Suomalaisen sanonnan mukaan “lyhyestä virsi kaunis”. Indian Summer on brittibändi joka teki vain yhden albumin vuonna 1971 pienelle NEON -levymerkille. En usko, että kovin moni Suomessa tietää tästä bändistä yhtään mitään. Minäkään en tiennyt ennen kuin joskus 1990-luvun alkupuolella eräs Uudessakaupungissa asuva (nyttemmin jo edesmennyt) levynkeräilijä kaverini esitteli levyn minulle. Ihastuin siihen välittömästi ja pyysin levyn lainaksi jotta voisin äänittää sen C-kasetille. Näin tapahtui ja kuuntelin levyä kannettavalla C-kasettisoittimellani mm. bussimatkoilla Poriin ja Raumalle. Kehuin myöhemminkin levyä kovasti kaverilleni ja niinpä hän eräällä vuoden 1996 Turun vierailulla yllätti minut lahjoittamalla levyn alkuperäisen, vuoden 1971 painoksen minulle! Olin hyvin otettu tästä ja sen jälkeen olen aina silloin tällöin kuunnellut tätä albumia eikä sen taika on haihtunut, päinvastoin! Tänäänkin olen kuunnellut levyn kolmeen kertaan ja hämmästellyt sitä miten näin upean bändin tarina loppui niin lyhyeen. Todennäköisin syy lienee se, ettei levyä markkinoitu riittävästi ja myynti jäi vaatimattomaksi.
En lähde tässä tarkemmin analysoimaan albumia, vaan teen sen jossain muussa yhteydessä. Tässä totean vain, että kyseessä on erittäin harvinainen viiden tähden progelevy!
Helsinkiin päästyäni marssin Levykauppa Äx:ään ja ostin bändin uuden Tree House Fire (2024) –albumin. Hotellissa tavasin levyn sanoituksia, koska minulla ei ollut CD-soitinta mukana eli en voinut ennakkokuunnella levyä. Tiesin että he tulisivat esittämään tämän kuuden kappaleen minialbumin todennäköisesti kokonaisuudessaan. Sanoituksien perusteella uusi levy vaikutti hienolta, tosin rokissa hyvät sanoitukset eivät vielä takaa sitä että albumi on hyvä, myös musiikin täytyy toimia.
Savoyssa vähän ennen konsertin alkua jännitin missä kunnossa Henk olisi. Kello 19 bändi asteli lavalle ja pelkoni alkoivat hiipua. Henk käveli itsevarmasti mikrofonin luokse ja alkoi laulaa uutuuslevyn avauskappaletta. Laulu sujui erinomaisesti ja myös akustisen kitaran soitto oli edelleen hänellä hallussa! Kiitos modernin lääketieteen hänen tautinsa oli kurissa uusilla tehokkailla lääkkeillä.
Aikaisemmissa Nits-konserteissa joihin olen osallistunut on Henk yleensä ollut hyvin puhelias eli tarinoita ja anekdootteja on kuultu melkein joka kappaleen välissä. Uusi albumi kertoo kuitenkin heidän pitkäaikaisen studionsa tulipalosta vuonna 2022 ja sen seurauksena tapahtuneen äänitemateriaalin ja dokumenttien tuhoutumisesta, joten ymmärrän hyvin että nämä kappaleet esitettiin ilman välispiikkejä. Pidin kuulemastani kovasti. Kuulin siis heidän upean minialbuminsa ensimmäistä kertaa livenä! Konsertin jälkeen bändin miehet tulivat signeeraamaan fanien levyjä ja minäkin sain omaan CD -levyyni heidän kaikkien nimmarit.
Konsertin ensimmäinen puoliaika meni siis Nitseille epätavallisen vakavissa tunnelmissa. Tosin yleisö taputti kyllä innokkaasti myös uusille kappaleille. Hehän olivat Nitsien luottofaneja eli kun Henk tulee Suomeen ei hänen tarvitse koskaan jännittää miten hänen musiikkinsa vastaanotetaan, koska luottofanit ovat niitä joihin voi aina luottaa.
Turun näytöksiä ei ole vielä listattu, mutta koska ensi-ilta on jo 14.3.2025 niin eiköhän Turunkin näytösajat kohtapuolin julkaista. Jos Turkuun ei tule näytöksiä niin olen valmis matkustamaan asian vuoksi vaikka Helsinkiin, sen verran tärkeästä elokuvasta on kysymys.
Jos minulta kysytään konsertin kohokohtaa niin se oli Master Builder. Allen ja kumppanit julkaisivat sen vuoden 1974 albumilla You. Alkuperäinen kappale on alle 7 minuuttia kestoajaltaan. Allenin kuoleman jälkeinen nyky-Gong on ottanut kaiken irti tästä upeasta kappaleesta, sillä keikoilla bändi soittaa Master Builderista peräti 15 minuuttisen version. Se on todella intensiivinen ja siihen liitetty video on upea! Sitä esitystä katsellessa ja kuunnellessa nykyaika unohtuu ja kuulija siirtyy jonnekin menneisyyden ja äärettömän avaruuden sokkeloihin. Se on hieno ja unohtumaton kokemus!
( – ) MAARIT: Viisi pientä (LP) (1975, Svart 2016) (UUSI=2kk)
P J Harveyn mestariteos on ensimmäistä kertaa ykkösenä listallani. Listakärjessä tänäkin vuonna jatkavat viime vuonna huippualbumeja julkaisseet Nits,Cure, Gilmour ja Dylan. Täysin uusia listatulokkaita ovat Taste, Traffic, Kirka ja Maarit.
Vähän vaikeaksi menee tämä Dylan -kiertueiden otsikoiminen, koska RARW-kiertueen piti päättyä jo viime vuonna, mutta nyt Bobdylan.comissa on julkaistu pitkä kiertuelistaus vanhalla kiertuenimellä ja lisäksi tänä vuonna Dylan tekee taas paljon Outlaw Music Festival Tour -keikkoja (jatkossa OMFT-keikat).
Dylan on kuuma nimi Amerikassa juuri nyt kun Mangoldin uusi Dylan-elokuva A Complete Unknown on kerännyt peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta! Elokuvan lopussa todetaan että Dylan jatkaa edelleen keikkailua ja sen hän totisesti tekee kuten voitte alla olevasta keikkalistauksesta lukea. Dylan totesi jo 1985 Biographin haastattelussa että hän ihailee muusikkoja jotka pystyvät esiintymään vielä yli 80-vuotiaina. Ja nyt hän itse kuuluu samaan kaartiin.
Todennäköisesti alla oleva listaus ei ole lopullinen eli varmaan sinne tulee vielä keikkoja lisää mutta julkaisen tämän nyt poikkeuksellisesti koska nykyinen listaus todistaa ettei Dylan tulee keväällä tai kesällä Eurooppaan. Listaus tosin jättää pienen aikaikkunan loppuvuoteen. Dylanhan on käytännössä joka vuosi keikkaillut myös Euroopassa. Aika näyttää muodostaako vuosi 2025 tästä poikkeuksen.
USA 2025
Dylan and Band
03/25/25 Tulsa, Oklahoma – Tulsa Theater
03/26/25 Little Rock, Arkansas – Robinson Center
03/28/25 Springfield, Missouri – Juanita K. Hammons Hall for the Performing Arts
03/29/25 Wichita, Kansas – Century II Concert Hall
03/30/25 Topeka, Kansas – Topeka Performing Arts Center
04/01/25 Omaha, Nebraska – Orpheum Theater
04/02/25 Sioux City, Iowa – Orpheum Theatre
04/04/25 Mankato, Minnesota – Mayo Clinic Health System Event Center
04/05/25 Eau Claire, Wisconsin – The Sonnentag Center
04/06/25 Green Bay, Wisconsin – The Weidner Performing Arts Center
04/08/25 Davenport, Iowa – Adler Theatre
04/09/25 Peoria, Illinois – Prairie Home Alliance Theater
04/11/25 West Lafayette, Indiana – Purdue Univ., Elliott Hall of Music
04/12/25 Fort Wayne, Indiana – The Embassy Theatre
04/14/25 South Bend, Indiana – The Morris Performing Arts Center
04/16/25 Kalamazoo, Michigan – Western Michigan State Univ., Miller Auditorium
04/17/25 Toledo, Ohio – Stranahan Theater
04/19/25 Youngstown, Ohio – De Yor Performing Arts Center, Powers Auditorium
04/21/25 Pittsburgh, Pennsylvania – Benedum Center for the Performing Arts
04/22/25 Williamsport, Pennsylvania – Community Arts Center
Outlaw Music Festival: Bob Dylan, Willie Nelson & Family, Billy Strings, Trampled by Turtles, Wilco, Sheryl Crow, Lucinda Williams + muut
Kävin tänään (17.2.25) uudestaan Turun Kinopalatsissa katsomassa A Complete Unknownin. Pidin siitä vielä enemmän kuin ensimmäiselle katselukerralla. Tässä elokuvassa on erittäin paljon uskomattoman hienoa musiikkia ja Chalamet näyttelee Dylania upeasti. Joan Baezia näyttelevä Monica Barbaro esiintyy myös vakuuttavasti ja erityisen komeaa kuultavaa ovat hänen ja Chalametin duettoesitykset. Tänään kiinnitin huomioni myös Suze Rotoloa salanimellä esittävän Elle Fanningin roolisuoritukseen. Lopun erokohtaus teksteineen oli hyvin vaikuttava nyt toisella katselukerralla. Suzehan kuoli jo 2011 ja olen käsittänyt että heidän eronsa jäi jotenkin vaivaamaan Dylania ja siksi hän pyysi ettei Mangold käyttäisi elokuvassa Suzen oikeaa nimeä. Elokuvassa on erittäin hyvä flow ja jotenkin 1960-luvun New Yorkin tunnelma välittyy aidontuntuisena katsojalle. Tapahtumakadut on lavastettu pieteetillä ja hienosti yksityiskohdat huomioiden. Lauluesityksissä käytetään aitoja 1960-luvun mikrofoneja ja en tiedä johtuuko siitä että ainakin elokuvateatterissa musiikissa vaikuttaa olevan analogista lämpöä, vaikka totta kai ääniraita on digitaalinen, nykyään vaan osataan entistä paremmin saada digitaalinen kuulostamaan hyvällä tavalla analogiselta.
AmerikassaMangoldin elokuva on saanut valtavasti huomiota. Wikipedia listaa yli 30 elokuva-alan palkintogaalaa, joissa A Complete Unknown on joko ollut ehdolla tai voittanut. Jo ehdokkuus sinänsä on pieni voitto, koska erilaiset raadit valitsevat ehdokas-elokuvat suuresta joukosta elokuvia. Maailman mittakaavassa merkittävin elokuva-alan palkintogaala tosin on vasta tulossa eli peräti jo 97. Oscar-gaala järjestetään sunnuntaina 2.maaliskuuta 2025. Mangoldin elokuva on saanut huimat kahdeksan ehdokkuutta: 1) paras elokuva, 2) paras ohjaus, 3) paras käsikirjoitus, 4) paras miespääosa, 5) paras naispääosa, 6) paras miessivuosa, 7) paras puvustus ja 8) paras ääni! Kun ehdokkuuksia on noin monta niin uskoisin että jossain sarjassa myös voitto tulee. Mutta se siis selviää 2.3.2025.
Amerikkalainen Rolling Stone -lehti on julkaissut jo monta artikkelia tästä uudesta Dylan-elokuvasta. Päinvastoin kuin suomalaisissa valtalehdissä ne eivät onneksi ole minkään maksumuurin takana vaan kaikki pääsevät niitä lukemaan. Tänään luin yhden noista artikkeleista ja siinä listattiin isojen otsikoiden kera 27 kronologista virhettä jotka löytyvät elokuvasta! Siis mitä! Kyseessä on draamallinen fiktio, kaikki historiallisten elokuvien tekijät käyttävät samaa metodia eli oikovat mutkia ja keksivät tapahtumia mitä ei todellisuudessa ole tapahtunut. Don’t Look Back (1967) ja No Direction Home (2005) ovat dokumentti -elokuvia, joissa kaikki on totta, koska ne on kuvattu cinema verite -menetelmällä kiertueella eli pääosassa on aito Dylan. En ymmärrä miksi fiktiivistä A Complete Unknownia(2024) kritisoidaan asiavirheistä, koska kyseessä ei ole dokumentti vaan fiktiivinen draamaelokuva.
Suomalaisten toimittajien artikkeleihin olen lähinnä pettynyt yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Episodi– niminen pienjulkaisu joka keskittyy elokuviin ja jonka voi ostaa esimerkiksi Helsingin Akateemisesta kirjakaupasta on antanut uudelle Dylan-elokuvalle sen ansaitseman huomion. Ensinnäkin Chalamet -Dylan poseeraa yksinään lehden kansikuvassa ja sitten sivulla 10 on Jouni Vikmanin arvio, jossa hän antaa elokuvalle 4 tähteä eli paljon enemmän kuin valtalehtien toimittajat. Sivuilla 22-27 on hieno, syväluotaava artikkeli elokuvasta ja siellä on siteerattu kaikkien pääosaa esittävien näyttelijöiden sekä Mangoldin haastatteluja ja he kertovat paljon erittäin tärkeitä asioita, jotka eivät ole päässeet mukaan suomalaistoimittajien arvioihin.
Edelleen ihmettelen miksi suomalaiset elokuvakriitikot ovat olleet niin nuivia arvostelleessaan tätä uutta Dylan-elokuvaa. Hesarin kriitikko mm. moitti elokuvaa siitä, ettei siinä avata Dylanin ”mysteeriä”?! Siis mitä? Dylan itse on muistaakseni sanonut että jos haluatte ymmärtää häntä niin lukekaa kappaleiden sanoitukset. A Complete Unknown on varsin kliininen ja mielestäni realistinen kuvaus Dylanin varhaisvuosista. Lukemani perusteella Dylan on ollut juuri sellainen kuin elokuvassa esitetään eli vähäsanainen (lauluja lukuunottamatta) mutta erittäin kunnianhimoinen nuorimies, joka on alusta saakka asettanut urankehityksensä kaiken muun yläpuolelle. Siksi on turha odottaa syvällistä kuvausta esimerkiksi Dylanin naissuhteista. Eivät ne olleet keskiössä vuosina 1961-65 ja siksi niiden ylikorostaminen olisi ollut valheellista. Se mikä noina vuosina oli Dylanille tärkeintä tuodaan minusta hienosti esille. Tärkeintä Dylanille oli kirjoittaa uusia lauluja ja päästä pinnalle ja täytyy sanoa että Mangoldin elokuvassa on erittäin paljon, erittäin hienoa Dylan-musiikkia ja kun lisäksi Chalamet esittää kaikki kappaleet itse ja yllättävän hienosti niin voiko fiktiivinen elämänkerta -elokuva siitä enää realistisemmaksi muuttua?!
WINTERLUDE FINLAND 