Harvoin arvostelen levyn muutaman kuuntelukerran jälkeen, mutta kuunneltuani nyt Reactor (1981) CD:n kolmasti ajattelin, että ehkä on parasta tälle kerralla luopua syväkuuntelusta ja laatia arvostelu samalla periaatteella kuin mitä Neil Young on tehnyt tämän levyn eli suoraan vaan asiaan sen kummemmin syntyjä syviä miettimättä!

Joskus rockissa spontaniteetti ja mutkien suoraksi vetäminen on valttia, mutta valitettavasti tällä levyllä Jumalainen inspiraatio on jäänyt saavuttamatta ja lopputuloksena on kahdeksan laulun epäkoherentti paketti. Ainoa todellinen liima näiden irrallisten rallien välillä on Crazy Horsen upea musisointi, jonka ansiosta Reactor on paikoitellen aika mukavaa kuunneltavaa. Neil Young sen sijaan hämmentää tällä levyllä, koska hän on vetänyt suurimman osan sanoituksista naivismin äärirajoille.

En tiedä onko kolmantena kuultava yli yhdeksän minuuttinen T‑bone vitsi vai yrittääkö Young yliredusoidulla ja ylirepetatiivisella sanoituksella saavuttaa jonkinlaisen mantra‑efektin. Koko albumin kesto on alle 40 minuuttia eli T‑bone syö siitä neljäsosan. Young hokee koko laulun alusta loppuun kahta säettä: Got mashed potatoes / Ain’t got no T‑bone! Tätä voi jo pitää lyyrisen naivismin huipentumana, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta siltikin jopa tämän kappaleen Crazy Horse pelastaa, sillä bändin ja Youngin musisointi tällä ylipitkällä biisillä on erinomaista.

Myös Beatles‑sävytteinen Get Back On It sekä Southern Pacific rullaavat mukavasti. Motor City jatkaa kunniakkaasti naivistis‑humoristisella linjalla: My old car keeps breaking down / My new car ain’t from Japan / There’s already too many Datsuns / In this town. Lisää hauskoja säkeitä kuullaan Rapid Transitissa:   Rrrrrapid Transsit / Pppppublic Service. Kuulijan mielialasta riippuen kappaleen voi luokitella joko erittäin hauskaksi tai erittäin tylsäksi / lapselliseksi.

Albumin päätöskappale Shots on ilmiselvästi suunniteltu johdattamaan kuulija samanlaiseen nirvanaan kuin Like A Hurricane tai Cortez, The Killer. Crazy Horse täyttää velvollisuutensa taidokkaaksi , mutta jotenkin kuulijalle jää tyhjä olo. Sanoituksen maali jää vähän epämääräiseksi ja taivaallisen rockin magia ei realisoidu. Ilmeisesti Young kritisoi kappaleessa modernia ihmistä, joka järjettömillä rakennusprojekteillaan tuhoaa luonnon:

Machines are winding Their way along / Looking strong / Building roads / And bringing back loads and loads / Of building materials / In the night.

Kokonaisuus jää epämääräiseksi. Young on ilmiselvästi tavoitellut Reactorilla jotain uutta näkökulmaa ja uutta suuntaa, mutta ei ole jaksanut kehitellä ideoitaan loppuun saakka. Niinpä on syntynyt aika merkillinen levy, jossa on aavistus uudesta tyylistä, mutta kokonaisuus lepää kuitenkin Crazy Horsen tutun turvallisen ja ruudikkaan mäiskinnän varassa. Reactorin parasta antia on musisointi. Levyllä on paikoitellen suoraan munaskuihin iskevää rock‑soitantaa. Ilman Crazy Horsea tämä levy voisi olla eräs Youngin uran suurimpia floppeja.

Crazy Horsen ansiosta korotetut pisteet   * * * ½

Harri Huhtanen 2008