Nyt se on vihdoinkin varmaa tai sanotaanko että niin varmaa kuin levymaailmassa nyt ylipäätään voi olla. Rolling Stones on tosiaan äänittänyt uuden studioalbumin ja ilmoittanut keskiviikkona (6.9.2023) Lontoon Hackneyssä pidettyssä infotilaisuudessa tarkempia tietoja levyn valmisteluun ja julkaisuun liittyen.
Äänitykset aloitettiin jo vuonna 2019, mutta Koronan vuoksi levyn valmisteluprosessiin tuli välillä pitkiäkin taukoja. Muutama kappale ehdittiin äänittää siten että bändin alkuperäinen rumpali Charlie Watts oli vielä mukana ja ne päätettiin ottaa mukaan uudelle levylle. Intensiivisempi valmistelujakso ajoittui loppuvuodelle 2022 ja bändi äänitti kaikkiaan 23 kappaletta, joista 12 valittiin uudelle albumille. Miksaukset tehtiin helmikuussa 2023 ja julkaisupäiväksi on nyt sovittu 20.lokakuuta 2023.
Alla uuden, Hackney Diamonds -albumin biisilistaus:
Angry (with Watt) / Get Close (with Watt) / Depending On You (with Watt) / Bite My Head Off / Whole Wide World / Dreamy Skies / Mess It Up / Live by the Sword / Driving Me Too Hard / Tell Me Straight / Sweet Sounds of Heaven / Rolling Stone Blues
Viimeisin Rollarien uutta musiikkia sisältänyt studioalbumi ilmestyi vuonna 2005 eli 18 vuotta sitten! Minä aloin jo uskoa ettei bändi enää julkaise mitään uutta vaan tyytyy kiertämään maailmaa vanhojen hitten avulla. Jo vuonna 2018 Keith Richards lupaili että uusi albumi on tulossa, mutta vuodet kuluivat ja mitään uutta materiaalia sisältävää albumia ei tullut. Minä ja varmaan moni muukin alkoi uskoa että bändin taru on lopussa, varsinkin kun heidän legendaarinen tahtidynamonsa Charlie Watts hiljattain kuoli.
Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole ohi! Uusimman uutisen mukaan bändi olisi nyt vihdoinkin julkaisemassa uutta studiomateriaalia sisältävän albumin. Milloin? Sitä ei ole vielä ilmoitettu. Kappaleiden nimiä ei myöskään ole vielä kerrottu. Lisätietoja aiheesta oheisen linkin avulla:
Amerikassa halutaan pelastaa nämä 78-kierroksen savikiekot, joita aikanaan myytiin miljoonia kappaleita, mutta jotka eivät kestäneet sen aikaisilla levysoittimilla kovin monia soittokertoja. Kuvassa ilmeisesti Amerikan suurin 78-kierroksen savikiekkojen varasto, jonne on kerätty yli 500 000 savikiekkoa.
Canned Heatin vinyylilevyjen tekstiosuuksista löytyy arvokkaita tietoja, joita ei näköjään ole edes Wikipediassa. Levyjen kansitekstien kanssa kannattaa kyllä sikäli olla varovainen että niissä on usein ilmiselviä virheitä. Pickwick-yhtiön vuonna 1978 julkaisemassa CAnned Heat -levyssä on teksti, jossa ilmoitetaan että Canned Heatin laulaja Bob Hite olisi syntynyt 1945, vaikka oikea vuosiluku on 1943. Toivottavasti kansitekstin väite siitä että Bob Hitella oli aikanaan yksi Amerikan suurimmista 78-kierroksen blueslevy-kokoelmista pitää kuitenkin paikkansa. Tekstin mukaan hänellä olisi ollut näitä savikiekkoja jopa yli 70 000 kappaletta! Nykyään esimerkiksi Suomessa varmaan todella harvoilla on 78-kierroksen savikiekkoja tai levysoittimia, jotka niitä voisivat toistaa. Vielä 1970-luvulla aika monissa levysoittimissa oli valikossa mukana nopeus 78 kierrosta minuutissa, mutta sitten 1980-luvulla nämä jäivät pois ja levysoittimissa oli yleensä valittavissa vain nopeudet 33 (LP) tai 45 (Singlet).
Peter Gabriel on nyt julkaissut jo yhdeksännen kappaleen tulevalta albumiltaan. Sen nimi on Love Can Heal. Oheisen videon avulla voitte kuunnella kun Peter itse kertoo tämän kappaleen taustoista.
Dylan jatkaa kolmivuotista maailmankiertuettaan lokakuussa USA:ssa eli jos joku teistä on silloin matkalla Amerikassa niin nyt olisi ainutlaatuinen tilaisuus nähdä maestro livenä. Toistaiseksi keikkoja on sovittu vain lokakuulle, mutta bobdylan.comin kiertuesivulla on maininta että keikkoja olisi tulossa lisää, joten en listaa niitä vielä tänne. Keikkakalenterin täyttymistä voitte seurata alla olevan linkin avulla:
Kuvassa edessä Hite joka siis kuoli 1981 38-vuotiaana, vasemmalla ylhäällä Wilson joka kuoli vain 27-vuotiaana. Wilsonin vieressä takana on kitaristi Vestine, joka kuoli 52-vuotiaana vuonna 1997.
Bob Hiten kuoleman (1981) jälkeen bändi ei lannistunut, vaan jatkoi vuonna 1967 bändiin liittyneen rumpali Adolfo ”Fito” de la Parran johdolla kohti uusia seikkailuja. Yllättävää kyllä bändi saavutti kuolinuutisesta huolimatta suurta suosiota vuoden 1981 Australian kiertueella. Tässä ehkä realisoituu vanha slogan: The show must go on!
Vuoteen 1981 mennessä siis kaksi alkuperäisen Canned Heatin jäsenistä oli kuollut. Tässä kohtaa on syytä nostaa esiin bändin loistava lead-kitaristi Henry Charles Vestine (1944 –1997) joka monien nettiartikkelien mukaan erosi bändistä 1969. Paperilla näin voi olla ja varmaan se vaikutti niihin levyrojalteihin jotka hänelle maksettiin, jos hän ei enää ollut virallisesti bändin jäsen. Oli miten tahansa, levyjen crediiteistä ilmenee että Vestine oli mukana Canned Heatin levytyksissä kuolemaansa saakka.
Kun kolme alkuperäisjäsentä on poissa ja kun jäljellä on enää alkuperäinen rumpali ja basisti niin onko kyseessä jo cover-bändi? Oli miten tahansa, bändi jatkoi alkuperäisellä nimellään ja koska ne jotka olisivat voineet valittaa asiasta olivat kuolleita niin show todella jatkui…
Tässä alkuperäisessä lehtiuutisessa väitetään että 38-vuotiaan Hiten kuolema oli luonnollinen. Muualla on kirjoitettu että kyse oli heroiinin yliannostuksesta.
Luulenpa ettei bändi oikeastaan aluksi tajunnut miten kova isku kitaristi Wilsonin kuolema 1970 oli Canned Heatille. Bändi jatkoi keikkailua Euroopassa vielä joidenkin vuosien ajan ja saavutti jopa suosiota kaikkien aikojen Turun Ruisrockissa vuonna 1971 sekä joillain Hollannin kesäfestivaaleilla vuosina 1971-74. Näistä kesäkeikoista julkaistiin paljon myöhemmin myös viralliset albumit.
Vaikka keikkailu sujui alkoi bändin perusta hajota, sillä soittajat riitelivät paljon ja bändiin syntyi ”pyöröovi-ilmiö” jossa soittajia tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. Uudet levyt eivät myyneet hyvin eivätkä nousseet listoille. Sopimus United Artist -yhtiön kanssa päättyi ja bändi menetti alkuperäisen managerinsa. He yrittivät siirtyä Atlantic Recordsille ja pääsivätkin tekemään yhden levyn, mutta sekään ei menestynyt, joten sopimusta ei jatkettu.
Riitelyjen lisäksi bändin toimintaa heikensi jäsenien jatkuvasti paheneva huume- ja alkoholiongelma. Tavallaan koko 1970-luku meni Canned Heatilta penkin alle. Alkuperäinen laulaja Bob Hite alkoi olla yhä huonommassa kunnossa ja loppusoitto tuli vuonna 1981, jolloin hän kuoli vain 38-vuotiaana (väitetysti) heroiinin yliannostukseen. Monet luulivat että tämä oli Canned Heatin loppu, mutta toisin kuitenkin kävi…
Alkuperäisessä lehtiartikkelissa on joitain virheitä, pahin niistä on Alan Wilsonin ikä, jonka sanotaan olleen 24, todellisuudessa hän kuoli 27-vuotiaana.
Myös Canned Heat on yli 50-vuotias bändi ja ilmeisesti se ei ollut edes vuoden 2023 Puistobluesin kuulijoiden keskuudessa kovin tunnettu (!?) koska kukaan ei laittanut keikan jälkeen Setlist FM:ään settilistaa. Tunnistin suurimman osan biiseistä mutta koska en äänittänyt konserttia enkä kirjoittanut biisien järjesteystä live-tilanteessa ylös on ehkä parempi, että tukeudun vain varmoihin lähteisiin että keikasta kuvattuihin Youtube-videoihin.
Ylipäätään kyse on rockhistoriallisesti niin merkittäväst bändistä että ehkäpä on parasta aloittaa siitä mitä kaikkea on tapahtunut kuluneen 58 vuoden aikana!
Canned Heatin perustivat vuonna 1965 kaksi blues-intoilijaa Alan Wilson ja Bob Hite, joilla oli varsin laaja tietämys Amerikkalaisesta bluesista 1920- luvulta lähtien. Esiintymiset 1960-luvulla Montereyn ja Woodstockin festivaaleilla tekivät bändistä maailmankuulun. Hite hoiti laulun ja Wilson soitti kitaraa ja huuliharppua. Henry Vestine soitti myös kitaraa, bassossa oli Larry Taylor ja rummuissa Adolfo de la Parra.
Bändin kolmesta kappaleesta Going Up the Country, On the Road Again, ja Let’s Work Together tuli kansainvälisiä hittejä. Bändin debyyttialbumi Canned Heat ilmestyi kesällä 1967. Seuraavana vuonna ilmestyi Boogie with Canned Heat, joka myös sai kriitikoilta hyvät arvostelut. Montereyn ja Woodstockin ohella erittäin merkittävä oli bändin esiintyminen Newportin festivaaleilla 1968. Tämän jälkeen bändi lähti ensimmäiselle Euroopan kiertueelleen ja esiintyi mm. Englannin ja Saksan suosituimmissa rockohjelmissa. Euroopan kiertueen jälkeen bändi julkaisi 1968 vielä kolmannen albuminsa Living the Blues , joka myös menestyi hyvin. Kesällä 1969, vähän ennen Woodstockia, bändi julkaisi neljännen albuminsa Hallelujah , joka myös sai kriitikoilta kehuja. 1970 bändi lähti toiselle Euroopan kiertueelleen ja äänitti sitä ennen viidennen albuminsa Future Blues. Toisen Euroopan kiertueen keikoista julkaistiin myöhemmin live-albumi Canned Heat ’70 Concert Live in Europe .
Rockissa menestys voi kuitenkin loppua lyhyeen tai ainakin odottamattomia takaiskuja voi tulla. Bändin legendaarinen kitaristi Alan Wilson teki barbituraateilla itsemurhan syyskuussa 1970, hän oli vasta 27-vuotias. Tämä asetti bändin loistavasti alkaneen uran monien kysymysten eteen. Bändi päätti kuitenkin jatkaa, mutta oliko se enää sama ilman Wilsonin omintakeista kitarointia?
Granfeltin esiintyminen yhdessä Wishbone Ashin kanssa löytyy videon loppupuolelta, kohdasta 1:06:40. Garnfelt esittää kaksi kappaletta Wishbone Ashin kanssa ja ne kuulostavat todella hienoilta!
Wishbone Ash livenä 2023 !
Olin kuunnellut Wishbone Ashiä levyiltä kymmeniä vuosia, mutten ollut koskaan heidän konsertissaan. Kesällä 2023 tämäkin puute siis poistui, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä bändin kokoonpanossa eli alkuperäisjäsenistä vain Andy Powell oli jäljellä. Nykyisessä kokoonpanossa rummuissa on Mike Turscott , bassossa Bob Skeat ja kitarassa Andy Powellin lisäksi Mark Abrahams. Kuten olen aikaisemmin kertonut minulla ei ole Wishbone Ashin uudempia levyjä eli siksi en tunnistanut kaikkia kappaleita. Lisäksi SetList Fm veti vesiperän eli kukaan Puistobluesin tuhansista kävijöistä ei kirjannut sinne settilistaa. Tästä päättelen että Suomessa on loppujen lopuksi aika vähän bändin faneja.
Valtaosa kappaleista oli bändin kaikkein hienoimmalta levyltä eli Argukselta, joka on ollut vuosikymmeniä Wishbone Ash -suosikkini jota kuuntelen joka vuosi. Konsertin kohokohta oli kuitenkin kaksi encorea, joissa suomalainen Ben Granfelt astui lavalle kolmanneksi kitaristiksi ja bändi esitti yhdessä Almighty Blues ja Evil Eye – kappaleet joista löytyy myös hyvätasoinen video Youtubesta.
Kokonaisuutena sanoisin, että Powell oli erittäin hyvä ja näytti paljon ikäistään nuoremmalta. Niinpä Wishbone Ashin tarina ilmeisesti jatkuu vielä monta vuotta, mutta toisaalta on Powellin varassa eli jos hänen terveytensä pettää niin se on sitten Wishbone Ashin loppu. Onneksi Puistobluesin keikan perusteella bändin loppua ei tarvitse ihan lähiaikoina miettiä.
WINTERLUDE FINLAND 