytiin loppuun todella nopeasti.

Nyt keikan jälkeen voin kertoa, että yleisö oli innostunutta ja eli tapahtumassa täysin rinnoin mukana. Ja jottei kukaan käsittäisi väärin mitä tässä artikkelisarjassa tulen kirjoittamaan niin totean että arvostan edelleen BÖCia ja viimeksi tänään kuuntelin niitä kymmentä albumia, jotka minulla on bändin 1970- ja 1980-luvun tuotannosta.

Mutta itse keikalla suuret odotukseni eivät toteutuneet kuin osittain. Siitä tarkemmin arvostelun myöhemmissä osissa.

Text & Photo Harri Huhtanen