Jos haluaa syvällisemmin perehtyä VDGG:n ja Peter Hammillin tuotantoon niin kannattaa hankkia oheinen kirja.
Minulla on nyt kaikki Van Der Graaf Generator (VDGG) -bändin levyt. Koska ne ovat niin hyviä ja mielenkiintoisia päätin avata tänne Winterludeen uuden kategorian bändin levyjen arvosteluja varten. Tänne tulevat vain lopulliset arvostelut pisteytyksineen. Levyjen yleistietoja ja johdantopohdintoja julkaisen edelleen yleisessä VDGG-kategoriassa, mutta tähän uuteen kategoriaan kerään siis vain arvosteluja.
Toistaiseksi arvostelen tänne vain bändin studiolevyt ja ne ovat nämä:
01 The Aerosol Grey Machine (1969)
02 The Least We Can Do Is Wave to Each Other (1970)
Napoleon kruunasi itse itsensä keisariksi. Papisto joutui seuraamaan näytelmää sivusta. Kaarle Suuri oli tehnyt saman 800-luvulla ja Napoleon uskoi että hän on yhtä suuri kuin Kaarle Suuri eli hän kuvitteli voivansa hallita koko Eurooppaa .
Ehkä minun pitäisi sittenkin luoda tänne uuteen (aloitus 2016) Winterludeen myös Elokuvat– kategoria koska nyt vuoden sisään arvostelen jo toista kertaa elokuvan joka ei ole rock-konsertti, vaan draamaelokuva.
Arvosteluni motivaattori on sama kuin Oppenheimerin (2023) kohdalla eli Turun Sanomien kelvottoman kritiikin vastakirjoitus. TS:n kriittikko antoi mestariohjaaja Ridley Scottin (s. 1937) suurteokselle vain kaksi tähteä! Tietenkin voi olla niin että myös 200 miljoonaa dollaria maksanut suurtuotanto on elokuvana kelvoton, mutta kun lauantaina (2.12.23) kävin itse katsomassa teoksen Turun Finnkinossa niin nyt on helppo sanoa, että TS:n krtiitikko on pahasti väärässä. Elokuva ei ole yhtä hyvä kuin Oppenheimer, mutta monestakin syystä se on minusta ainakin neljän tähden elokuva.
Millä perustelen väitettäni? Ensimmäinen perustelu on ajankohtaisuus. Kun Putinin Venäjä käy nyt jo toista vuotta järjetöntä sotaansa Ukrainassa ja uhkailee jopa ydinaseilla niin siitä syntyi Oppenheimerin ajankohtaisuus. Uuden Napoleon -elokuvan ajankohtaisuus taas syntyy siitä, että elokuvassa kuvataan henkilö joka oli oman kunnianhimonsa ajamana valmis tappamaan miljoonia ranskalaisia ja varmaankin yhtä monta ulkomaalaista (=Putin). Elokuvan lopputeksteissa luetellaan Napoleonin taisteluiden ranslalaisuhrit ja heitä oli kaikkiaan noin 3 miljoonaa! Ja yksikään noista sodista ei ollut puolustussotia eli sotia jossa Ranskaan olisi hyökätty, vaan aina sodan aloittajana näyttäisi olleen Napoleon, joka halusi valoittaa koko Euroopan.
Toiseksi perusteluksi elokuvan hyvyydestä nostaisin päähenkilöiden roolisuoritukset. Joaquin Phoenix on Napoleonin roolissa aivan loistava ja myös Napoleonin rakstettua Josephineä esittävä Vanessa Kirby on hyvin vakuuttava roolissaan.
Kolmas perustelu ovat taistelukohtaukset, joissa jostain kumman syystä katsoja ei näe digitaalitekniikan käyttöä ihmisten monistamisessa, vaan elokuvateatterissa vaikutelmaksi jää että katsoja oikeasti näkee kymmeinä tuhansia sotilaita taistelukentällä. Erityisesti Waterloon taistelu on hienosti kuvattu.
Ehkä on hyvä koota tähän myös elokuvan saama kritiikkikin koska sitä on jo nyt, muutama viikko elokuvan julkaisemisen jälkeen, tullut yllättävän paljon. Monet ranskalaiset ja muutkin historiantutkijat ovat luettelleet historiallisia virheitä joita elokuvassa on. Scott on heille vastannut ironisesti kysymyksellä että olivatko he paikalla kun nämä tapahtumat tapahtuivat ja jos eivät olleet niin sitten heidän on turha kritisoida yksityiskohtia. En ala tässä nyt luettelemaan mitä kaikki historiallisia virheitä (historioitsijat ovat maininneet jo ainakin 6 virhettä) elokuvassa on. Tyydyn mainitsemaan vain yhden. Kun Englantilainen Wellington voitti Napoleonin Waterloon -taistelussa ja lähetti hänet sen jälkeen keskelle Atlanttia St Helenan saarelle niin elokuvassa Wellington ja Napoleon keskustelevat vielä laivassa jossa häntä kuljetettiin tuolle syrjäiselle saarelle. Tämä on siis fiktioita eli Wellington ja Napoleon eivät todellisuudessa koskaan tavanneet. Elokuva on jopa historiallista aihetta käsitellessään aina fiktioita ja jos ohjaaja haluaa korostaa tiettyjä asioita on hänen joskus myös poikettava historiallisesta totuudesta. Tämä on aivan yleistä näissä historiallisissa elokuvissa eli Scott ei tässä nyt ole tehnyt mitään normaalista käytännöstä poikkeavaa ja jos kriitikko näiden historiaan liittyvien virheiden vuoksi alentaa arvosanaansa on hän pahasti hakuteillä.
Mielenkiintoisin tämän elokuvan puitteissa tapahtunut asia on ranskalaisten kriitikoiden reaktio. RanskassaAki Kaurimäki on ehkä rakastetumpi kuin kotimaassaan ja kehuja hänen elokuvilleen siellä satelee jatkuvasti. Toisin on Ridley Scottiin laita. Ranskalaiskriitikot ovat tyrmänneet täysin hänen Napoleon elokuvansa. Se on jopa julistettu Ranska-vastaiseksi. Suomalaisen lukijan ja katsojan perspektiivistä tätä on vaikeaa ymmärtää koska puhutaan tapahtumista jotka tapahtuivat 200 vuotta sitten! Ranskalaiskriitikkojen teksteistä jää sellainen vaikutelma, että Napoleon oli suurmies joka on elokuvassa kuvattu täysin virheellisesti. Suomalainen näkökulma on kuitenkin se ,että hän oli diktaattori joka tapatti 3 miljoonaa oman maansa kansalaista ja mahdollisesti yhtä paljon ulkomaalaisia. Siinä mielessä hän oli samanlainen kuin Hitler ja Putin. Suosikkibändilläni Van Der Graaf Generatorilla on hieno kappale nimeltään Every Bloody Emperor. Bändi esiintyi maaliskuun alussa 2022 Englannissa Bathin kaupungissa ja ennen tuota kappaletta kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Peter Hammill totesi että ”meidän on pakko esittää tämä nyt”. Pohjimmiltaan Napoleon -elokuva asettaa meille kysymyksen miten pääsemme eroon diktaattoreista sillä suurin osa sodista on diktaattoreiden aloittamia.
Maustetyttöjen syksyn 2023 kiertueelle varattu 28 keikkaa joista peräti 8 ulkomaille.
Ensikosketukseni Maustetyttöjen musiikkiin tapahtui kesällä 2020 kun näin TV:stä heidän Flow -festivaalikeikkansa 2019. Se iski heti, koska tyylillisesti ja sanoituksien osalta heidän musiikkinsa ja esiintymisensä oli jotain aivan muuta kuin mitä oli silloinen valtavirran pop Suomessa. Niinpä kun loppuvuodesta 2020 tarjoutui tilaisuus Korona-sulkujen välissä osallistua heidän keikalleen Helsingin Kulttuuritalolla niin suuntasin sinne ja täytyy sanoa, että siinä keikassa oli jotain hienoa. Sen jälkeen olen lähinnä nähnyt heidän esityksiään TV:stä ja yhden kerran Korona-aikana live-striimikeikan. Ne eivät ole tehneet yhtä suurta vaikutusta kuin tuo marraskuussa 2020 koettu keikka.
Jos minulta olisi kysytty kesällä 2020 nouseeko Maustetytöt kansainväliseen menestykseen niin olisin takuuvarmasti vastannut että ei ja perusteluina olisin sanonut, että suomenkielisillä kappaleilla on hyvin vaikea menestyä ulkmomailla, varsinkin jos kappaleet ovat melodisia syntikkabiisejä. Suomesta kansainvälisen artistiuran luominen on tähän mennessä vaatinut englanninkielellä laulamista ja yleensä genren on pitänyt olla heavyrokkia. Tänä vuonna kuitenkin Euroviisujen kautta koko Euroopan suosioon noussut Käärijä näyttää rikkoneen tämän perinteen, sillä hän laulaa suomeksi ja musiikki ei ole heavyrokkia. Ja nyt, minusta jopa yllättäen, myös Maustetytöt näyttää tekevän jonkinlaista läpimurtoa Euroopassa ja jopa New York Times on kirjoittanut bändistä hiljattain ylistävästi! Mistä tämä johtuu? Ilmiö liittyy siihen että bändi esiintyi Aki Kaurismäen uudessa menestyselokuvassa, joka on niittänyt mainetta kansainvälisesti ja sen myötä myös ulkomainen lehdistö näyttää löytäneen Maustetytöt. Heillä on ollut tänä vuonna keikkoja jo Ruotsissa, Saksassa ja Tsekissä. Keikkoja on varattu myös Italiaan, Sveitsiin ja Ranskaan. Maustetytöillä on jo nyt varattuna 4 keikkaa Italiaan (joulukuussa 2023), festivaaliesiintyminen Sveitsissä (helmikuussa 2024), Ranskan ja Saksan kiertueet (touko-kesäkuussa 2024) ja sitten vielä kiertue Ruotsissa (syyskuussa 2024).
Kuvassa Ianin nykyinen bändi Logomon lavalla 12.11.2023. Esiintyjät vasemmalta oikealle: John O’Hara (kosketinsoittimet), David Goodier (basso), keskellä Ian itse, sitten bändin kuopus Joe Parrish (kitara) ja viimeisenä rivistössä Scott Hammond (rummut).
Vuonna 2012 alkuperäisen kitaristin Martin Barren ja Ian Anderssonin tiet erosivat ja Andersson tavallaan lopetti Jethro Tullin ja esiintyi seuraavat vuodet omalla nimellään, mutta jatkoi kuitenkin Jethro Tullin musiikin soittamista keikoillaan. Vuonna 2017 Ian Andersson alkoi katua päätöstään bändin lopettamisesta ja ilmoitti että Jethro Tull on taas Jethro Tull eikä mitään taukoa ollutkaan, vaan bändi on toiminut koko ajan! No, Ian on pomo eli näinkin voi siis asiat esittää ja tavallaan hyvä että Ian päätti jatkaa Jethro Tullin musiikin soittamista, koska senhän vuoksi yleisö vuodesta toiseen häntä tulee kuuntelemaan. Yksi asia näyttää kuitenkin muuttuneen persuteellisesti. Ian ei kutsunut vanhaa bändikaveriaan Barrea takaisin edes 2017 ja sen seurauksena bändissä soittaa nyt pelkästään vasta 2000-luvulla mukaan tulleita muusikoita. Alla tiedot heistä:
Ian Andersson, 76-vuotias huilisti, laulaja-säveltäjä ja bändin johtaja. Perusti Jethro Tullin vuonna 1968 ja on esittänyt siitä lähtien bändin musiikkia keikoilla ympäri maailmaa.
David Goodier, 68-vuotias basisti. Liittyi bändiin vuonna 2002 ja on siitä lähtien soittanut Ian Anderssonin kiertueilla.
John O’Hara, kosketinsoittaja. Liittyi bändiin vuonna 2003.
Scott Hammond, 50-vuotias rumpali. Liittyi bändiin vuonna 2010.
Joe Parrish, 28-vuotias bändin juniori, kitaristi. Liittyi bändiin 2019.
Lauantaina 25.11.23 legendaarinen Kåren oli loppuunmyyty kun Alatalo kumppaneineen esitti siellä Coitus Intin varhaistuotantoa.
Taustatietoja
Kuvassa Alkuperäinen Coitus Int: Leskinen, Möller (takana vasemmalla), Rinne (oikealla ylhäällä) ja Alatalo.
Los Coitus Interruptus -bändi perustettiin Tampereella vuonna 1972. Bändin perustajajäsenet olivat Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Harri Rinne ja Max Möller. Vähän myöhemmin bändiin liittyi myös laulaja-kosketinsoittaja Pena Penninkilampi sekä muitakin soittajia. Bändi sai levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa ja alkuperäinen kokoonpano julkaisi kaksi albumia: Juice Leskinen & Coitus Int (1973) sekä Juice Leskinen Coitus Int: Per Vers Runoilija (1974). Mikko Alatalon sanojen mukaan nämä kaksi olivat bändilevyjä, mutta sen jälkeen kokoonpanosta tuli pelkkä Juicen säestysryhmä ja Juicesta tuli sooloartisti. Ilmeisesti siksi tämä uusi Revival -koonpano soittaa vain näiden kahden ensimmäisen albumin kappaleita. Jopa niin että vuonna 1974 julkaistut Juicen suuret hittisinglet Marilyn ja Jyrki Boy on kokonaan jätetty pois Revival -bändin ohjelmistosta. Nämä molemmat ilmestyivät siis ainostaan singleinä ja nykyajan standardien mukaan pysyivät listoilla käsittämättömän pitkään eli menivät vuorollaan singlelistan ykkösiksi ja olivat siellä kesästä 1974 talveen 1975. Revival -bändi on tänä vuonna (2023) julkaissut vanhoista Coitus Int -kappaleista uudet versiot lukuunottamatta näitä edellämainittuja singlehittejä. CD:n mukana tulleessa tekstivihkossa ei paljasteta miksi nämä superhitit jätettiin kokonaan pois ohjelmistosta. Luulisi että suuri yleisö olisi nekin halunnut kuulla.
Alun perin Revival-bändille oli sovittu vain 4 keikkaa syyskuulle eli ei ollut tarkoitus tehdä varsinaista kiertuetta, mutta sitten suuri kysyntä yllätti Alatalon ja kumppanit ja lopputuloksena bändi heitti syksyn ja loppuvuoden aikana parikymmentä keikkaa eri puolilla Suomea ja päätöskeikka oli Turun Kårenilla lauantaina 25.11.2023.
Yleensä näissä keikka-arvosteluissa helposti eksyn tarinointiin ja kovat faktat tulevat vasta lopuksi. Tällä kertaa ajattelin vaihtaa järjestystä eli kirjaan tänne kovat faktat ensin ja sitten vasta tarinoin.
Olin helmikuussa Helsingin Korjaamolla kuuntelemassa tätä samaa kahden bändin kokoonpanoa ja sekin arvostelu on edelleen kesken, mutta ehkäpä voin sen nyt ohittaa koska sama kokoonpano soitti Turun Logomossa melko pitkälle samat setit.
Esittelen tässä aluksi soittajat ja kerron vähän nykyisten bändien taustoista.
Wigwam Revisited
Wikipedia kertoo että tämä tribuutti -bändi perustettiin jo vuonna 2010. Mistään en löytänyt bändin keikkalistauksia, mutta käsittääkseni he ovat keikkailleet vain satunnaisesti eli mitään pidempiä kiertueita ei ole ollut. Bändin perustivat Mikko Rintanen sekä Jan Noponen, jotka olivat mukana Wigwamissa vain muutaman vuoden 1990-luvun alussa. Tosin aidon Wigwamin viimeiseksi jääneellä kiertueella 2018, jossa siis USA:sta Suomeen matkustanut Pembroke oli mukana, Rintanen ja Noponen soittivat myös. Wigwam Revisited bändin voimahahmot ovat siis Rintanen ja Noponen ja bändin 13 toimintavuoden aikana basisti ja kitaristi ovat ehtineet vaihtua. Alla bändin nykyinen kokoonpano:
Jukka Gustavson (urut, laulu) -vierailija
Mikko Rintanen (kosketinsoittimet, kitara, laulu)
Jan Noponen (rummut)
Puka Oinonen (kitara)
Janne Brunberg (basso)
Gustavson, Rintanen ja Noponen ovat siis olleet mukana Wigwamissa, mutta Oinonen ja Brunberg ovat tulleet mukaan jälkikäteen.
Vesa Aaltonen Prog Band
Alkuperäisen Tasavallan Presidentti -rumpalin Vesa Aaltosen elämänkerrasta löytyy tieto, että hän perusti vuonna 2015 nuorista soittajista uuden kokoonpanon, joka esitti Aaltosen pitkän uran aikana levyttämiä kappaleita. Mukana setissä on siis Tasavallan Presidentin kappaleiden lisäksi Made In Sweden – kokoonpanon sekä Wigwam -basisti Jukka Gustavssonin soolouran kappaleita. Alla bändin nykyinen kokoonpano:
Vesa Aaltonen (rummut)
Jari Heino (basso)
Jere Haakana (kitara)
Ilmari Rönkä (puhaltimet)
Timo Pratskin (koskettimet)
Jukka Tolonen (basso) -vierailija
Jukka Gustavson (laulu) -vierailija
Ella Tepponen (laulu) -vierailija
Kaikkiaan Logomon yli kolmen tuntia kestäneellä keikalla kuultiin siis peräti 12 muusikkoa ja esiintyjää
Mike Oldfieldin klassista Tubular Bells (1973) menestysalbumia ei koskaan aikaisemmin ole kuultu Suomessa, mutta nytpä kuullaan! Mestari itse ei saavu paikalle, mutta teoksen esittäjät ovat huippumuusikoita eli tässä on nyt kaksi keikkaa jotka voi kokea vain kerran elämässään!
Tulin Logomoon tuntia ennen keikan alkua ja aulassa tapasin erään tutun turkulaisen rockharrastajan. Hän ihmetteli, miten tämä voi olla ensimmäinen Jethro Tull -konserttini kun hän itse oli nähnyt Jethro Tullin livenä monta kertaa ja hän muisteli että ensimmäisen Tull-keikan hän koki jo vuonna 1971! Se on todella hatunnoston arvoinen suoritus! Sanoin että monta kertaa on pitänyt tulla kun Tull on keikkaillut Suomessa, mutta jotenkin se konserttiin tulo on sitten aina vain jäänyt. Koska asun alle kahden kilometrin päässä Logomosta ei nyt voinut enää jättää tätä keikkaa väliin.
Odotellessa tarkkailin yleisöä. Miehet olivat enemmistönä, kuten yleensäkin proge-konsserteissa. Ikähaitari oli enimmäkseen skaalalla 50-70v, mutta ilahduttavan paljon alle 40-vuotiaitakin näkyi joukossa. Myyntitiski oli tuttuun tapaan pettymys. Levyistä myynnissä oli ainoastaan tämä uusin RökFlöte (2023), muu myynti oli rihkamaa ja ylihintaisia T-paitoja.
Sisään saliin pääsi noin 20 minuuttia ennen keikan alkua. Yllätyksekseni katsomo tuli täyteen. Sitten tuli kylmä suihku: kuvaaminen puhelimella ja kameroilla oli kielletty, mutta onneksi siihen oli sellainen lievennys että encoren aikana sai kuvata ja koska minulla oli mukana uusi Iphonen -puhelin jossa on hyvä kuvanvakaaja onnistuin kuin ihmeellä ottamaan yhden päätösbiisin aikana peräti yli 40 kuvaa soittajista ja kuvanvakaaja toimi niin hyvin että niistä vain pari kuvaa oli tärähtäneitä. Entisellä Huaweillani tärähtäneitä tai epätarkkoja konserttikuvia on yleensä ollut lähes puolet, joten Iphoneen siirtyminen on tässä mielessä ilmeisesti ollut järkevä teko. Paikkani oli neljännellä rivillä, joten zoomaamalla siitä sai kohtalaisen tarkkoja kuvia Ianista ja kumppaneista.
Lavan keskellä oli iso videoscreeni, jossa oli kuva merestä ja otsikkona JETHRO TULL. Kun sitä oli tuijottanut parikymmentä minuutia alkoi puuduttaa ja aloin pelätä että vedetäänkö koko keikka tällä still-kuvalla, mutta onneksi pelkoni oli turha.
Tänään kävin hakemassa Levykauppa äxstäDylanin 4CD:n ”ylihintaisen” (220e) boksin. Kova hinta kahdesta vuoden 1978 konsertista, jotka eivät edes olleet vuoden parhaita Dylan- keikkoja. Pitkään jopa ajattelin, etten edes osta koko boksia, mutta uskokaa tai älkää: Putin ratkaisi pelin eli hänen vuokseen sitten lopulta päätin hankkia boksin. Yhteys on tämä: jouduin lähestyvän talven vuoksi täyttämään taloni öljysäiliön ja lasku siitä oli yli 2000 euroa! Aikaisemmin lasku oli puolet tästä. Jos Putin ei olisi hyökännyt Ukrainaan ei öljy olisi näin kallista ja lisäksi osa näistä öljyrahoista päätyy Venäjälle . Niinpä ajattelin, että jos maksan taloni lämmittämisestä näin paljon ei siinä ”konkurssissa” enää tunnu paljon jos laitan 200 euroa Dylanin ”eläkerahastoon”.
Olen tänään ehtinyt kuunnella vasta kaksi näistä CD:eistä (28.2.1978 konsertti). Kommentoin näitä ääniasioita myöhemmissä viesteissä. Tässä kirjoitan lähinnä yleishuomioista tähän boksiin liittyen ja lisäksi kirjaan muutamia aiheeseen liittyviä taustatietoja.
Alun perin ihmettelin miksi tämä julkaisua ei ole otettu Bootleg Series -sarjaan, koska Dylanin arkistonauhoistahan tässä on kysymys. Selitys on tämä: boksin julkaisun aloite on lähtenyt Sonyn Japanin osastolta ja alkuperäisiä masternauhoja on myös kaikki nämä vuosikymmenet säilytetty Japanissa.
60-sivuisen bookletin ensimmäisessä artikkelissa Heckel Sugano, joka vuonna 1978 oli Dylanin”product manager” ilmoitti suunnitelleensa live-albumia Dylanin ensimmäisestä Japanin kiertueesta. Neuvotteluja asiasta käytiin silloisen CBS:n New Yorkin pääkonttorissa pitkään ja Heckelin mukaan vasta 19.helmikuuta 1978 he saivat luvan äänitysten tekemiseen. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan ollut edes päätetty saako äänitteet julkaista kaupallisesti, lupa koski vain niiden tekemistä ja arkistointia.
Dylanille oli sovittu Japaniin 11 konserttia: 8 Tokion Budokan halliin ja 3 Osakaan. Heckel ryhmineen päätti äänittää kiertueen 7:nnen ja 8:nnen konsertin Budokanissa. Heckel mainitsee artikkelissaan että kiertueen 9. konsertti (2.3.78) Budokanissa valittiin ”back up” -äänitteeksi. Sitä konserttia ei siis tällä uudella boksilla julkaistu eli epäselväksi jää mikä on back up -nauhojen tilanne. Toinen lause joka jäi minua artikelissa vaivaamaan on tämä: ”Raw tapes, enough to record all dates, were stacked in another room”. Mitä Heckel tarkoittaa kaikilla keikoilla? Tarkoittaako hän vain näitä nyt julkaistuja 28.2. ja 1.3.78 sekä backup -nauhoitetta 2.3.78 vai tarkoittako hän myös kaikkia Dylanin tämän jälkeen soittamia keikkoja? Dylanhan esiintyi 2.3.78 jälkeen Budokanissa myös 3.3. ja 4.3.78. Eli koska Dylan tällä kiertueella esiintyi peräti 8 kertaa Budokanissa ja näistä keikoista vain 2 on nyt julkaistu kokonaisuudessaan niin boksin otsikko The Complete Budokan 1978 on täysin virheellinen kuten taisin jo aikaisemminkin todeta. Mielenkiintoista nähdä kuulemmeko joskus tulevaisuudessa virallisina versioina myös näitä muita Budokan -konsertteja. Näinhän se nykyään menee: aina tulee esiin vähän uutta materiaalia, mutta koskaan ei selkeästi kerrota onko tässä nyt sitten kaikki vai tuleeko vielä myöhemmin entistä laajempi julkaisu.
Logomo Turku 12.11.2023. Tupa on täynnä. Jethro Tull kiinnostaa yleisöä vielä 55 vuotta bändin perustamisen jälkeenkin!
Esitietoja
Vaikka kuuntelin legendaarista Jethro Tullia jo 1970-luvulla ja vaikka bändi on esiintynyt Suomessa jo yli 10 kertaa ja vaikka minulla on peräti 20 heidän LP-levyään niin jostain käsittämättömästä syystä pääsin ensimmäisen kerran heidän keikalleen vasta nyt loppuvuodesta 2023. Ennen kuin raportoin tarkemmin illan keikasta ilmoitan että näin merkittävä yhtye saa nyt tietenkin oman kategoriansa Winterludessa. Kertaan tässä vähän bändin esitietoja, koska olen melko varma etteivät kaikki Winterluden lukijat tunne bändin historiaa. Koska bändi on toiminut jo 55 vuotta on selvää että paljon on tapahtunut noiden vuosien aikana ja koska esimerkiksi englanninkielisestäWikipediasta löytyy aika perusteelliset tiedot bändin koko urasta niin tyydyn Winterludessa kirjaamaan vain joitan yksittäisiä detaljeja aiheesta.
76-vuotias Ian Andersson on aina ollut bändin johtaja. Hän aloitti esiintymiset jo 1960-luvun alussa, mutta monet senaikaiset bändit jäivät lyhytkestoisiksi. Ian kertoo omilla nettisivuillaan että bändin nimeä 1960-luvun alkupuolella vaihdettiin siksi niin usein että olisi saatu lisää keikkoja koska yleisöpalaute ei alkuaikoina aina ollut riittävän hyvä lisäkeikkojen saamiseksi.
Jethro Tull -nimisen bändin Ian perusti vuonna 1968. Koesoittoon tuli kitaristi Martin Barre joka jatkoi Ianin kanssa vuoteen 2012 saakka. Muut alkuperäisjäsenet lopettivat aika pian aloituksesta eli jo 1970-luvulla. Vuosikymmenien ajan Jethro Tull oli siis käytännössä Ianin ja Martin Barren bändi jonka muut jäsenet vaihtuivat aika tiuhaan tahtiin. Jostain syystä vuonna 2012 Ian hylkäsi myös Martinin ja suunnitteli lopettavansa Jethro Tullin ja esiintyvänsä jatkossa vain omalla nimellään. Myös Martin antoi lausuntoja joiden mukaan Jethro Tullia ei enää ole vaan on ainostaan Ianin ja hänen soolobändit. Vuonna 2017 Ian kuitenkin perui päätöksensä Jethro Tullin lopettamisesta ja vuonna 2023 hänen nettisivuillaan on haastattelu, jossa Ian ilmoittaa ettei Jehtro Tull koskaan hajonnut vaan että bändi on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1968 lähtien ilman mitään taukoja. Se mitä todellisuudessa tapahtui oli että Ian jatkoi koko ajan keikkailua mutta esiintyi vuosina 2013-2016 ilmeisesti enemmän omalla nimellään.
Nykyään Jethro Tull on selkeästi Ianin bändi. Hän ei ole kutsunut Barrea takaisin mistä Barre on edelleen pahoillaan. Koronarajoitukset hidastivat Jethro Tullin keikkailua vuosina 2020-2021, mutta esimerkiksi vuonna 2022 bändillä oli todella paljon keikkoja. Vuonna 2023 keikkoja on vähemmän, mutta se voi liittyä siihen että vuonna 2022 bändi teki ison määrän keikkoja jotka oli alunperin sovittu vuosille 2020 ja 2021 ja jotka siirtyivät vuodelle 2022.
Ian on todella merkittävä rockmuusikko, sillä hän käytännössä vastaa kokonaan Jethro Tullin laajasta yli 50 vuoden tuotannosta. Barren osuus on ollut lähinnä joidenkin riffien kehittely, mutta sanoitukset ja sävellykset ovat Ianin kynästä lähtöisin. Bändi on julkaissut yli 30 levyä, jos live-levyt lasketaan mukaan. Näitä levyjä on myyty yli 60 miljoonaa kappaletta. Bändi on tehnyt yli 3000 keikkaa 40 eri maassa. Erilaisia palkintoja bändi on saanut lukuisia vuosien varrella eli en niitä tässä nyt ala luetella.
WINTERLUDE FINLAND 