1960-luvulla monet artistit tekivät kaksi UUTTA albumia vuodessa. Se oli silloin yleinen käytäntö. Nykyään levy-yhtiöt suosivat harvennettua julkaisutahtia ja vaikuttaa, että kuuluisat artistit ovat samoilla linjoilla levy-yhtiöiden kanssa. Intohimosta ja kiireellä ei enää pusketa jatkuvasti uusia levyjä markkinoille, koska sitä pidetään huonona bisnes -strategiana. Mutta Neil Young selvästikin kulkee tässä asiassa vastavirtaan, koska erityisesti viime vuosina hän on julkaissut uusia levyjä tahtia kaksi levyä vuodessa. Ja aivan viime metreillä niin kävi nytkin, sillä joulukuun alussa 2016 Young
julkaisi toisen uuden levynsä tänä vuonna!
PEACE TRAIL -niminen uutuusalbumi on jo 37. studiolevy, jonka Young on julkaissut pitkällä ja vaiherikkaalla urallaan. Levyn tuotannosta vastaa Youngin kanssa John Hanlon. Äänitykset on tehty Rick Rubin’s Shangri-La Studioilla. Peace Trail on akustinen albumi, jonka Young on äänittänyt aikoinaan Dylanin kanssa soittaneen veteraanirumpali Jim Keltnerin ja basisti Paul Bushnellin kanssa.
Levyn sisältö: Peace Trail / Can’t Stop Workin / Indian Givers / Show Me / Texas Rangers / Terrorist Suicide Hang Gliders / John Oaks / My Pledge / Glass Accident / My New Robot
20161230hh