Päivitys 6.4.2025. Mikä on muuttunut alla olevan arvosteluni julkaisemisen jälkeen (14 vuodessa)?  Moni asia, mutta ei se että tämä levy on edelleen aivan käsittämättömän hieno! Olen taas vuosien tauon jälkeen alkanut kuunnella ELO:a systemaattisesti ja Eldorado on bändin neljäs levy. Ihan hyviä ovat ne kolme ensimmäistäkin, mutta tämä Eldorado päihittää ne mennen tullen siksi että tämä on ensimmäinen joka on tyylillisesti täysin ehyt. Aikaisemmilla levyillä on joitain superhienoja kappaleita, mutta niillä kokonaisuus jää vähän hajanaiseksi. Lisäksi Eldorado on Lynnen ensimmäinen levy, jossa hänen ei juurikaan tarvinnut turvautua rock’n’roll – tai klassisiin -sitaatteihin, jotka minusta söivät aikaisempien albumien voimaa. Sinänsä on ihan ok lainata Chuck Berryä, Griegiä jne. mutta se ei lopulta ollut se mihin Lynne tähtäsi. Eldoradolla hän on viimeinkin enimmäkseen hylännyt klassiset- ja rock’roll- sitaatit ja nyt kuullaan yhtä kappaletta lukuunottamatta (kappale no.8) koko levyn verran hienoa, uutta sinfonista rockia! Jos pidin tästä albumista 1970-luvulla niin nyt vuonna 2025 pidän tästä entistä enemmän!  Jos minun pitäisi laatia 1970-luvun albumeista TOP10 -lista niin olen melko varma että Eldorado löytyisi siltä listalta! 

Electric Light Orchestran Eldorado -albumi ilmestyi Euroopassa loppuvuodesta 1974. Muistan kuulleeni sen ensimmäisen kerran luokkakaverini luona Ulvilassa 1975. Levy teki heti ensikuulemalta syvän vaikutuksen. Vuonna 1977 muutin pois Porista ja aloitin opiskeluni Turussa. Minulla ei tuolloin ollut edes levysoitinta, mutta muistaakseni minulla oli ainakin joitain Eldoradon kappaleita C-kasetilla mukanani Turussa. Kuuntelin niitä porilaisen kämppäkaverini kanssa 1977-78. Sitten koko levy unohtui vähäksi aikaa, mutta vuonna 1980, kun olin Tukholman kesätienesteilläni ostanut kunnolliset stereot ja uuden vinyylisoittimen, aloin uudestaan ostella vinyylilevyjä ja tuolloin hankin myös Eldoradon. Kuuntelin levyä ajoittain hyvinkin paljon, mutta sitten tuli vuosia, jolloin en kuunnellut sitä kuin satunnaisesti. Eldorado ei kuitenkaan koskaan kokonaan unohtunut ja se kuuluukin niiden harvalukuisten albumien joukkoon, jotka olen kuunnellut yli 50 kertaa elämäni aikana.

Aina minua kuitenkin kismitti se, etten saanut levyn sanoituksista paljonkaan tolkkua. Levyn tenhovoima oli aina musiikissa ja vain siinä. Kappaleiden sanoitukset olivat kuitenkin kiehtovia ja koska musiikki oli niin lumoavaa, ajattelin, että sanoituksissakin on pakko olla jokin punainen lanka. Niinpä olin varsin innostunut kun Sony lopulta vuonna 2001 julkaisi bonusbiiseillä täydennetyn uuden CD-version albumista, jossa oli mainoksen mukaan myös albumin säveltäjän Jeff Lynnen omat kommentit. Nämä kommentit eivät kuitenkaan paljastaneet yhtään mitään! Ne olivat äärimmäisen niukkoja ja vaikutelmaksi jäi, että ne oli otettu mukaan vain levy-yhtiön painostuksesta. Jeff Lynne ei kunnon taiteilijan tavoin paljastanut korttejaan. Eldoradon arvoitus ei ratkennut.

Vanhan sanonnan mukaan kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Tämä pätee erityisesti Jeff Lynnen Eldoradon vastaanottoon Lynnen kotimaassa Englannissa. Vaikka Eldorado USA:ssa menestyi aika hyvin oli se totaalinen floppi Englannissa. Tänä päivänäkään minulle ei ole selvinnyt miksi englantilaiset eivät innostunett Eldoradosta 1970-luvulla.

Monet ELO:n levyt ovat myyneet paljon paremmin kuin Eldorado. Minulle Eldorado on kuitenkin aina ollut ELO:n ultimaatti-levy. Eldorado on minusta Jeff Lynnen uran huippu, levy jota kuuntelen edelleen, yli 36 vuotta sen ilmestymisen jälkeen!

Eldoradon äänityksissä käytettiin jälkiäänitysten ja päälleäänitysten sijasta ensimmäistä kertaa oikeaa jousiorkesteria jota johti Louis Clark. Teoksen kappaleet, sanoitukset ja kokonaisuuden tuotanto ovat kuitenkin Jeff Lynnen käsialaa. Monet bändit olivat ennen Lynneä kokeilleet yhteistyötä klassisen musiikin orkesterien kanssa (mm. Moody Blues, Deep Purple, ELP jne.), mutta näissä kokeiluissa yleensä lähdettiin siitä ,että klassiseen musiikkiin ainoastaan lisättiin rock- ja proge-kuviot. Näissä kokeiluissa ei siis tarkkaan ottaen ollut kysymys todellisesta fuusiosta, vaan siitä että klassinen orkesteri soitti klassista musiikkia, jonka päälle rock-bändi soitti omat kuvionsa. Jeff Lynne meni paljon pidemmälle. Hän sovitti Clarken avulla jouset pop- ja rocksäveliin eli vaikka Eldoradolla kuullaan klassista orkesteria ei se tiukasti ottaen soita klassista musiikkia, vaan jouset on valjastettu kokonaan pop- ja rock-melodioiden palvelukseen. Tästä todellisesta fuusiosta syntyy Eldoradolla ajoittain aivan huikean hienoja hetkiä. Jeff Lynnen melodiataju noudattaa Beatlesien kullattua perintöä, johon on liitetty aivan kerrassaan upeita orkesteriosuuksia.

Eldorado on teema-albumi ja hieno sellainen! Jos asettaa CD-soittimeen toistoasetuksen, huomaa varsin nopeasti, että albumi muodostaa taiteellisesti täydellisen ympyrän eli kun viimeinen kappale loppuu ja repeat-toiminnon ansiosta ensimmäinen kappale alkaa heti sen perään, ei välttämättä edes huomaa että levy on loppunut, niin saumaton on Eldcoradon musiikillinen jatkumo.

Eldoradon sanoitukset sijoittuvat haave- ja unimaailmaan. Levyn nimi Eldorado viittaa 1500-luvun konkistadorien Amazonin läpipääsemättömistä sademetsistä kuumeisesti etsimään ikuisen onnen maahan, jossa kuvitelmien mukaan oli suunnattomat rikkaudet ja ikuisen nuoruuden lähde. Todellisuudessa Eldoradoa etsineistä konkistadoreista suurin osa kuoli sademetsien trooppisiin tauteihin. Eldoradoa ei koskaan löydetty, koska sitä ei ollut olemassakaan. Haave tuosta satumaasta jäi kuitenkin elämään ihmisten mieliin. Jeff Lynne kuvaa Eldoradossa hienosti kuvitelmien ja todellisuuden ikuista ristiriitaa:

So I will stay, I’ll not be back, Eldorado.
I will be free of the world, Eldorado.

Sitting here on top of everywhere, what do I care.
Days never end, I know the voyage’s end will soon be here,
no eternal life is here for me.
And now I found the key to the eternal dream.

UPEA LEVY!   * * * * *

Harri Huhtanen 2011