Jo osikko on virheellinen, sillä tämä on Mari Rantasilan ”fiktiivinen” elokuva Dingon menestysvuosista 1984-86. Dingo oli tosiaan Suomen Beatles, sillä Dingon toista albumia, Kerjäläisten Valtakunta (1985) myytiin Suomen markkinoilla käsittämättömät 190 000 kapaletta!  2000-luvun artistit voivat vain unelmoida tällaisista myyntiluvuista jotka eivät enää ole Suomessa mahdollisia. Kultalevyn rajaakin on pudotettu 10 000 kappaleen myyntiin.  Huvittavaa näin jälkikatsannossa on myös se että kun Dingon kolmatta albumia myytiin ”vain” 70 000 kappaletta niin sitä pidettiin floppina ja bändi hajosi!  2000-luvulla Suomessa ei ole kovin montaa artistia jotka olisivat päässeet edes tuohon 70 000 kappaleen myyntilukuun eli silloinen floppi onkin nykyään myyntiluku josta artistit haaveilevat mutta eivät saavuta.

Vaikka  vietin lapsuuteni ja kouluaikani Porissa,  en koskaan ollut Dingo -fani enkä ole sitä vieläkään.  Rantasilan elokuva vaikutti ennakkouutisten perusteella kuitenkin niin mielenkiintoiselta että kävin katsomassa sen 30.12.24 Turun Kinopalatsin mahtavassa 400 -paikkaisessa ISENSE-katsomossa. Yleisöä tuli paikalle vain noin 40, joten katsomo näytti naurettavan tyhjältä josta oletin virheellisesti että elokuva floppaisi, mutta sitten luin lehdistä että koko Suomen mittakaavassa elokuva on menestynyt erittäin hyvin ja on saanut parissa viikossa jo lähes 120 000 katsojaa. Turussakin näytöksiä on joka päivä useita eli varmaan se selittää huonon katsojamäärän Isense-näytössalissa.     

Täytyy sanoa että elokuva teki vaikutuksen!  Siinä oli tehty monta asiaa oikein ja paljon paremmin kuin mitä ennakko-odotin. Jopa Satakunnan Kansan tiukka kriitikko Ilari Tapio  joka aikanaan mm. haukkui Dylanin Pori Jazz -konsertin 1996 kirjoitti elokuvasta positiivisen arvion.

Mutta tarkemmin tästä elokuvasta myöhemmin. Nyt voin vain sanoa tämän: käykää katsomassa Levoton Tuhkimo, sillä se on varsin hyvä elokuva!

Harri Huhtanen 2025