UK PINK FLOYD EXPERIENCE: TURUN KONSERTTITALO 15.1.2025 -OSA 2

Uk PF Experience keskittyi konsertissa Wish You Were (1975) -albumiin ja siksi oli selvää että Syd Barrettiin liittyviä kuvia näytettiin videoscreenillä.

Bändejä jotka soittavat eri musiikkia ei minusta saisi vertailla, mutta jos bändi soittaa pelkkiä covereita niin silloin minusta on ihan asianmukaista verrata sitä toiseen bändiin joka soittaa samoja covereita. Koska alkuperäinen Pink Floyd ei ole keikkaillut vuoden 1994 jälkeen ja koska PF oli aikanaan niin valtavan suosittu on selvää, että  PF:n musiikkia nykyään esittää maailmalla useampikin cover-bändi. Käsittääkseni paras niistä on Brit Floyd jonka näin Helsingissä syyskuussa 2024. Jopa Gilmour on kehunut bändiä. Niinpä odotukseni Uk Pink Floyd Experiencen suhteen eivät olleet kovin korkealla. Suoraan sanoen ennakkoasenteeni oli se, ettei tämä bändi pysty samaan kuin Brit Floyd. Mutta kuten olen monesti todennut levyarvostelut, keikka-arviot, sosiaalinen media jne. on syytä unohtaa musikiin arvioinnin suhteen.  Paras ja ainoa oikea tapa arvioida artistin kykyjä  ja/tai arvoa on mennä konserttiin. Vain siten saa henkilökohtaisen varmuuden siitä mikä on oma arvio artistista.

PF Experiencen valoshow ei ollut yhtä hieno kuin Brit Floydin (BF). Myös videot olivat vaatimattomampia kuin BF:llä. Tosin hattua pitää nostaa sille että heillä oli eri videot kuin BF:llä. Mutta  se mikä ylitti ennakko-odotukseni oli  musiikki! Experiencen muusikot soittivat muutaman kappaleen jopa paremmin kuin BF!  Se oli positiivinen yllätys.

Text & Photo: Harri Huhtanen 2025

BRIT FLOYD Helsingin Jäähallissa 24.9.2024 !  – osa 3

Klo 23. Brit Floydin upea keikka on paketissa ja on aika kiittää yleisöä!

Illan settilista oli vaikuttava ja uskon, että jokainen paikalle tullut Pink Floyd-fani sai sitä mitä oli toivonutkin. Nämä kappaleteet Brit Floyd soitti illan aikana (Setlist FM –sivuston mukaan):

Set 1 : 01 Astronomy Domine –  02 Learning to Fly  – 03 High Hopes  – 04 Take It Back – 05 Coming Back to Life06 Sorrow – 07 Keep Talking – 08 Pigs on the Wing, Part 1 – 09 Dogs

Set 2: 10 Shine On You Crazy Diamond (Parts I-V) – 11 A Great Day for Freedom – 12 Time – 13 The Great Gig in the Sky – 14 Wish You Were Here – 15 One of These Days16 Another Brick in the Wall, Part 2 – 17 Us and Them – 18 Money – 19 Comfortably Numb

Encore   20 Run Like Hell

Ja illan esiintyjät:

Damian Darlington – kitara, laulu ja musiikillinen johto /     Ian Cattell – basso  ja laulu  (2011–) /     Edo Scordo – kitara ja laulu (2015–) / Matt Riddle – kosketinsoittimet ja laulu (2017–) / Arran Ahmun – rummut (2011–) /     Ryan Saranich – saksofoni, lyömäsoittimet, kitara, basso ja kosketinsoittimet (2016–)    Randy Cooke – rummut (2021–) / Eva Avila – taustalaulu (2017–) / Genevieve Little – taustalaulu (2019–)    Jesse Lee Houllier – taustalaulu (2022–) / Chess Galea – taustalaulu (2023–) / Gareth Darlington – äänisuunnittelu (2011–) / Bryan Kolupski – animaatiot ja videot (2011–)

Brit Floydin valoshow oli uskomattoman hieno! Valokuvat eivät tee sille oikeutta vaan se pitää itse kokea paikan päällä!

Hieno keikka!  Haluan ehdottomasti nähdä ja kuulla uudestaan Brit Floydia joka on juuri nyt erittäin kovassa iskussa!

Photos  Harri Huhtanen 2024   

DINGO: LEVOTON TUHKIMO (2024) -osa 1

Jo osikko on virheellinen, sillä tämä on Mari Rantasilan ”fiktiivinen” elokuva Dingon menestysvuosista 1984-86. Dingo oli tosiaan Suomen Beatles, sillä Dingon toista albumia, Kerjäläisten Valtakunta (1985) myytiin Suomen markkinoilla käsittämättömät 190 000 kapaletta!  2000-luvun artistit voivat vain unelmoida tällaisista myyntiluvuista jotka eivät enää ole Suomessa mahdollisia. Kultalevyn rajaakin on pudotettu 10 000 kappaleen myyntiin.  Huvittavaa näin jälkikatsannossa on myös se että kun Dingon kolmatta albumia myytiin ”vain” 70 000 kappaletta niin sitä pidettiin floppina ja bändi hajosi!  2000-luvulla Suomessa ei ole kovin montaa artistia jotka olisivat päässeet edes tuohon 70 000 kappaleen myyntilukuun eli silloinen floppi onkin nykyään myyntiluku josta artistit haaveilevat mutta eivät saavuta.

Vaikka  vietin lapsuuteni ja kouluaikani Porissa,  en koskaan ollut Dingo -fani enkä ole sitä vieläkään.  Rantasilan elokuva vaikutti ennakkouutisten perusteella kuitenkin niin mielenkiintoiselta että kävin katsomassa sen 30.12.24 Turun Kinopalatsin mahtavassa 400 -paikkaisessa ISENSE-katsomossa. Yleisöä tuli paikalle vain noin 40, joten katsomo näytti naurettavan tyhjältä josta oletin virheellisesti että elokuva floppaisi, mutta sitten luin lehdistä että koko Suomen mittakaavassa elokuva on menestynyt erittäin hyvin ja on saanut parissa viikossa jo lähes 120 000 katsojaa. Turussakin näytöksiä on joka päivä useita eli varmaan se selittää huonon katsojamäärän Isense-näytössalissa.     

Täytyy sanoa että elokuva teki vaikutuksen!  Siinä oli tehty monta asiaa oikein ja paljon paremmin kuin mitä ennakko-odotin. Jopa Satakunnan Kansan tiukka kriitikko Ilari Tapio  joka aikanaan mm. haukkui Dylanin Pori Jazz -konsertin 1996 kirjoitti elokuvasta positiivisen arvion.

Mutta tarkemmin tästä elokuvasta myöhemmin. Nyt voin vain sanoa tämän: käykää katsomassa Levoton Tuhkimo, sillä se on varsin hyvä elokuva!

Harri Huhtanen 2025   

VODOU FUSION: TURUN KIVIPAINO 24.8.2024 -OSA 2

Keikka oli erittäin intensiivinen ja sitähän afrikkalainen musiikki on! Gildasin musiikissa oli piirteitä reggaesta, ska-musiikista, dubista jne. Vaikea lokeroida tuota musiikkia, mutta sen tunnistaa heti keinuvista rytmeistä ja mainioista viboista. Gildas pitkine rasta -kiharoineen näytti jokaisen sinkkunaisen päiväunelmalta ja lisäksi hän lauloi ja esiintyi erittäin hyvin.  Outoa ettei hän ollut vielä päässyt levyttämään ja vielä oudompaa oli se, ettei häntä juurikaan Suomessa tunnettu. Koska levyä ei vielä ollut niin en tietenkään tunnistanut illan aikana soitettuja kappaleita, mutta hieno keikka se oli ja yhdessä vaiheessa 20-päinen, enimmäkseen naisista koostuva yleisö intoutui jopa tanssimaan lavan edessä. Tämä oli kuitenkin vain hetkellistä ja sen jälkeen suomalainen stoalaisuus palasi ja kappaleille taputettiin kyllä edelleen kohteliaasti ,mutta tanssi loppui kuin seinään. Gildas on asunut jo niin pitkään täällä perä-Pohjolassa että hän tuntui ymmärtävän ettei nyt oltu Beninin kuumassa illassa vaan kylmänkostean kivipainon uumenissa Suomen Turussa.

Text: Harri Huhtanen 2025 Photo: Harri Huhtanen 2024

PJ HARVEY: FLOW FESTIVAL, HELSINKI 10.8.2024 – OSA 5

Harvey julkaisi ensimmäisen levynsä 1992 ja on tähän päivään mennessä julkaissut 10 studioalbumia, joista 7:ltä kuultiin live-versioita Flow -festivaalilla 2024.  Pääpaino kappalevalinnoissa oli ymmärrettävästi Harveyn uusimmalla albumilla jolta kuultiin peräti 5 kappaletta.  Alla Flow -keikan settilista FM Setlist -sivustolle kirjatun  mukaisena:

PJ Harvey: Flow Festival 10.8.2024

01 Prayer at the Gate    – I Inside the Old Year Dying   2023

02 The Nether-Edge     – I Inside the Old Year Dying    2023

03 I Inside the Old Year Dying    –  I Inside the Old Year Dying   2023

04 The Glorious Land    – Let England Shake   2011

05 Let England Shake    –  Let England Shake   2011

06 The Words That Maketh Murder    – Let England Shake   2011

07 A Child’s Question, August    – I Inside the Old Year Dying   2023

08 I Inside the Old I Dying    – I Inside the Old Year Dying   2023

09 Send His Love to Me    – To Bring You My Love   1995

10 50ft Queenie    – Rid of Me  1993

11 Black Hearted Love   – Cover

12 Angelene   – Is This Desire?   1998

13 The Garden   – Is This Desire?   1998

14 The Desperate Kingdom of Love   – Uh Huh Her  2004

15 Man-Size     – Rid of Me  1993

16 Dress    – Dry  1992

17 Down by the Water   – To Bring You My Love   1995

18 To Bring You My Love    – To Bring You My Love   1995

Text & Photo Harri Huhtanen 2025

TOP10 Loka-Joulukuu 2024

Alla loka-joulukuun  2024 TOP 10 albumilistani 

        ALBUMILISTA 202-204

  1. ( – )  NEIL YOUNG: Archives Vol. III (1976-1987) (17CD) (2024) (UUSI= 3kk)
  2. ( – )  DAVID GILMOUR: Luck And Strange (CD) (2024)  (UUSI=3kk)
  3. ( – )  BOB DYLAN: The 1974 Live recordings (27CD) (2024) (UUSI=3kk) 
  4. ( – )  THE CURE: Songs Of A Lost World (2CD+ BR) (2024) (UUSI=3kk)
  5. ( 4 )  NITS: Tree House Fire (CD) (2024) (5kk)
  6. ( 6 )  MADONNA: American Life (CD) (2003, 2012) (6kk)   
  7. ( – )  CARAVAN: Cunning Stunts (CD) (1975, 2001) (UUSI=3kk)
  8. ( – )  WALLFLOWERS: Rebel Sweet Heart (CD) (2005)  (UUSI=3kk)
  9. ( – )   CANNED HEAT: Histrorical Figures And Ancient Heads (LP) (1972)(UUSI=3kk)
  10. ( – )   SOFT MACHINE: Soft Machine (LP) (1968) (UUSI=3kk)

Paljon ehti tapahtua kolmessa kuukaudessa. Albumilistani kärki ja samalla lista kokonaisuudessaan meni uusiksi. Loppuvuodesta 2024 ilmestyi niin monta niin hyvää levyä että nyt listani viisi kärkipaikkaa on miehitetty tänä vuonna julkaistuilla uunituoreilla levyillä. Vanhempaa rokkia löytyy sijaluvuilla 7-10 ja keskellä vanhalta listalta sinnittelemään jäivät ainoastaan Nits ja Madonna.

Harri Huhtanen 2024

LIIKAA BASSOA?

Kuvan kaiuttimilla hoituvat vaikeammatkin äänitteet!

Roger Waters julkaisi viime vuonna (2023) kaksi hienoa soolo-albumia: The Lockdown Sessions  sekä The Dark Side Of The Moon Redux. En tiedä liittyykö tämä siihen että digitaaliset äänitteet ovat koko ajan parantuneet vai siihen että basisti Waters on erityisesti näillä levyillä päättänyt (yli)korostaa bassoa.

Kirjoitan tästä koska minulla on saunan pukuhuoneessa neljän pikkukaiuttimen äänentoistojärjestelmä. Erityisesti olen ollut tyytyväinen A&E -firman pikkukaiuttimiin jotka hankin noin 20 vuotta sitten. Aikaisemminkin joillain CD -levyillä olen joutunut vahvistimesta vähentämään basson tasoa, mutta se on yleensä auttanut. Vinyylilevyillä en muista koskaan olleen liikaa bassoa. Nyt kuitenkin nämä Watersin CD -levyt vaikuttavat muutamien kappaleiden osalta niin bassovoittoisilta että pikkukaiuttimeni eivät niistä kunnialla suoriudu. Niinpä testasin samat levyt olohuoneeni legendaarisilla B&W 801 -kaiuttimilla (samaa merkkiä käytettiin aikanaan myös Lontoon legendaarisilla Abbey Road -studioilla). Näissä kaittimissa minulla on erillinen bassoyksikkö joka on erikoistunut poikkeuksellisen alhaisten bassojen toistoon. Täytyy sanoa, ettei CD:eillä ole äänitysvirheitä joita aluksi epäilin sillä B&W -kaiuttimet toistivat kaikki kappaleet ilman bassoreduktiota ihan hyvin. Tosin samalla kuulin että näillä ongelmakappaleilla on todella syvät ja voimakkaat bassot. Voi olla ettei tämä ongelma esiinny jos kuuntelee näitä levyjä ”kevyellä” äänentoistolla suoraan tieokoneella vaikkapa Spotifyn kautta. Mutta siis kun vanhan liiton harrastajat haluavat kuunnella musiikkia CD- ja vinyylisoittimista laadukkaan vahvistimen ja laadukkaiden kaiuttimien kautta niin heille tämän jutun kirjoitin eli jos kaiutin särkee joissain näiden Waters-levyjen  kappaleissa niin nyt tiedätte, että kyse ei ole äänitysvirheestä vaan siitä että CD:lle on pakattu ehkä vähän liikaakin informaatiota tavallista musiikinkuuntelijaa ajatellen.

Harri Huhtanen 2024           

UNELMIA JA BÄNDIHOMMIA (2023)

Äimä-Rock Iittalassa kesällä 1978. Leevi And The Leavingsien ensmmäinen ja samalla viimeinen live-keikka josta on nyt löytynyt 10 minuuttinen kaitafilmi-taltiointi. Osa siitä nähdään uudessa Unelmia ja Bändihommia -dokumentissa.

Tämä upouusi, lähinnä Gösta Sundqvistin nuoruusvuosista kertova dokumentti ilmestyi Yle Areenaan 16.12.24. TV:ssä se esitetään torstaina 19.12.24. Jos joku teistä lukijoista ei ehdi katsoa torstain esitystä TV:stä niin ei hätää sillä dokumentti on nähtävillä Areenassa peräti vuoteen 2034 saakka! Tämä osoittaa että myös Yle pitää nyt julkaistua uutta dokumenttia kulttuurihistoriallisesti merkittävänä.

Tässä Jussi Eskolan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa dokumentissa on monta hyvää asiaa. Hienoa on se, ettei tämä mene edes osittainkaan päällekkäin aikaisemmin nähtyjen LATL -dokumenttien kanssa. Kaikki kuvamateriaali ja valtaosa äänitteistä on ennen julkaisemattomia. Tarina keskittyy pääasiassa LATL -bändiä edeltäviin vuosiin 1972-77.  Debyyttialbumin syntyvaiheita käsitellään lyhyesti, mutta muu materiaali keskittyy siihen mitä Gösta ja hänen soittokaverinsa Reijo Inna (rumpali) sekä Juha Partanen (basso) puuhasivat vuosina 1972-77. Reijo ja Juha ovat penkoneet varastotilojaan ja löytäneet ison laatikollisen C-kasetteja, joille on tallennettu kaverusten alkuvaiheen bändien harjoituksia, radio-ohjelmia ja myös muutama Göstan ennen kuulematon haastattelu. Hifisteille varoituksen sana: ohjelmassa kuullut C-kasettiäänitteet sekä harvinaisen kaitafilmin ääni ovat todellista Lo-Fi -tasoa!  Tätä ei siis voi suositella herkkäkorvaisille ja niille jotka odottavat aina saavansa kuulla viimeisteltyä musiikkia. Mutta toisaalta äänitteiden rupisuus lisää autenttisuuden tunnetta ja sitä että todella kuvataan nuoria miehiä jotka vasta opettelivat soittamaan ja äänittämään ja joilla ei ollut rahaa ostaa kunnollisia äänityslaitteita, mutta intoa musiikintekemiseen sitäkin enemmän.

Suosittelen! Ohjelmasta opin paljon uutta vaikka jo kuvittelin tietäväni lähes kaiken Göstasta ja LATL-bändistä. En esimerkiksi tietänyt että Göstan kaverit nimittivät häntä aina Gödeksi ja tällä nimellä myös vanhoja aikoja muistelevat Inna ja Partanen häntä koko ohjelman ajan kutsuvat.

Harri Huhtanen 2024