Nyt täytyy tarkentaa edellistä Alan Parsons Project (APP) -kirjoitustani josta syntyy sellainen vaikutelma, että Alan Parson olisi tehnyt näitä levyjä sooloartistina. APP on kuitenkin bändi, joka tosin ei keikkaillut. Virallisesti APP:n muodostivat Alan Parson ja Eric Woolfson. Aluksi he saivat Arista -levy-yhtiön kanssa sopimuksen vain yhdestä albumista. Vuonna 1976 julkaistu APP:n debyyttialbumi Tales of Mystery and Imagination: Edgar Allan Poe myi kuitenkin niin hyvin että Arista teki bändin kanssa sopimuksen kymmenestä albumista. Tarkempia tietoja APP:n debyyttialbumista löytyy täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tales_of_Mystery_and_Imagination_(albumi) .
APP:n toinen albumi, I Robot (1977) josta olen kirjoittanut aikaisemmin menestyi myös erittäin hyvin. Tosin kotimaassaan Englannissa lehdistö väheksyi bändiä ja varmaan osittain siksi APP:n levyjä myytiin Englannissa paljon vähemmän kuin Saksassa ja Kanadassa, jossa APP oli hyvin suosittu alusta alkaen.
APP:n kolmannen albumin hankin vasta tänä vuonna Lappeenrannassa vieraillessani. APP:n kolmas albumi yllätti minut erittäin positiivisesti! Tämä Pyramid (1978) – albumi on äänitetty Abbey Road -studioilla Lontoossa. Albumin tuotanto on huikean hieno! Albumi on kestoltaan vain 34+ minuuttia ja siksi sen ehtii yhdessä illassa kuuntelemaan monta kertaa. Ja uusintakuuntelut tosiaan kannattavat, sillä jokaisella kuuntelukerralla levystä löytää uusia mielenkiintoisia musiikillisia yksityiskohtia. En olen laskenut tarkkaan mutta tähän mennessä olen kuunnellut albumin varmaan yli 10 kertaa ja jokaisen kuuntelukerran jälkeen se kuulostaa aina vaan paremmalta! Tämä varmaan selittää miksi levystä tuli niin pitkäkestoinen hitti Saksassa. Pyramid nousi Saksan listalla kakkoseksi, samaan aikaan maailmanmaineeseen nousut Dire Straits tosin valtasi ykköspaikan, mutta Pyramid ehkä myi enemmän sillä se pysyi Saksan levynmyyntilistalla peräti 115 viikkoa!
Harri Huhtanen 2022
Minulla on viisi Alan Parsonsin levyä vinyylinä. En ole pitkään aikaan kuunnellut niitä. Joskus 1980-luvulla yritin arvostella kaikki vinyylini. Arvostelun merkiksi liimasin levyn takakanteen pienen tarran, jossa oli tähtien määrä asteikolla 1-5. Puhti loppui kesken enkä koskaan päässyt A:ta pidemmälle.
I Robotia on nyt tullut kuunneltua aika monena iltana ja päinvastoin kuin alkuaikojen Marillionin Genesis-lainat, Parsonsin Pink Floyd-lainat (enkä itse asiassa tiedä ovatko ne edes lainoja, saattaahan olla että juuri Parsons on aluperin ne jutut keksinyt ?) eivät häiritse, koska Parsons ei sorru imitointiin, vaan hänen levynsä on täysin omintakeinen kokonaisuus. Parsons on todella monipuolinen musiikintekijä, äänitysinsinööri ja tuottaja. I Robotilla hän yhdistää aika jännällä tavalla progen, psykedelian, diskomusiikin, soulin ja popin. Levy svengaa hyvin. Päinvastoin kuin Parsonsin muutamat 1980-luvun tuotokset, joita on tuskallista kuunnella edes yhtä kertaa läpi (eli 3 tähteä on niille edelleen ihan oikea arvosana), niin I Robot koukuttaa hyvin. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen teki mieli laittaa levy uudestaan soimaan ja toisen kuuntelukerran jälkeen teki mieli laittaa taas levy uudestaan soimaan ja niin edespäin. Tätä vauhtia levy on nousemassa TOP10 listalleni.
WINTERLUDE FINLAND 