Pelle Miljoona on taas ajankohtainen tai ehkä hän on taas ajankohtainen vain minulle. YLE teemalla hiljaittain näytetty studio-konsertti oli niin valloittava, että palasin 20 vuoden tauon jälkeen miehen tuotantoon. Levyhyllystäni löytyi peräti yhdeksän Johanna -yhtiön 1980-luvun alkupuolella julkaisemaa Pelle miljoona -vinyyliä, joita tosin en 1980-luvun jälkeen ole enää
kuunnellut. Minulle kävi samoin kuin tuhansille muille eli Pelle-innostukseni hiipui 1980-luvun jälkipuolella. Ei minusta tullut juppia, mutta selvästi opiskeluelämästä työelämään siirtyminen vauhditti Pellestä luopumista, trendit myös ajoivat hänen ohitseen. Kuten Pelle itse sarkastisesti alkuvuosien menestyksestään totesi: kun tajusi mitä oikein oli tapahtunut, oli juna jo mennyt…
2000-luvulla aloin kuitenkin uudestaan kiinnostua Pellestä, koska huomaisin, ettei hän ollut antanut periksi. Juppikulttuuri ja trendien nopeatempoinen muuttuminen ei ollut muuttanut Pelleä. Hän oli ja on edelleen Suomen Mr. PUNK, armoton totuudentorvi, joka ei mammonaa kumarra.
Hankin kuukausi sitten kolme Pellen 2000-luvulla julkaisemaa CD:tä ja täytyy sanoa että ne ovat enemmän kuin mielenkiintoisia. Tänään olen kuunnellut Reggae-levyä TODISTAJA (2002), jossa Pellen yhteiskuntakritiikki on todella armotonta. Erityisesti kappale Ahneus on Kuningas on komeaa kuultavaa:
- Ahneus on valtaa
- Ahneus on kuningas
- Köyhät kyykkyyn
- Nöyrät pois alta
- Tulivankkureilla ajan ruhtinaan
- Vaikka ei pakota kukaan
- Sun on pakko ängetä mukaan
- Babylonin orjalaivaan
- Lupasivat maat, lupasivat taivaat
- Ahneus
- Osta itses onnelliseksi
- Osta turvaa, ostaa seksii,
- nuoruutta ja kauneutta
- Mut et voi ostaa rakkautta
- Ahneus on valtaa
- Ahneus on kuningas
- Ota rahat ja juokse
- suuren kirstun luokse
- song lyrics by Pelle Miljoona 2002
Article text: Harri Huhtanen 2007