
06 KELTAINEN JÄÄNSÄRKIJÄ, HELSINKI
http://www.kolumbus.fi/levykauppa/
Urho Kekkosenkatu 4-6 A
00100 Helsinki
puh / fax 09-7002 9281
Avoinna: Ma‑Pe 10‑18, La 10‑15
Tarkastuspäivämäärä La 26.4.2014.
Keltainen Jäänsärkijä sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa, Kampissa, lähellä legendaarista Tavastia Klubia. Vierailin liikkeessä lauantaina, vähän puolen päivän jälkeen. Välittömästi huomioni kiinnittyi siihen että liike tuntui olevan kovin suosittu. Runsaan tunnin kestäneen vierailuni aikana liikkeessä kävi kymmeniä asiakkaita eli näillä näkymin Helsingin levydivarien ”pudotuspelissä” Keltainen Jäänsärkijä ei varmaankaan ole ensimmäisten joukossa laittamassa pillejä pussiin. Runsaan 50 neliön tilaan on saatu ahdettua uskomaton määrä levyjä, niitä on liikkeen oman ilmoituksen mukaan yli 10 000 kappaletta, itse olisin veikannut 20 000 kappaletta!
Levypaljoudesta huolimatta kaikki oli hienosti järjestetty ja levyhyllyjen selaitu onnistui mainiosti. Suurin osa esittäjistä oli merkitty erillisin nimikyltein, jotka nopeuttivat hakua merkittävästi. Valtaosa levyistä oli CD:eitä, mutta onneksi joukossa oli runsaasti mielenkiintoisia rocknimikkeitä, joita harvemmin näkee missään ”fyysisessä” levykaupassa. Hinnatkin olivat eräitä poikkeuksia lukuunottamatta varsin kohtuullisia. Löysin mm. Mike Oldfieldin varhaisteoksen, joka julkaistiin jo ennen Tubular Bellsiä eikä näin ollen ole suurelle yleisölle kovin tuttu. Kassalla tein jälleen ”alennustestini”, joka mielesätni aika hyvin mittaa asiakaspalvelun laatua. Lisäksi kysyin muutamaa harvinaisempaa artistia. Kassalla oli peräti kaksi myyjää, molemmat n. 40-vuotiaita ja tuntuivat tietävän paljon rokista. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä ja lisäksi alennustakin sain yli 10%. Asiakaspalvelusta minulle jäi Keltaisen jäänsärkijän osalta hyvä kuva, vaikka joissain nettiarvosteluissa sitä olikin mollattu. Ilmeisesti asia riippuu siitä kuka kulloinkin sattuu olemaan kassalla ja minkälainen on päivä. Minä sain kuitenkin erinomaista palvelua, olisiko niin että kassalla sattuivat olemaan itse omistajat?
Pisteytys:
1. Tuotevalikoima 1.5 (max 2)
2.Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1 (max 2)
3. Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0,75 (max 1)
4. Henkilökunnan palveluasenne 1 (max 1)
Kokonaispisteet: 4.25 / 6
Sanallinen arvio: HYVÄ
20160822hh