Tänä vuonna suurin osa suurista kaupungeista ei ammu raketteja ilmaan. Turku on poikkeus. Turussa nähdään perinteinen ilotulitus vuoden vaihteessa eli jos haluatte nähdä vanhan maailman meninkiä niin suunnatkaa tänään Turkuun, joka on Suomen alkuperäinen pääkaupunki. Jos Venäjä ei olisi vuonna 1809 valloittanut Suomea niin todennäköisesti Turku olisi edelleen Suomen pääkaupunki.
T. ADMIN
Tältä näyttävät Tears For Fearsin voimahahmot vuonna 2022.
Katsoin tässä hiljattain YouTube Music -kanavaa ja eksyin Sirius -radioaseman videoesityksiin jotka on siis tehty ilman yleisöä. Aika järkyttäviä olivat kuvat vaikka pitihän minun tajuta ettei 1980-luvun artisti voi näyttää vuonna 2022 yhtä nuorelta kuin silloin. Muistan miltä Billy Idol näytti 1980-luvulla ja muistan miltä Tears For Fearsien kaverit näyttivät 1980- ja 1990-luvuilla. Nyt 30 vuotta myöhemmin he soittivat Siriuksen studiossa ja koska en ollut kumpaakaan artistia nähnyt yli 20 vuoteen niin täytyy sanoa että muutos oli aika häkellyttävä! Se mikä oli hienoa oli laulu ja musiikki. Jos ei nähnyt heitä niin kaikki kuulosti samalta kuin silloin ennen vanhaan. Ja ehkäpä se onkin tärkeintä eli että musiikki ja sen esittäminen on yhtä laadukasta kuin alunperinkin.
Harri Huhtanen 2023
Korona-vuodet 2020 ja 2021 vähensivät dramaattisesti keikkoja myös Suomessa. Yleisön ja artistin oli todella vaikea kohdata live-tilanteessa. Vuonna 2022 rajoituksia alettiin purkaa, muta sitten alkoi Ukrainan -sota joka sulki Hartwall Areenan. Suomessa ei enää ollut käytössä ainuttakaan kansainväliset mitat täyttävää esiintymisareenaa. Ennen Koronaa ja sotaa maailmanluokan tähdet esiintyivät vähän väliä Hartwall Areenalla, mutta tämä mahdollisuus heiltä siis jäi viime vuodesta lähtien pois.
Nyt 2023 ilmeisesti tämä kolmen vuoden ”konserttinälkä” alkaa purkautua ennennäkemättömällä tavalla. Ensin tuli Coldplay ja myi Olympiastadionin peräti neljään kertaan loppuun! Se on Suomessa järjestettyjen konserttien kaikkien aikojen ehdoton yleisöennätys. Kesällä Coldplayn näkee Olympiastadionilla noin 150 000 ihmistä vajaan viikon aikana.
Mutta eipä edes tämä poistanut suomalaisten konserttinälkää, sillä kun vuosien 2002-2013 suomalainen suosikkiyhtye PMMP hiljattain ilmoitti tekevänsä comebackin 10 vuoden tauon jälkeen Olympiastadionilla elokuussa 2024 niin jälleen ylikuumenivat lippuvaraustoimistojen serverit ja ensimmäinen stadionkeikka myytiin loppuun hetkessä ja heti perään meni toinenkin keikka kuumille kiville! PMMP:n paluukeikat näkee siis ensi kesänä uskomattomat 80 000 ihmistä!
Varmaan myös Rolling Stones lähtee kiertueelle uuden levynsä kunniaksi ja kun ovat nyt jo monta vuotta jättäneet Suomen väliin niin ehkäpä nyt tulevat myös Helsinkiin kun ovat kuulleet miten hurjasti Coldplay hiljattain myi täällä lippuja. Mielenkiintoista nähdä kumpi myy enemmän lippuja PMMP vai Rolling Stones!
Harri Huhtanen 2023
Puistobluesissa 2023 Canned Heatissa soittivat ( kuvassa vasemmalta oikealle): John Paulus (kitara), Rick Reed (basso), Fito de la Parras (rummut) ja Dale Spalding (laulu, kitara ja huuliharppu).
Canned Heat: lyhyt historia – osa 4
2000-luvulle tultaessa Canned Heatin viidestä alkuperäisjäsenestä jäljellä olivat enää basisti Larry Taylor (s. 1942) ja rumpali Fito de la Parra (s. 1946) . Tosin jos oikein tarkkoja ollaan niin ennen Parraa bändin rumpali alkuvuosina 1965-67 oli Frank Cook (1942-2021). Vuoteen 2000 mennessä Canned Heatilla oli ollut jo peräti 36 eri kokoonpanoa ja soittajia oli bändissä ollut kymmenittäin, nykyään luku lähentelee jo viittäkymmentä. Taylor lähti bändistä 1997, mutta palasi vuonna 2007 ja jatkoi bändissä kuolemaansa eli vuoteen 2019 saakka. Tämän jälkeen Parra on ollut bändin ainoa alkuperäisjäsen.
Nykyään bändi keikkailee enää harvakseltaan ja viimeisin studioalbumi on vuodelta 2007. Canned Heatissa soittavat Parran lisäksi nykyään seuraavat muusikot:
John Paulus, kitara (2000–2006, 2013–)
Dale Spalding , kitara, basso, huuliharppu ja laulu (2008–)
Rick Reed – basso (2019-)
Text & Photo: Harri Huhtanen 2023
Canned Heat: hajahuomioita.
Amerikassa halutaan pelastaa nämä 78-kierroksen savikiekot, joita aikanaan myytiin miljoonia kappaleita, mutta jotka eivät kestäneet sen aikaisilla levysoittimilla kovin monia soittokertoja. Kuvassa ilmeisesti Amerikan suurin 78-kierroksen savikiekkojen varasto, jonne on kerätty yli 500 000 savikiekkoa.
Canned Heatin vinyylilevyjen tekstiosuuksista löytyy arvokkaita tietoja, joita ei näköjään ole edes Wikipediassa. Levyjen kansitekstien kanssa kannattaa kyllä sikäli olla varovainen että niissä on usein ilmiselviä virheitä. Pickwick-yhtiön vuonna 1978 julkaisemassa CAnned Heat -levyssä on teksti, jossa ilmoitetaan että Canned Heatin laulaja Bob Hite olisi syntynyt 1945, vaikka oikea vuosiluku on 1943. Toivottavasti kansitekstin väite siitä että Bob Hitella oli aikanaan yksi Amerikan suurimmista 78-kierroksen blueslevy-kokoelmista pitää kuitenkin paikkansa. Tekstin mukaan hänellä olisi ollut näitä savikiekkoja jopa yli 70 000 kappaletta! Nykyään esimerkiksi Suomessa varmaan todella harvoilla on 78-kierroksen savikiekkoja tai levysoittimia, jotka niitä voisivat toistaa. Vielä 1970-luvulla aika monissa levysoittimissa oli valikossa mukana nopeus 78 kierrosta minuutissa, mutta sitten 1980-luvulla nämä jäivät pois ja levysoittimissa oli yleensä valittavissa vain nopeudet 33 (LP) tai 45 (Singlet).
Harri Huhtanen 2023
Canned Heat: lyhyt historia – osa 3
Kuvassa edessä Hite joka siis kuoli 1981 38-vuotiaana, vasemmalla ylhäällä Wilson joka kuoli vain 27-vuotiaana. Wilsonin vieressä takana on kitaristi Vestine, joka kuoli 52-vuotiaana vuonna 1997.
Bob Hiten kuoleman (1981) jälkeen bändi ei lannistunut, vaan jatkoi vuonna 1967 bändiin liittyneen rumpali Adolfo ”Fito” de la Parran johdolla kohti uusia seikkailuja. Yllättävää kyllä bändi saavutti kuolinuutisesta huolimatta suurta suosiota vuoden 1981 Australian kiertueella. Tässä ehkä realisoituu vanha slogan: The show must go on!
Vuoteen 1981 mennessä siis kaksi alkuperäisen Canned Heatin jäsenistä oli kuollut. Tässä kohtaa on syytä nostaa esiin bändin loistava lead-kitaristi Henry Charles Vestine (1944 –1997) joka monien nettiartikkelien mukaan erosi bändistä 1969. Paperilla näin voi olla ja varmaan se vaikutti niihin levyrojalteihin jotka hänelle maksettiin, jos hän ei enää ollut virallisesti bändin jäsen. Oli miten tahansa, levyjen crediiteistä ilmenee että Vestine oli mukana Canned Heatin levytyksissä kuolemaansa saakka.
Kun kolme alkuperäisjäsentä on poissa ja kun jäljellä on enää alkuperäinen rumpali ja basisti niin onko kyseessä jo cover-bändi? Oli miten tahansa, bändi jatkoi alkuperäisellä nimellään ja koska ne jotka olisivat voineet valittaa asiasta olivat kuolleita niin show todella jatkui…
Harri Huhtanen 2023
Canned Heat: lyhyt historia – osa 2
Tässä alkuperäisessä lehtiuutisessa väitetään että 38-vuotiaan Hiten kuolema oli luonnollinen. Muualla on kirjoitettu että kyse oli heroiinin yliannostuksesta.
Luulenpa ettei bändi oikeastaan aluksi tajunnut miten kova isku kitaristi Wilsonin kuolema 1970 oli Canned Heatille. Bändi jatkoi keikkailua Euroopassa vielä joidenkin vuosien ajan ja saavutti jopa suosiota kaikkien aikojen Turun Ruisrockissa vuonna 1971 sekä joillain Hollannin kesäfestivaaleilla vuosina 1971-74. Näistä kesäkeikoista julkaistiin paljon myöhemmin myös viralliset albumit.
Vaikka keikkailu sujui alkoi bändin perusta hajota, sillä soittajat riitelivät paljon ja bändiin syntyi ”pyöröovi-ilmiö” jossa soittajia tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. Uudet levyt eivät myyneet hyvin eivätkä nousseet listoille. Sopimus United Artist -yhtiön kanssa päättyi ja bändi menetti alkuperäisen managerinsa. He yrittivät siirtyä Atlantic Recordsille ja pääsivätkin tekemään yhden levyn, mutta sekään ei menestynyt, joten sopimusta ei jatkettu.
Riitelyjen lisäksi bändin toimintaa heikensi jäsenien jatkuvasti paheneva huume- ja alkoholiongelma. Tavallaan koko 1970-luku meni Canned Heatilta penkin alle. Alkuperäinen laulaja Bob Hite alkoi olla yhä huonommassa kunnossa ja loppusoitto tuli vuonna 1981, jolloin hän kuoli vain 38-vuotiaana (väitetysti) heroiinin yliannostukseen. Monet luulivat että tämä oli Canned Heatin loppu, mutta toisin kuitenkin kävi…
Harri Huhtanen 2023
Canned Heat: lyhyt historia – osa 1
Alkuperäisessä lehtiartikkelissa on joitain virheitä, pahin niistä on Alan Wilsonin ikä, jonka sanotaan olleen 24, todellisuudessa hän kuoli 27-vuotiaana.
Myös Canned Heat on yli 50-vuotias bändi ja ilmeisesti se ei ollut edes vuoden 2023 Puistobluesin kuulijoiden keskuudessa kovin tunnettu (!?) koska kukaan ei laittanut keikan jälkeen Setlist FM:ään settilistaa. Tunnistin suurimman osan biiseistä mutta koska en äänittänyt konserttia enkä kirjoittanut biisien järjesteystä live-tilanteessa ylös on ehkä parempi, että tukeudun vain varmoihin lähteisiin että keikasta kuvattuihin Youtube-videoihin.
Ylipäätään kyse on rockhistoriallisesti niin merkittäväst bändistä että ehkäpä on parasta aloittaa siitä mitä kaikkea on tapahtunut kuluneen 58 vuoden aikana!
Canned Heatin perustivat vuonna 1965 kaksi blues-intoilijaa Alan Wilson ja Bob Hite, joilla oli varsin laaja tietämys Amerikkalaisesta bluesista 1920- luvulta lähtien. Esiintymiset 1960-luvulla Montereyn ja Woodstockin festivaaleilla tekivät bändistä maailmankuulun. Hite hoiti laulun ja Wilson soitti kitaraa ja huuliharppua. Henry Vestine soitti myös kitaraa, bassossa oli Larry Taylor ja rummuissa Adolfo de la Parra.
Bändin kolmesta kappaleesta Going Up the Country, On the Road Again, ja Let’s Work Together tuli kansainvälisiä hittejä. Bändin debyyttialbumi Canned Heat ilmestyi kesällä 1967. Seuraavana vuonna ilmestyi Boogie with Canned Heat, joka myös sai kriitikoilta hyvät arvostelut. Montereyn ja Woodstockin ohella erittäin merkittävä oli bändin esiintyminen Newportin festivaaleilla 1968. Tämän jälkeen bändi lähti ensimmäiselle Euroopan kiertueelleen ja esiintyi mm. Englannin ja Saksan suosituimmissa rockohjelmissa. Euroopan kiertueen jälkeen bändi julkaisi 1968 vielä kolmannen albuminsa Living the Blues , joka myös menestyi hyvin. Kesällä 1969, vähän ennen Woodstockia, bändi julkaisi neljännen albuminsa Hallelujah , joka myös sai kriitikoilta kehuja. 1970 bändi lähti toiselle Euroopan kiertueelleen ja äänitti sitä ennen viidennen albuminsa Future Blues . Toisen Euroopan kiertueen keikoista julkaistiin myöhemmin live-albumi Canned Heat ’70 Concert Live in Europe .
Rockissa menestys voi kuitenkin loppua lyhyeen tai ainakin odottamattomia takaiskuja voi tulla. Bändin legendaarinen kitaristi Alan Wilson teki barbituraateilla itsemurhan syyskuussa 1970, hän oli vasta 27-vuotias. Tämä asetti bändin loistavasti alkaneen uran monien kysymysten eteen. Bändi päätti kuitenkin jatkaa, mutta oliko se enää sama ilman Wilsonin omintakeista kitarointia?
Harri Huhtanen 2023
Wishbone Ash livenä 2023 !
Olin kuunnellut Wishbone Ashiä levyiltä kymmeniä vuosia, mutten ollut koskaan heidän konsertissaan. Kesällä 2023 tämäkin puute siis poistui, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä bändin kokoonpanossa eli alkuperäisjäsenistä vain Andy Powell oli jäljellä. Nykyisessä kokoonpanossa rummuissa on Mike Turscott , bassossa Bob Skeat ja kitarassa Andy Powellin lisäksi Mark Abrahams. Kuten olen aikaisemmin kertonut minulla ei ole Wishbone Ashin uudempia levyjä eli siksi en tunnistanut kaikkia kappaleita. Lisäksi SetList Fm veti vesiperän eli kukaan Puistobluesin tuhansista kävijöistä ei kirjannut sinne settilistaa. Tästä päättelen että Suomessa on loppujen lopuksi aika vähän bändin faneja.
Valtaosa kappaleista oli bändin kaikkein hienoimmalta levyltä eli Argukselta, joka on ollut vuosikymmeniä Wishbone Ash -suosikkini jota kuuntelen joka vuosi. Konsertin kohokohta oli kuitenkin kaksi encorea, joissa suomalainen Ben Granfelt astui lavalle kolmanneksi kitaristiksi ja bändi esitti yhdessä Almighty Blues ja Evil Eye – kappaleet joista löytyy myös hyvätasoinen video Youtubesta.
Kokonaisuutena sanoisin, että Powell oli erittäin hyvä ja näytti paljon ikäistään nuoremmalta. Niinpä Wishbone Ashin tarina ilmeisesti jatkuu vielä monta vuotta, mutta toisaalta on Powellin varassa eli jos hänen terveytensä pettää niin se on sitten Wishbone Ashin loppu. Onneksi Puistobluesin keikan perusteella bändin loppua ei tarvitse ihan lähiaikoina miettiä.
Harri Huhtanen 2023
Tässä vuonna 2016 aloittamassani uudessa Winterludessa en ole enää kirjoittanut draamaelokuvista. Vanhassa Winterludessa (2005-2015) sen sijaan kirjoitin aika useinkin myös draamaelokuvista. Oikeastaan se, että tämän elokuva -aiheen käsittely on minulta jäänyt kovin vähälle johtuu siitä käytännön seikasta että viime vuosina elokuvateattereissa ainoat kiinnostavat elokuvat ovat olleet konserttielokuvia eli siksi olen uudessa Winterludessa kirjoittanut vain niistä.
Nyt on kuitenkin syytä poiketa linjasta ja syynä tähän on Turun Sanomien elokuvakriitikon kirjoittama arvostelu tähtiohjaaja Nolanin aivan hiljattain elokuvateattereihin tulleesta Oppenheimer –elokuvasta. Arvostelija (jonka nimeä en tässä viitsi edes mainita sattuneista syistä) antoi tälle hienolle elokuvalle vain kaksi tähteä! Kävin itse katsomassa Oppenheimerin muutama päivä sitten ja elokuvan nähtyäni en ymmärrä miten ammattikriitikko voi antaa sille vain kaksi tähteä! En tiedä odottiko kyseinen TS:n kriitikko näkevänsä yhtä nopeatempoisen ”action-elokuvan” kuin mitä Tenet (2020) oli vai mistä hänen pettymyksensä kumpuaa? Oppenheimerissa Nolan on tavallaan palannut Interstellarin (2014) aikaiseen tyyliinsä eli Oppenheimer on pohdiskelevampi ja hidastempoisempi.
Olen hyvin tyytyväinen että kävin katsomassa Oppenheimerin hyvällä äänijärjestelmällä varustetussa teatterissa, sillä paikan päällä tajusin että tämä elokuva pitää nimenomaa kokea teatterissa. Uskoakseni iso osa elokuvan vaikuttavuudesta latistuu kotikatselussa, sillä harvalla on kotona laitteet jotka pystyvät toistamaan Oppenheimerin upean äänimaailman yhtä vaikuttavasti kuin ison teatterin lukuisat Dolby Athmos -kaiuttimet.
TS:n kriitikon mukaan elokuva on liian pitkä ja tapahtumat etenevät liian hitaasti ja syrjähdellen. Olen eri mieltä. Minusta elokuvan psykologinen jännite kasvaa koko ajan ja kerronta koukuttaa eikä kolme tuntia ole yhtään liikaa kun tarina kerrotaan alusta lähtien niin vakuuttavasti. Nolan yhteensovittaa musiikin ja kuvat tässä elokuvassa aivan uskomattoman hienolla tavalla. Hän on selvästi saanut vaikutteita visuaalisen kerronnan edesmenneeltä mestarilta Andrei Tarkovskilta. Tosin amerikkalaisena Nolan ymmärtää että niin äärimmäinen taiteellinen ehdottomuus jota Tarkovski edusti ei johda hyvään liiketaloudelliseen lopputulokseen. Niinpä Nolanin elokuvassa on selkeä juoni ja tarina, jolloin Oppenheimerin taiteellinen ulottuvuus, joka syntyy visuaalisen ja musiikillisen ilmaisun hienosta yhdistämisestä tulee ikään kuin lisänä ja katsoja joka ei tätä elokuvan ulottuvuutta ymmärrä voi silti nauttia täysin rinnoin itse tarinasta.
Menkää ihmeessä katsomaan Oppenheimer! DVD:llä se latistuu. Se pitää nähdä hyvällä äänijärjestelmällä varustetussa elokuvateatterissa. Jos tähtiä annetaan asteikolla 1-5 niin Oppenheimer ei mitenkään voi olla kahden tähden elokuva, vaan kyllä se on neljän tai jopa viiden tähden elokuva ja Ukrainan sodan vuoksi lisäksi ajankohtainen sellainen!
Ja jos ette usko minua niin lukekaapa mitä Iltalehden toimittaja kirjoittaa tästä elokuvasta!
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/9d7d2391-823c-44ed-8f49-e1d49af07e3d
Tässä vielä vähän teknistä taustatietoa räjähdyskohtausten valmistelusta. Nolan ei halunnut käyttää digitekniikkaa, koska se olisi huonontanut kuvan resoluutiota ja täytyy sanoa että ”luomu”-keinoillakin pystyy edelleen tekemään vaikuttavaa jälkeä, jos sen osaa ja Nolan todella osaa!
Harri Huhtanen 2023
WINTERLUDE FINLAND 