Dylanin Aasian / Oseanian kiertue on käynnistynyt. Kaksi ensimmäistä keikkaa olivat Soulissa, Etelä-Koreassa (27.7.) ja Niigatassa, Japanissa (29.7.). Kolmas keikka on parin päivän päästä Taipeissa, Taiwanissa. Kahden ensimmäisen keikan perusteella vaikuttaa siltä että Dylanin vuonna 2015 alkanut ”Sinatra-kausi” olisi viimeinkin ohi, sillä kahdessa ensimmäisessä konsertissa kuultiin vain yksi Sinatra-biisi. Nykyinen settilista on melko samankaltainen kuin se oli vuoden 2014 loppupuolella sillä erotuksella että 1960-luvun klassikkojen osuus on taas kasvussa eli setin kappaleista 30-40% on 1960-luvulla julkaistuja. Muut vuosikymmenet ovat tasaisemmin edustettuina. Aika näyttää mennäänkö koko kiertue tällä ”kaavalla”. Alla vielä mainittu keikat, jotka Dylanin toimisto on lisännyt alkuperäiseen, toukokuussa julkaistuun keikkakalenteriin:
27.07.18 Seoul, South Korea – Olympic Gymnastics Arena
02.08.18 Taipei, Taiwan – International Convention Center
14.08.18 Melbourne, Australia – Margaret Court Arena
HH20180731