James Mangold: Going Electric – uusi Dylan-elokuva tekeillä!

Päivitys 15.1.2025. Näin hitaasti jotkin asiat etenevät. Uudesta Dylan-elokuvasta uutisoitiin jo viisi vuotta sitten ja vasta nyt se on valmistunut. Matkan varrella elokuvan nimi on muuttunut, mutta siis helmikuussa 2025 tämä elokuva lopultakin tulee myös Suomen elokuvateattereihin. Lisätietoja alla olevien linkkien avulla:

https://en.wikipedia.org/wiki/A_Complete_Unknown

https://www.finnkino.fi/event/304772/title/a_complete_unknown/

Kuvassa vasemmalta oikealle: Timothee Chalamet, Bob Dylan ja James Mangold

Dylangoingelectric

Miten monta Dylan-elokuvaa on jo tehty?  Aika monta. Mutta ei sekään tunnu riittävän, sillä elokuvat ovat aina kiinnostaneet Dylania ja tämä on myös se ainoa osa-alue jossa hän on toistuvasti epäonnistunut – siis silloin kun on itse sijoittanut projektiin rahaa. Mutta Dylan ei pienestä lannistu ja siksi nyt uutisoidaan että hän olisi tuottamassa elokuvaa, joka kertoo lähinnä vuosien 1965-66 tapahtumista eli ajasta, jolloin hän siirtyi folk-artistista rockartistiksi.  Se on kieltämättä Dylanin uralla käänteentekevä jakso, koska silloin hän myös kirjoitti suuren joukon parhaita kappaleistaan, mutta ei suinkaan kaikkia!   Kovin mielelläni näkisin vaihteeksi myös elokuvan, joka kertoisi esimerkiksi siitä 32 vuoden ajanjaksosta jota kutsutaan The Never Ending Touriksi. Tuo jakso sisältää yli 3000 keikkaa kymmenissä eri maissa. Siitä saisi hienon elokuvan, mutta Dylan ja ohjaajat eivät tunnu olevan kiinnostuneista tästä aiheesta vai onko kysymys siitä että tuo aika on vielä liian lähellä eli mieluummin kuvataan kaukaista menneisyyttä jota vuosi 1965 kieltämättä edustaa.

Viime päivinä netissä julkaistun uutisten mukaan Dylanin uuden elokuvan nimi olisi Going Electric.   Ohjaaksi on mainittu James Mangold , josta tarkempia tietoja täällä:

https://www.imdb.com/name/nm0003506/

Nuorta Dylania näyttelee elokuvassa ennakotietojen mukaan Timothee Chalamet, josta lisätietoja täällä:

https://www.imdb.com/name/nm3154303/

Harri Huhtanen 2020

Jätä kommentti