http://www.independent.co.uk/news/people/obituary-robert-shelton-1525669.html

For the readers coming from expectingrain  I translated the first chapter of my original  text published in Winterlude in 2006:

Shelton’s book was probably the first Dylan book, which I read. I read the book pretty soon after it was published in Finnish (1987 ). Previous messages here in Winterlude claimed that this book was boring, but I read the book very quickly, actually “devouring” it! I admit that Shelton’s book has obvious shortcomings and that criticism is appropriate. These are: the skewed structure of the book (1960s overemphasized ), and at times a bit strange narrative. For the overstress of the 1960s, there is a clear and almost tragic explanation. Shelton’s book were to be published as early as 1966, but when he mentioned the issue to Dylan’s then manager, Grossmann, responded Grossman:  – If you do it , then we’ll meet at court …

Ellen ihan väärin muista niin Sheltonin teos oli ensimmäinen Dylan-kirja, jonka luin. Luin kirjan aika pian sen jälkeen kun se oli suomeksi ilmestynyt (1987). Outoa kun aikaisemmissa viesteissä nimitettiin kirjaa tylsäksi. Minä ainakin luin kirjan suorastaan ahmien!  Myönnän, että kirjassa on selviä puutteita, joiden osalta kritiikki on aiheellista. Näitä ovat kirjan vinoutunut rakenne (1960-luku ylikorostuu) sekä ajoittain hieman oudontuntuinen kerronta.  1960-luvun ylikorostumiselle on olemassa selkeä ja lähes traaginen selitys. Sheltonin piti julkaista kirja jo 1966, mutta kun hän mainitsi asiasta Dylanin silloiselle managerille, Grossmanille, vastasi tämä (huom. tässä esitetty lainaus on täysin muistinvarainen):

– Jos sen teet, niin oikeudessa tavataan…

1970-luvulla Shelton kuului vuosi vuodelta yhä vähemmän Dylanin sisäpiiriin ja siksi hänen oli yhä vaikeampi saada sellaisia henkilökohtaisia ensikäden tietoja Dylanista kuin 1960-luvulla. Tämä aiheutti sen, että kirjan rakenne alkoi vinoutua ja kun 1980-luvulla Sheltonin yhteydet Dylaniin katkesivat lähes kokonaan, alkoi ajan tasalla olevan biografian kirjoittaminen muuttua Sheltonille yhä monimutkaisemmaksi. Tietyssä mielessä Shelton oli ajautunut umpikujaan kirjansa kanssa.

Sheltonin muistelmat ja tiedot 1960-luvun vuosista olivat runsaudessaan AINUTLAATUISIA, jopa niin ainutlaatuisia, että huomattava osa myöhempää dylanologista kirjallisuutta on joutunut tukeutumaan hänen kertomuksiinsa kun muutakaan privaattitietoa aiheesta ei ole ollut olemassa. Sheltonin 1960-luvun kuvaukset Dylanin keikoista, juhlista, lentomatkoista jne. ovat monessa tapauksessa ensi käden tietoa jota on vain erittäin harvoilla Dylanin lähipiirin ihmisillä.

En tiedä miksi Shelton ei julkaissut kirjaansa 1978, jolloin hän vielä Englannissa pääsi viettämään iltaa Dylanin kanssa, sen jälkeen heidän yhteytensä olivatkin pitkään lähes katkolla. Ehkä Shelton ei silloin löytänyt sopivaa kustantajaa tai ehkä Dylan suositteli odottamaan vielä, en tiedä, taloudellisesti Shelton oli ajautumassa yhä vaikeampaan tilanteeseen, sillä hän oli jättänyt hyväpalkkaisen työnsä New York Timesin kriitikkona keskittyäkseen Dylan-kirjaansa, mutta ymmärtääkseni Shelton joutui maksamaan lyriikkalainauksista kirjassaan todella paljon eli menoja alkoi olla enemmän kuin tuloja.

Lopulta 1980-luvulla Shelton sitten päätti julkaista kirjansa, mutta olen ymmärtänyt, että loppuvaiheessa hän SANELI lähes koko kirjan aikaisemmin kirjoittamansa materiaalin ja muistiinpanojensa perusteella. Siksi kirjassa on aika ajoin hyvin ”epäkirjamainen” vaikutelma.

Minulla on vieläkin sellainen BBC:n videopätkä, jossa haastatellaan Sheltonia vuonna 1991 hänen erittäin vaatimattomassa Englannin asunnossaan. Mies ihailee edelleen Dylania, vaikka on tehnyt suurin piirtein konkurssin Dylan-kirjansa vuoksi. Ja kysymys ei ollut huonosta myynnistä, sillä muistaakseni Sheltonin kirjaa myytiin yli 500.000 kappaletta. Shelton teki varmaan todella huonoja sopimuksia, koska joutui elämänsä loppuvaiheessa lähes puille paljaille.

Harri Huhtanen 2006

the original text here: http://harrih.forumup.com/about240-harrih.html