MAUSTETYTÖT -osa 22

Maustetytöt Testasi uuden levynsä biisejä livenä jo kesällä 2025 Helsingin keikalla.

Suomalaiset eivät ole unohtaneet melankolisen popin duoa nimeltä Maustetytöt. Itse asiassa voi olla että he ovat nyt suositumpia kuin koskaan, sillä tänään ilmestyneellä viikon 12 Suomen Virallisella Listalla heidän uusi  levynsä, Itken jos mua huvittaa (2026) on nyt ykköspaikalla sekä Suomen Virallisella albumilistalla että Fyysisellä albumilistalla . Miksi listoja on kaksi?  Spotifyn ja striimauskulttuurin yleistyminen 2000-luvulla aiheutti sen että Musiikkituottajat päätyi muuttamaan Virallisen albumilistan sellaiseksi, jossa huomioidaan myös striimaukset, koska 2000-luvulla fyysisten albumien myynti laski niin rajusti. Niinpä melkein aina tuo Virallinen, striimaukset huomioiva lista ja Fyysinen albumilista ovat hyvin erilaisia. Striimaukset huomioivalla listalla kärjessä on yleensä hyvin nuoria artisteja kun taas fyysisellä albumilistalla kärkeen nousee vanhempia artisteja, sellaisia jotka ovat nousseet kuuluisuuteen LP- ja CD-aikana.  Maustetytöt on nyt näköjään poikkeus tästä, sillä nyt he ovat alkaneet vedota myös nuorempiin kuulijoihin. Maustetyttöjen Kaisa Karjalainen on aikaisemmin muutamassa haastattelussa todennut, että heidän levyjään ostavat enimmäkseen yli 50-vuotiaat miehet. Kaisan huumori on joskus aika kieroa, joten en tiedä miten tosissaan hän nuo lausunnot aikanaan antoi, mutta nyt joka tapauksessa tilanne on muuttunut, koska Maustetyttöjä striimataan nyt niin paljon että ykkössija tuli kotiin myös siltä listalta. Maustetytöt oli tänään Huomenta Suomessa– ja myös Puoli Seitsemän -ohjelmassa.  Kun toimittajat kyselivät heidän Euroopan suosiostaan pääsi Kaisa taas heittämään hyvän tsoukin eli hän totesi, että kun hän aikaisemmin kuvitteli, että he ovat niin suosittuja, koska hän tekee niin hienoja sanoituksia, niin Euroopan suosio palautti hänet maan tasalle, koska eihän Euroopassa kukaan ymmärrä Suomea, mutta silti heitä digataan sielläkin.        

Harri Huhtanen 2026

Eppu Normaali lopettaa ?  – osa 1

Laitoin otsikkoon kysymysmerkin koska on vaikea uskoa että Suomen suosituin bändi, joka vieläpä on edelleen vetreässä soittokunnossa, lopettaisi. Valitettavasti tai onneksi (voitte valita kumpi teistä on parempi vaihtoehto) tässäkin maassa on useampi artisti, joka on jäähyväiskiertueen jälkeen palannut estradeille. Rehellisempi vaihtoehto olisi todeta että bändi jää määrittelemättömäksi ajaksi tauolle.  Mutta bisnesmielessä se on huonompi ilmaisu kuin jäähyväiskiertue, joka aina myy paremmin kuin tavallinen kiertue. Ikävä totuus on, että tässäkään maassa ei monikaan muusikko elä pelkästään  levymyynnillä, radiosoitolla tai striimauksilla. Varsinainen leipä löytyy entistä enemmän maailmalta eli keikoilla muusikot elävät.

23. lokakuuta 2025 Eppu Normaali piti tiedotustilaisuuden, jossa he ilmoittivat lopettavansa ensi vuoden keikkojen jälkeen. Alkuvuoteen 2026 ilmoitettiin 13 sisätilakonserttia eri puolella maata sekä kesälle kaksi isompaa ulkoilmakonserttia. Liput tulivat myyntiin tänään (28.10.25) ja lähes kaikki sisäkonsertit myytiin loppuun minuuteissa, lähes yhtä nopeasti loppuunmyytiin Tampereen Ratinan stadion sekä Helsingin Bolt-areena! Tämän jälkeen bändi ilmoitti lisäkonserteista Tampereella ja Helsingissä. Ne tulevat myyntiin huomenna (29.10.25) klo 9.  Tampereella hotellit tuplasivat tai jopa triplasivat huoneiden hinnat. Huomenna nähdään miten tarina jatkuu. Toki Eput ovat ansainneet tällaisen suosion soitettuaan jo 50 vuoden ajan eri puolilla Suomea ja tehtyään joukon varsin hienoja albumeita.

Harri Huhtanen 2025      

Ozzy Osbourne  1948-2025

Ajattelin ettei Ozzyn jäähyväiskeikka suinkaan ollut päätös Ozzyn uskomattomalle tarinalle, koska hän itsekin sanoi että voisi vielä levyttää, mutta toisin kävi sillä eilen (22.7.25) illalla tuli hätkähdyttävä suru-uutinen: Ozzy on kuollut!

Alla aiheeseen liittyviä uutisia:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011381465.html

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/9613b6c5-2b44-4429-900f-ce41b69c14cf

https://www.is.fi/viihde/art-2000011381400.html

https://yle.fi/a/74-20173896

Harri Huhtanen 2025

BOB DYLAN: VEIKKAUS AREENA, HELSINKI 16.10.2025 -OSA 1

Entinen Hartwall Areena on nykyään Veikkaus Areena. Täällä on mahdollista nähdä ja kuulla Dylania 16.lokakuuta 2025.

Yllättävän nopeasti on mennyt tämä kuusi vuotta jonka Dylan on pitänyt taukoa Suomen keikkojen osalta. Pääsyynä lienee ollut sopivan kokoisen keikkapaikan puuttuminen kun entinen Hartwall Areena on ollut suljettuna vuosikaudet Ukrainan sodan vuoksi. Entiset omistajathan olivat venäläisiä ja Areenan luovuttaminen suomalaisille on ollut yllättävän  mutkikas prosessi. No nyt lopultakin Areena on taas valmis ottamaan vastaan maailmanluokan tähtiä ja niinpä saamme kuuden vuoden tauon jälkeen Dylanin taas pistäytymään Suomeen. Kyseessä on itse asiassa Dylanin 2025 Euroopan kiertueen avauskonsertti eli siinäkin mielessä merkittävä tapahtuma. Tosin pitkää taukoa ei näiden kiertueiden välillä ole koska Dylan päättää erikoispitkän Amerikan kiertueensa vasta 19.syyskuuta 2025.

Yleinen lipunmyynti alkaa 18.7., mutta Mastercard -kortin haltijoille luvataan etuosto-oikeus jo 14.7. Normaalista tämä 2025 konsertti poikkeaa siinä että kaikkien kännykät pussitetaan eli kuvien ottamisesta on turha haaveilla.

Harri Huhtanen 2025    

Black Sabbath and Ozzy Osbourne: Back to the Beginning 5.7.2025  – osa 1

Viikonloppu 4.-6.heinäkuuta 2025 jää kyllä ainakin brittirokin historian kirjoihin erittäin merkittävänä, sillä kahden vuorokauden aikana Britanniassa koettiin kaksi isoa, historiallista konserttia. Ensin perjantaina riitaisat Oasis-veljekset hautasivat ainakin yhden kiertueen ajaksi sotakirveensä ja aloittivat Walesin Cardiffissa valtavalla 70 000 ihmisen areenalla maailmankiertueensa 16 vuoden keikkatauon jälkeen. Suuri osa kiertueen keikoista on loppuunmyytyjä. Mutta vielä järisyttävämpi konsertti koettiin lauantaina  Birgminghamissa kun alkuperäinen Black Sabbath miehistö esiintyi Ozzy Osbournen jäähyväiskonsertissa 40 000 hengelle ja tämäkin areena loppuunmyytiin heti kun liput tulivat myyntiin. Kyseessä oli ainutlaatuinen heavy- ja metallimusiikin 10 tuntia kestänyt  jättikonsertti jossa esiintyivät lähes kaikki Black Sabbathin jälkeen maailmanmaineeseen nousseet heavy- ja metallisbändit. Jokainen soitti vuorollaan lyhyen setin ja mikä parasta: jokainen esiintyjä kunnioitti Sabbathia ja Ozzyä esittämällä jonkun kappaleen heidän tuotannostaan. Illan kruunasi Ozzyn oma setti ja päätöksenä kuultiin vielä kerran alkuperäistä Sabbathia ja nyt myös alkuperäinen rumpali oli mukana (hänhän ei ollut mukana The End -jäähyväiskiertueella 2016-17).

Odotin tarkoituksella muutaman päivän tämän uutisen julkaisua, jotta ehtisin kerätä kunnollisia nettiarvioita tästä historiallisesta suurkonsertista. Ja nyt niitä onkin jo kertynyt sen verran että ne, jotka eivät olleet paikan päällä tai eivät ostaneet live -striimin katseluoikeutta voivat näiden artikkelien avulla hahmottaa tapahtumakokonaisuuden. Aivan varmaan tästä keikasta julkaistaan myöhemmin tallenteita useammassakin formaatissa.

Alla aiheeseen liittyviä linkkejä:

https://www.rollingstone.com/music/music-live-reviews/ozzy-osbourne-black-sabbath-back-to-the-beginning-concert-1235379405/

https://www.setlist.fm/venue/villa-park-birmingham-england-43d7ff67.html?page=2

https://www.theguardian.com/music/live/2025/jul/05/black-sabbath-ozzy-osbourne-final-gig-back-to-the-beginning-villa-park-live

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Back_to_the_Beginning

https://www.reuters.com/business/media-telecom/black-sabbath-ozzy-osbourne-head-back-home-their-last-show-2025-07-04/

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011348538.html

Soundin Vesa Siltasen pitkä artikkeli esittelee erinomaisesti koko tapahtuman kaikki vaiheet:

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/85a33a79-9a41-4cf8-9a23-05351a639c47

Harri Huhtanen 2025

OASIS REUNION 2025  – osa 2

Nyt se on sitten todella tapahtunut: Oasis -veljekset palasivat yhteisille keikoille 16 vuoden tauon jälkeen! Kiertueen avauskonsertti koettiin Walesin Cardiffissa  perjantaina 4.7.25 ja ensimmäiset arviot comebackistä ovat olleet erittäin positiivisia.  Lisätietoja aiheesta saatte alla olevien linkkien avulla:

Soundi.fi https://share.google/lRh88dp0ZhtweSrEN

Helsingin Sanomat https://share.google/5DbORoRGT8h9fwG5i

Harri Huhtanen 2025  

PINK FLOYD LIVE AT POMPEII 1972  – osa 1

Ensi viikolla on tarjolla ympäri Suomea harvinaista herkkua kun Adrian Mabenin 1972 ohjaaman Pink Floyd Live at Pompeii -elokuvan restauroitu versio näytetään useissa Finnkinon teattereissa torstaina 24.4.25 sekä sunnuntaina 27.4.25. Näillä näkymin muita näytöksiä ei tule ja erityisesti ensi-ilta on ollut kysytty koska minäkään en saanut lippua ensi-iltanäytökseen, onneksi sunnuntain näytöksessä oli paremmin tilaa.  2.5.25 julkaistaan lisäksi restauroitu live-albumi sekä CD:nä että vinyylinä.

Harri Huhtanen 2025

Becoming Led Zeppelin (2021) -osa 3

Nyt se on totta ! Uusi Zeppelin -dokumenttielokuva nähdään myös Suomessa. Alla Finnkinon uutinen joka vahvistaa asian:

https://www.finnkino.fi/event/304929/title/becoming_led_zeppelin/

Turun näytöksiä ei ole vielä listattu, mutta koska ensi-ilta on jo 14.3.2025 niin eiköhän Turunkin näytösajat kohtapuolin julkaista. Jos Turkuun ei tule näytöksiä niin olen valmis matkustamaan asian vuoksi vaikka Helsinkiin, sen verran tärkeästä elokuvasta on kysymys.

Harri Huhtanen 2025      

DAVID TEDESCHI:  BEATLES’64 (2024)   – osa 1

Uudessa Beatles -dokumentissa nähdään muun muassa runsaasti kohtauksia jotka on kuvattu Beatlesien New Yorkin hotellihuoneessa ja kiertuematkoilla.

Kuten aikaisemmin kirjoitin: kysyntä lisää tarjontaa. Beatles on niin suosittu maailmanlaajuisesti että fanit haluavat edcelleen, 54 vuotta bändin viimeisen konsertin jälkeen, uusia Beatles-julkaisuja. Ja onneksi arkistojen kätköistä edelleen löytyy materiaalia mitä ei ole aikaisemmin julkaistu.

Get Back -dokumentti  oli todella hieno ja sisälsi valtavasti ennen julkaisematonta materiaalia. Siinä suhteessa Beatles’64 ei kyllä pysty kilpailemaan, mutta kulttuurihistoriallisessa katsannossa tämä on epäilemättä tärkeä dokumentti ja hienoa että se on nyt julkaistu Disney plus -kanavalla.  Valitettavasti tässä vaiheessa dokumentti ei ole muualla nähtävissä. Dokumentti julkaistiin Disney-kanvalla 29.11. ja katsoin sen heti julkaisupäivänä.

Miksi tämä Beatlesien helmikuun 1964 promokiertue USA:ssa oli niin tärkeä?  Sen vuoksi että vaikka Beatles oli jo 1963 noussut Euroopan suosituimmaksi popbändiksi niin 1963 USA:ssa Beatles ei vielä ollut tunnettu eivätkä heidän levynsä vielä päässeet edes USA:n TOP100 -listalle. Kaikki tämä muuttui dramaattisesti alkuvuodesta 1964 kun useampi Beatles -single nousi USA:n listojen kärkeen ja dokumentti valottaa hyvin sitä valtavaa fanihysteriaa eli beatlemaniaa, joka iski viruksen lailla voimalla myös USA:aan.

Promokiertue kesti vain kaksi viikkoa ja Beatles soitti tällä kiertueella vain viisi lyhyttä keikkaa. Ensimmäinen minikeikka oli Ed Sullivanin TV-showssa New Yorkissa . Sitten seurasi varsinainen keikka Washington DC:ssä ja uusi TV -esiintyminen Sullivan  -showssa Washingtonissa ja sitten kaksi minikeikkaa (vain 34 minuuttia) New Yorkin kuuluissa Carnegie Hallissa. Promokiertueen päätteeksi he esiintyivät  vielä Miamissa. Jossain kirjoitettiin että he olisivat esiintyneet myös Washingtonin Englannin suurlähetystössä mutta itse elokuvassa annetaan ymmärtää että he olivat siellä vain vieraina. Alvar Aalto taisi aikoinaan sanoa ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan.  Niinpä USA:ssa kehutut Beatlesit saivat dokumentin mukaan todella tylyä kohtelua oman maansa suurlähetystössä.  Dokumentissa sanotaan että George Harrison  olisi illan jälkeen jopa itkenyt omien maamiestensä tylytyksen vuoksi. Englanti oli vielä 1960-luvulla erittäin voimakkaasti luokkayhteiskunta ja siksi työläispiireistä nousseita poptähtiä pidettiin nousukkaina joita ei kuulunut arvostaa. Asia muuttui nopeasti tämän jälkeen kun Beatleseista tuli maailman suosituin popbändi ja yksi Englannin johtavista vientibrändeistä.

Beatlesien ensimmäinen esiintyminen Ed Sullivan Show’ssa teki ennätyksen: sitä seurasi yli 30% Amerikan väestöstä eli katsojia oli yli 74 miljoonaa! Näin Beatlesit nousivat yhden TV-esiintymisen ansiosta kertaheitolla maailmanmaineeseen.

Harri Huhtanen 2024

Robert Plantin Saving Grace esiintyy Suomessa toukokuussa 2025 ! 

Päivitys 17.5.2025. Huomenna hän on täällä tai ei täällä Turussa vaan Tampereella! Odotus on ollut pitkä koska siitä on jo peräti kymmenen vuotta kulunut kun Robert Plant viimeksi esiintyi Suomessa. No hyvää kannattaa odottaa!

Legendaarinen Robert Plant esiintyy pitkän tauon jälkeen Suomessa toukokuussa 2025. Tällä kertaa hänen bändinsä nimi on Saving Grace josta kirjoitin tässä viestiketjussa vuonna 2019. Lippuja myy Ticketmaster perjantaina 6.9.24 klo 11 alkaen. Tosin My Live Nationin jäsenillä on mahdollisuus ostaa lippuja ennakkoon jo torstaina 5.9.24.  

Tarkempia tietoja tulevista Tampereen (18.5.25)  ja Helsingin (19.5.25)  keikoista täällä:

Harri Huhtanen 2024