UK PINK FLOYD EXPERIENCE: Turun Konserttitalo 24.1.2026 -osa 1

UKPFE toista kertaa esiintymässä Turun Konserttitalon lavalla!

Kun tämän keikan liput tulivat myyntiin vajaa vuosi sitten ostin oman lippuni heti ensimmäisen myyntipäivän aamulla. Turun keikka 2025 oli aikanaan loppuunmyyty, joten tällä kertaa halusin olla nopea, jotta saisin mahdollisimman hyvän lipun. Sainkin lipun ykkösriviltä aivan keskeltä. Lippujen hintaa oli vuodessa nostettu ja niinpä permantopaikat maksoivat nyt jo 80e.  Seurasin lipunmyynnin etenemistä parin viikon ajan ja huomasin että lippuja meni kaupaksi kovin verkkaisesti. Niinpä olin eilen yllättynyt kun lopulta kuitenkin konserttisali tuli lähes täyteen. Viime tingan satunnaisostajia taisi siis eilen olla konsertissa melkoisen paljon. Tilanne oli sikälikin hämmentävä, että Turussa voi kulua kuukausia että osuu kohdalle itseä kiinnostava rockkonsertti ja nyt niitä tuli kaksi ja vieläpä peräkkäisinä päivinä!

On ehkä väärin verrata Uriah Heep- ja Pink Floyd -konsertteja, koska bändien musiikki on kovin erilaista. Ainoa yhdistävä tekijä taitaa olla se, että molempien bändien huippuhetket ajoittuvat 1970-luvulle. Nyt joudun kuitenkin vähän sivuamaan aihetta kokemuksen tuoreuden ja lähes päällekkäisyyden vuoksi. Perjantaina Heep oli energinen, vauhdikas ja yllättäväkin!  Launtaina UKPFE sen sijaan oli akateeminen, vähäsanainen ja osittain itseään toistava. Tätä ei nyt pidä ymmärtää väärin. Nautin kyllä konsertista, mutta valitettavasti en yhtä paljon kuin perjantain Heepin konsertista. Olin tutkinut UKPFE:n tuoreita settilistoja ja lähin vertailukohta löytyi tammikuun alun Englannin keikoilta. Siellä UKPFE oli soittanut 27 kappaleen ja yli 2 tunnin keikkoja, joilla kuultiin monia harvinaisempiakin PF kappaleita. Turussa setti oli paljon lyhempi eli vain 15 kappaletta ja monet niistä olivat samoja, jotka kuultiin jo tammikuun 2025 Turun keikalla. Ehkäpä siksi en innostunut keikasta yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

UKPFE:n vuoden 2025 Suomen kiertue (4 keikkaa) myi niin hyvin, että vuodelle 2026 heidän suomalainen promoottorinsa oli saanut buukattua heille peräti 15 keikkaa Suomeen! Tammikuussa 2025 näin Turun konserttitalon edessä mm. Lahden ”kisaveikkojen” (nimi muistinvarainen) ison bussin, josta tuli ulos iso joukko nuoria miehiä. Vuonna 2026 UKPFE:tä ei tarvitse lähteä katsomaan kovin kauas sillä nykyinen Suomen kiertue kattaa koko Suomen eli lännen ja etelän lisäksi idän ja pohjoisen. Suomessa bändillä ei ole varsinaisia lepopäiviä, vaan kiertue pusketaan läpi erittäin tiivistahtisena.

Mutta tarkemmin Turun keikasta arvostelun myöhemmissä osissa…

Text & Photo: Harri Huhtanen 2026          

UK Pink Floyd Experience Turun Konserttitalossa 15.1.2025 !  – osa 3

Keikan lopussa bändi lupasi tulla uudestaan seuraavana vuonna. Ja katso! Se lupaus toteutuu, mutta tästä aiheesta tarkemmin toisessa artikkelissa…

Sain kuin sainkin kirjattua ylös PF UK Experiencen settilistan kokonaisuudessaan koska tunnen PF:n kappaleet niin hyvin. Tällä kertaa settilista löytyy myös Setlist FM -sivustolta mutta älkää uskoko sitä, sillä se on osittain virheellinen sekä kappaleiden että niiden järjestyksen osalta. Konsertti oli hieno läpileikkaus PF:n tuotannosta vuodesta 1973 eteenpäin. Pidemmittä puheitta kirjaan tähän alle koko tämän hienon konsertin settilistan:

UK Pink Floyd Experience setti Turun konserttitalossa 15.1.2025

01  Money – The Dark Side Of The Moon 1973

02  Take It Back – Division Bell 1994

03  Time – The Dark Side Of The Moon 1973

04  Breathe – The Dark Side Of The Moon 1973

05  The Great Gig In The Sky – The Dark Side Of The Moon 1973

06  Learning To Fly  – A Momentary Lapse Of Reason 1987

07  Welcome To The Machine  – Wish You Were Here 1975

08  Have A Cigar  –  Wish You Were Here 1975

09  Wish You Were Here  – Wish You Were Here 1975

10  High Hopes  –   Division Bell 1994

11  Shine On You Crazy Diamond (parts I-V)  –  Wish You Were Here 1975

12  Shine On You Crazy Diamond (part  VI-IX)  – Wish You Were Here 1975

13  The Thin Ice   – The Wall 1979

14  Another Brick In The Wall  – The Wall 1979

 encore

15   Comfortably Numb  – The Wall 1979   

Text & Photo: Harri Huhtanen 2025

PINK FLOYD LIVE AT POMPEII 1972  – osa 2

Myös Sunnuntain 27.4.25 näytös Turun Kinopalatsissa oli lähes loppuunmyyty. Salissa oli noin 100 paikkaa ja katsojat olivat lähes kaikki miehiä ikähaarukassa 30-60v. Vaikka Pink Floyd on koko pitkän uransa aikana esiintynyt Suomessa vain yhden ainoan kerran niin vaikuttaa siltä että bändi on meilläpäin suositumpi kuin Bob Dylan , ainakin elokuvateatterissa. Live At Pompeii on julkaistu jo 1972 ja muistaakseni  Suomen TV:ssäkin se on  näytetty ainakin kahdesti  ja se on julkaistu myös DVD:llä jo 2003 ja tästä kaikesta huolimatta elokuvan molemmat näytökset käytännössä myytiin loppun aika ripeästi.

Elokuvan alussa ei ollut mainoksia pilaamassa tunnelmaa. Elokuva alkoi vähän myöhässä, koska elokuvan esitelleen nuoren Finnkinon työntekijän mukaan paikalle odotettiin vielä kahta katsojaa. Selvästikin tämä tyttö ei tiennyt Pink Floydista yhtään mitään eikä ollut edes selvittänyt esittelemänsä elokuvan perustietoja, koska hän sanoi että elokuva ”on valmistunut jo 1970-luvulla, tosin en nyt muista tarkkaa vuotta”…siis mitä!? Ilmestymisvuosihan lukee elokuvan mainosjulisteessa joka on Kinopalatsin seinällä!  Edes sitä hän ei ollut vaivautunut lukemaan. Sen lisäksi hän ilmoitti näin: ”koska elokuva on niin vanha ei ääniraita täysin vastaa nykyisten äänentoistojärjestelmien vaatimuksia eli pyydämme ymmärrystä tämän suhteen…”  – Palaan tähän väitteeseen vähän myöhemmin, mutta ennen sitä kerron vielä toisen minua huvittaneen kuulohavainnon. Viereeni tuli istumaan kaksi noin 40-vuotiasta miestä. Elokuvan alkua odotellessa kuulin heidän keskustelevan toimittajien huonosta työtilanteesta, joten päättelin että he olivat mahdollisesti toimittajia. Sitten toinen heistä kysyi toiselta: ”mikä juttu tämä oikein on, Pompeihan on rauniokaupunki…onko siellä yleisöä?”  Selvästikin hänkin oli Pink Floydin suhteen täysin noviisi. Hänen kaverinsa sentään tiesi jotain aiheesta kun kerran vastasi: ” Ei, he soitavat siellä ilman yleisöä…”              

Ja sitten se äänentoisto -asia. Elokuvaa oli mainostettu remasteroituna sekä kuvan että äänen osalta ja se oli upgradeerattu 4K -laatuiseksi. Siksi ihmettelin suuresti Finnkinon edustajan kommenttia äänentoistosta. No, heti elokuvan alkumetreillä selvisi että äänentoisto oli todella upeaa ja kuva oli kristallinkirkas ja erittäin erotteleva. Pompeii-elokuvahan on kuvattu kahdessa paikassa eli Pompein lisäksi kuvauksia on tehty Abbey Roadin studioilla Lontoossa . Näissä klipeissa kuullaan pätkiä tulevasta The Dark Side Of The Moon (TDSOTM)  -albumista. Kappaleita soitetaan ilmeisesti raakaversioina studiokaiuttimista ja Gilmour ja Wright sitten soittavat näiden äänitteiden tahdissa. Näissä kohdissa äänentoisto ei siis vastaa nykystandardia, mutta niiden ei ollut tarkoituskaan olla vielä hyviä äänitteitä koska uusi albumi oli vasta tekeillä siinä vaiheessa. Kaikkea ei haluttu eikä voitu vielä paljastaa. Mutta nämä varsinaiset Pompein -äänitteet ovat erittäin korkeatasoisia ja Steve Wilson on saanut remasteriin mukaan hienoja uusia detaljeja, joita en muista kuulleeni aikaisemmissa versioissa.  Kinopalatsin Salissa 4 oli ainakin 8 kaiutinta eri puolilla salia ja ääni vaelteli hienosti kaiuttimesta toiseen luoden sellaisen upean tilavaikutelman johon kotilaitteilla ei pääse.  Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!  Tosin ne jotka tätä lukevat eivät enää voi tätä kokea, koska teatteriesityksiä ei enää ole jäljellä. Lohdutukseksi voi kuitenkin hankkia uudesta elokuvaversiosta julkaistavan Blu-Ray -levyn, jonka pitäisi ilmestyä jo toukokuussa eli pikapuolin.   

Harri Huhtanen 2025

PINK FLOYD LIVE AT POMPEII 1972  – osa 1

Ensi viikolla on tarjolla ympäri Suomea harvinaista herkkua kun Adrian Mabenin 1972 ohjaaman Pink Floyd Live at Pompeii -elokuvan restauroitu versio näytetään useissa Finnkinon teattereissa torstaina 24.4.25 sekä sunnuntaina 27.4.25. Näillä näkymin muita näytöksiä ei tule ja erityisesti ensi-ilta on ollut kysytty koska minäkään en saanut lippua ensi-iltanäytökseen, onneksi sunnuntain näytöksessä oli paremmin tilaa.  2.5.25 julkaistaan lisäksi restauroitu live-albumi sekä CD:nä että vinyylinä.

Harri Huhtanen 2025

UK PINK FLOYD EXPERIENCE: TURUN KONSERTTITALO 15.1.2025 -OSA 2

Uk PF Experience keskittyi konsertissa Wish You Were (1975) -albumiin ja siksi oli selvää että Syd Barrettiin liittyviä kuvia näytettiin videoscreenillä.

Bändejä jotka soittavat eri musiikkia ei minusta saisi vertailla, mutta jos bändi soittaa pelkkiä covereita niin silloin minusta on ihan asianmukaista verrata sitä toiseen bändiin joka soittaa samoja covereita. Koska alkuperäinen Pink Floyd ei ole keikkaillut vuoden 1994 jälkeen ja koska PF oli aikanaan niin valtavan suosittu on selvää, että  PF:n musiikkia nykyään esittää maailmalla useampikin cover-bändi. Käsittääkseni paras niistä on Brit Floyd jonka näin Helsingissä syyskuussa 2024. Jopa Gilmour on kehunut bändiä. Niinpä odotukseni Uk Pink Floyd Experiencen suhteen eivät olleet kovin korkealla. Suoraan sanoen ennakkoasenteeni oli se, ettei tämä bändi pysty samaan kuin Brit Floyd. Mutta kuten olen monesti todennut levyarvostelut, keikka-arviot, sosiaalinen media jne. on syytä unohtaa musikiin arvioinnin suhteen.  Paras ja ainoa oikea tapa arvioida artistin kykyjä  ja/tai arvoa on mennä konserttiin. Vain siten saa henkilökohtaisen varmuuden siitä mikä on oma arvio artistista.

PF Experiencen valoshow ei ollut yhtä hieno kuin Brit Floydin (BF). Myös videot olivat vaatimattomampia kuin BF:llä. Tosin hattua pitää nostaa sille että heillä oli eri videot kuin BF:llä. Mutta  se mikä ylitti ennakko-odotukseni oli  musiikki! Experiencen muusikot soittivat muutaman kappaleen jopa paremmin kuin BF!  Se oli positiivinen yllätys.

Text & Photo: Harri Huhtanen 2025

BRIT FLOYD Helsingin Jäähallissa 24.9.2024 !  – osa 3

Klo 23. Brit Floydin upea keikka on paketissa ja on aika kiittää yleisöä!

Illan settilista oli vaikuttava ja uskon, että jokainen paikalle tullut Pink Floyd-fani sai sitä mitä oli toivonutkin. Nämä kappaleteet Brit Floyd soitti illan aikana (Setlist FM –sivuston mukaan):

Set 1 : 01 Astronomy Domine –  02 Learning to Fly  – 03 High Hopes  – 04 Take It Back – 05 Coming Back to Life06 Sorrow – 07 Keep Talking – 08 Pigs on the Wing, Part 1 – 09 Dogs

Set 2: 10 Shine On You Crazy Diamond (Parts I-V) – 11 A Great Day for Freedom – 12 Time – 13 The Great Gig in the Sky – 14 Wish You Were Here – 15 One of These Days16 Another Brick in the Wall, Part 2 – 17 Us and Them – 18 Money – 19 Comfortably Numb

Encore   20 Run Like Hell

Ja illan esiintyjät:

Damian Darlington – kitara, laulu ja musiikillinen johto /     Ian Cattell – basso  ja laulu  (2011–) /     Edo Scordo – kitara ja laulu (2015–) / Matt Riddle – kosketinsoittimet ja laulu (2017–) / Arran Ahmun – rummut (2011–) /     Ryan Saranich – saksofoni, lyömäsoittimet, kitara, basso ja kosketinsoittimet (2016–)    Randy Cooke – rummut (2021–) / Eva Avila – taustalaulu (2017–) / Genevieve Little – taustalaulu (2019–)    Jesse Lee Houllier – taustalaulu (2022–) / Chess Galea – taustalaulu (2023–) / Gareth Darlington – äänisuunnittelu (2011–) / Bryan Kolupski – animaatiot ja videot (2011–)

Brit Floydin valoshow oli uskomattoman hieno! Valokuvat eivät tee sille oikeutta vaan se pitää itse kokea paikan päällä!

Hieno keikka!  Haluan ehdottomasti nähdä ja kuulla uudestaan Brit Floydia joka on juuri nyt erittäin kovassa iskussa!

Photos  Harri Huhtanen 2024   

BRIT FLOYD Helsingin Jäähallissa 24.9.2024 !  – osa 2

Palasin eilen Helsingistä. Upea keikka kerta kaikkiaan! Turun keikka 2014 oli hyvä, mutta tämä 2024 keikka lähenteli jo määrettä loistava!  Lasershow oli parempi kuin 2014, Pink Floyd -videoita oli enemmän kuin 2014 ja osa niistä oli sellaisia joita en ole missään aikaisemmin nähnyt eli jäi mietityttämään mistä bändi on ne hankkinut vai ovatko ne peräti heidän omaa tuotantoaan? Linja kaikissa oli kuitenkin tyylikäs eli ennennäkemättömät videot olivat yhtä taiteellisia ja hienoja kuin ne Pink Floydin konserteissa nähdyt alkuperäiset. Molemmat kitaristit sekä basisti lauloivat. He emuloivat hienosti Gilmourin ja Watersin ääntä, joten kun laittoi silmät kiinni saattoi kuvitella olevansa ihan oikealla Pink Floyd -keikalla. Ainoastaan pääkitaristi Damian lauloi enemmän omalla äänellään ja se bändin johtajalle ja perustajalle sallittakoon.  

Äänentoisto oli myös erittäin hyvä. Pink Floydhan alkoi ensimmäisenä käyttää konserteissaan quadrofonista äänentoistoa. Sellainen oli käytössä myös Watersin ensimmäisellä Suomen keikalla 2002. Brit Floydilla ei ollut quadrofonista äänijärjestelmää mutta tässäkin emulointi pelasti eli ääni vaelteli tietyissä kappaleissa hienolla tavalla vasemmista kaiuttimista oikeanpuolisiin ja kokonaisvaikutelma oli lähes yhtä hieno kuin aidossa quadrifonisessa järjestelmässä.   

Suurimman vaikutuksen tällä kertaa teki kuitenkin hämmästyttävän kehittynyt laservaloshow. Olen ollut kymmenillä keikoilla Suomessa mutten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa! Paikkani oli permannon rivillä 8 eli sain paljon hyviä kuvia, joista pienen osan voin esitellä täällä Winterludessa. Voin vakuuttaa että paikan päällä lasershow oli vielä paljon vaikuttavampi kuin näissä ottamissani kuvissa, sillä kamera on eri asia kuin ihmissilmä ja se että on itse fyysisesti tapahtumapaikalla!     

Text & Photo Harri Huhtanen 2024

UK Pink Floyd Experience Turun Konserttitalossa 15.1.2025 !  – osa 1

Pink Floydin ystäviä hemmotellan tänä ja ensi vuonna sillä syyskuussa Helsingissä esiintyy Brit Floyd ja tällä viikolla tuli tieto siitä että myös toinen maailmaa kiertävä Pink Floyd coverbändi tulee Suomeen ja peräti minikiertueelle. UK Pink Floyd Experiencellä on todella paljon keikkoja tänä vuonna ja ilmeisesti sama tahti jatkuu ensi vuonna sillä Turkuun he tulevat 15.tammikuuta 2025. Nämä liput ovat jo myynnissä ja lisäksi heillä on keikat Hyvinkäällä, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.

Tarkempia tietoja tästä bändistä löytyy alla olevan linkin avulla:

https://ukpinkfloydexperience.com/tour-dates

Harri Huhtanen 2024

BRIT FLOYD Helsingin Jäähallissa 24.9.2024 !  – osa 1

Kitaristi Damian Darlington perusti Brit Floyd -yhtyeen jo vuonna 2011. Jo tätä ennen hänellä oli ollut bändi nimeltään The Australian Pink Floyd Show. Nimiensä mukaisesti molemmat bändit keskittyivät esittämään Pink Floydin klassisia kappaleita.  Darlington kertoo alkaneensa diggailla Pink Floydia jo vuonna 1979 ihastuttuaan The Wall -albumiin. Ensimmäisen kerran Pink Floydin keikalla hän oli vuoden 1988 A Momentary Lapse of Reason Tourilla. The Australian Pink Floyd Show -yhtye oli toiminnassa vuosina 1994-2011 ja sen jälkeen Darlington on jatkanut Brit Floydin nimissä Pink Floydin kappaleiden esittämistä. Darlington on siis muusikkoystäviensä kanssa esittänyt Pink Floydin kappaleita jo 30 vuoden ajan! Vuosi vuodelta bändi on tullut suositummaksi ja show entistä hienommaksi. Ticketmasterin tiedotteessa ilmoitettiin että bändi olisi tehnyt jo yli 1000 keikkaa ympäri maailmaa.

Brit Floyd esiintyi viimeksi Suomessa vuonna 2016 Helsingissä. Turun Logomossa bändi esiintyi 2014 ja sillä keikalla olin paikalla. Nyt, 8 vuoden tauon jälkeen, Bändi tulee uudestaan Suomeen, mutta ilmeisesti vain yhdelle keikalle, joka on Helsingin Jäähallissa 24.syyskuuta 2024. Liput tulevat viralliseen myyntiin huomenna. Alla linkkejä joiden kautta näkee lisätietoja tulevasta keikasta:

https://www.britfloydofficial.com

Harri Huhtanen 2024

PINK FLOYD:  Animals 2018 Remixes! -osa 3

Osa uuden Remixes-painoksen kirjasen kuvista on julkaistu jo vuonna 1977 alkuperäisen vinyylilevyn sisäaukeamalla.

Hienoa, että Suomestakin vielä löytyy aika monta Pink Floydin ystävää! Vuoden 1977 Animals -albumista julkaistu remiksattu versio ponkaisi heti ilmestymisensä jälkeen Suomen virallisen striimilistan sijaluvulle 22 ja odotetusti fyysisella albumilistalla sijoitus oli vielä parempi eli no.7. Tämä on merkittävää sikäli, että nyt kun olen kuunnellut nämä remiksaukset voin todeta, että aika yksi yhteen tämä uusi levy vastaa alkuperäistä levyä. Pieniä eroja löytyy soittimien paremmassa separaatiossa sekä yleissoundin jonkin asteisessa selkeytymisessä. Luulen kuitenkin että sokkotestissä ei välttämättä olisi helppo erottaa kumpi on uusi ja kumpi vanha miksaus. No, pääasia kai lienee että tämä hieno levy saatiin jollain verukkeella uudestaan markkinoille, koska jotenkin tämä taitaa teemoiltaan nyt olla vielä ajankohtaisempi kuin ilmestymisvuonna 1977.

Watersin tarina kun kietoutuu kolmen eläimen ympärille: Pigs, Dogs ja Sheeps. Levyn tarinasta on esitetty erilaisia tulkintoja enkä tässä nyt lähde niitä kovin seikkaperäisesti avaamaan. Kyse on yleisellä tasolla ihmisten välisistä suhteista ja vallankäytöstä. Osa ihmisistä on “lampaita”, joita häikäilemättömät “koirat” ja “siat” hallitsevat ja ohjailevat. Maailman pahuus syntyy siitä, että ihmiset antavat pahuuden hallita. Jotenkin näin tätä moniselitteistä ja vaikeaselkoista Watersin luomusta kai tulee tulkita. Kun tätä uusintapainosta alettiin vuosia sitten valmistella olisi Waters halunnut mukaan Mark Blaken aiheesta kirjoittaman pitkän esseen.  Gilmourin mukaan teksti antoi kuitenkin varsin yksipuolisen kuvan levyn tekijöistä eli nosti liikaa Watersia esille ja jätti muut lähes statistien asemaan. Niinpä albumin uusintajulkaisu viivästyi monella vuodella ja lopulta päädyttiin kompromissiin, jossa esseen asemasta CD:n mukana tuli 27-sivuinen kirjanen, jossa oli 37 alkuperäisen kuvaussession kuvaa sekä vain pakolliset albumin julkaisutiedot. Ei siis mitään varsinaisia taustatekstejä. Harmi. Toisaalta Pink Floydista on julkaistu maailmalla lukuisia bändihistoriikkeja eli Animals -albumin syntyhistorian voi helposti tarkastaa niistä tai “hätätilassa”  jopa Wikipediasta.                

Harri Huhtanen 2022