Kuukausi: toukokuu 2016

DYLAN 75v 24.toukokuuta 2016!

DYLAN SUOMEKSI julkaistaan 20.5.2016. Joukko nimekkäitä suomalaisartisteja haluaa kunnioittaa Dylania, yhtä kaikkien aikojen merkittävämpää lauluntekijää julkaisemalla albumillisen hänen kappaleitaan suomeksi laulettuna. Levyllä mukana ovat Anssi Kela, J. Karjalainen, Paleface, Mariska, Mika Kuokkanen & Ninni Poijärvi, Jukka Gustavson, Pelle Miljoona, Eero Raittinen & Tero Pulkkinen, Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi, Heikki Silvennoinen, Kauko Röyhkä ja Wentus Blues Band. Kaikki tänä vuonna nauhoitetun levyn kappaleet ovat uusia versioita, joskin muutama teksti on nähnyt päivänvalon jo aiemmin eri versioina. Kuuntele näytteet levyn kappaleista: TÄÄLLÄ

maxresdefault

Uuden cover-levyn biisilistaus:

(1) Vahdinvaihto ( Changing of Guards  / suomenkielinen teksti Juice Leskinen)  –  Anssi Kela

(2) Lapin Tyttö ( Girl From North Country / suomenkielinen teksti J. Karjalainen) – Wentus Blues Band feat J. Karjalainen

(3) Kuoleman Kauppiaat ( Masters Of War / suomenkielinen teksti Paleface ) – Paleface

(4) Raivon Kyyneleitä ( Tears Of Rage / suomenkielinen teksti Kai Kujasalo ) – Mika Kuokkanen & Ninni Poijärvi 

(5) Kun mä lasken Niagaran ( When I paint my masterpiece / suomenkielinen teksti Jarkka Rissanen)  –  Eero Raittinen & Tero Pulkkinen

(6) Löydät Rauhan Ja Lohdutuksen ( I Shall Be Released / suomenkielinen teksti Jukka Gustavson ) – Jukka Gustavson

(7) Enää itkeä voit ( Like A Rolling Stone / suomenkielinen teksti Pelle Miljoona )  – Pelle Miljoona 

(8) Mun Ainoo Rakkautein ( Make You Feel My Love  / suomenkielinen teksti Mariska ) –  Mariska

(9) Onko Rakkautesi Turhaa ( Is your Love in Vain / suomenkielinen teksti Jukka Gustavson)  – Jukka Gustavson 

(10) Nauru Ottaa Joogaa, H-molli Tsugen ( It Takes A Lot To Laugh, It Takes A Train To Cry  / suomenkielinen teksti Esa Kuloniemi) –  Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi

(11)Samaan Aikaan Naapurissa ( All Along The Watchtower / suomenkielinen teksti Mariska) – Heikki Silvennoinen

(12) Sokea McTell ( Blind Wille McTell / suomenkielinen teksti Kai Kujasalo ) –  Wentus Blues Band

(13) Tanssiva Jokeri ( Jokerman / suomenkielinen teksti Kai Kujasalo ) –  Kauko Röyhkä, Mirkka, Paajanen, Juho Kinaret, Pelle Miljoona

Äänitetty E-studiossa, äänittäjä: Jyri Riikonen

Miksaus: Petri Majuri

Tuottaja: Robban Hagnäs

Kannen kuva: Hasse Westergård

 

Julkaisija: Ramasound Records

20160511hh

Red Hot Chili Peppers Helsingissä 13.9.2016!

Red Hot Chili Peppers (RHCP) on kalifornialainen rockyhtye, joka on perustettu jo 1983. Alkuperäisjäseninä bändissä ovat eRed Hot Chili Peppers performs, in Milandelleen mukana legendaarinen laulaja Anthony Kiedis sekä basisti Michael ”Flea” Balzary . Nettitietojen mukaan yhtyeen levyjä on maailmalla myyty jo yli 80 miljoona kappaletta ja tänä kesänä RHCP julkaisee jo 11.studiolevynsä ja tulee jälleen keikalle Suomeen. Helsingissä bändi nähdään Hartwall Areenalla 13.syyskuuta 2016 ja liput tulevat myyntiin ensi maanantaina. Lisätietoja lipuista täältä:

http://www.livenation.fi/artist/red-hot-chili-peppers-tickets

20160510hh

Van Morrison: Astral Weeks (1968)

19933212

Kun olin nuori, Astral Weeksillä oli hurja maine. ”Valistuneissa” rockpiireissä levyä pidettiin täydellisenä. Jotkut jopa puhuivat maailman parhaasta levystä, joka luonnollisesti oli hypeä.  Kuuntelin nyt illalla tämän levyn ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Ei Astral Weeks ole maailman paras levy, mutta erittäin MERKITTÄVÄ rocklevy tämä kuitenkin on. Van Morrisonin laajassa tuotanossa tämä kipuaa lähelle kärkeä. Siitä on niin pitkä aika kun olen intensiivisesti kuunnellut Van Morrisonia, etten uskalla tässä vaiheessa tarkkaan määritellä Astral Weeksin sijoitusta maestron koko tuotannossa, mutta uskoisin, että levy sijoittuu kevyesti viiden parhaan joukkoon. van-backNiissä harvoissa kirjoituksissa, joissa Astral Weeksiä on kritisoitu, on väitetty, ettei levyllä ole kunnollisia melodioita. Osittain tämä kritiikki on perusteltua, siinä mielessä, että teos on rakenteeltaan hyvin ”itämainen”. Melodiat toistuvat melko samanlaisina, sellaisia suuria draamallisia kaaria, joita on esim. Zeppelinin levyillä ei tällä levyllä ole. Astral Weeks on hyvin tasapainoinen, mutta kriitikko voisi myös väittää sitä myös ”tasapaksuksi”. Monissa kappaleissa voimakkain tehokeino on toisto. Alulla, keskiosalla ja lopulla ei ole suurta eroa. Levyn musiikki ikään kuin alkaa keskeltä loppumatta koskaan. Toinen tyylillinen piirre tällä levyllä on jazz. Oikeastaan on väärin puhua pelkästä rocklevystä, sillä rockin lisäksi  monissa Astral Weeksin kappaleissa on myös jazz-elementtejä. Musiikillisesti teos on hyvin viimeistelty kokonaisuus. Tällä levyllä sanat selvästi palvelevat musiikkia eikä päinvastoin.

Harri Huhtanen 2006

Procol Harum: Live At The Union Chapel (2004)

Uskokaa tai älkää, Procol Harum -niminen bändi toimii edelleen. Tosin siitä on tullut yhä selkeämmin Gary Brookerin säestysryhmä. Olen nyt yön varhaisina tunteina katsellut ja kuunnellut bändin uutta DVD:tä Live At The Union Chapel (2004). Tavallaan ikävää, että niin monet 1960/70 -luvun loistavat bändit eivät aikanaan päässeet tekemään konserttielokuvia. Väistämättä näissä 2000-luvun julkaisuissa on siksi sellainen salvo_union-chapel-coverlämmittelyn maku. Brooker laulaa edelleen yhtä hyvin kuin silloin joskus, mutta bändi ei ole enää sama. Minulle Procol Harum on edelleen se ryhmä, joka 1960/70-luvulla levytti muutamia upeita albumeja. Se oli kuuntelumusiikkia. Nytkin kun aluksi katselin tätä DVD:tä, ei se oikein innostanut, mutta kun siirryin toiseen huoneeseen kirjoittamaan ja laitoin kuulokkeet päähäni, niin musiikki alkoi kuulostaa paljon paremmalta! Procol Harum ei sovi MTV-formaattiin. Yksinkertaisesti tämä bändi ei ole visuaalinen, vaan auditiivinen. Parhaimillaan Procol Harumin musiikki on KUUNNELTUNA. 

Harri Huhtanen 2006

Fiona Proctor: BEATLES BIGGEST SECRETS (2004)

a19d37b35e22b60d4573be875d043877

Fiona Proctor julkaisi tämän Beatles -dokumentin alunperin Englannin TV:ssä vuonna  2004, Suomessa MTV3 esitti sen loppuvuodesta 2005 ja lopulta 2007 dokumentit julkaistiin DVD:nä USA:ssa. Dokumentti on herättänyt monenlaisia tunteita puolesta ja vastaan. Ainoa mitä tässä yhteydessä haluan todeta on että dokumentin otsikko on äärimmäisen MYYVÄ. Miten pitkälle pelkällä otsikolla pääsee onkin siten jo ihan toinen juttu.  Alla se mitä kirjoitin dokumentista loppuvuodesta 2005:

Eilen illalla tuli aika ”törkyinen” dokumentti Beatleseista. Joku voisi sanoa, ettei ohjelmalla ollut mitään tekemistä Beatlesien musiikin kanssa ja näinhän se on, MUTTA minusta dokumentti oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen SIKSI että siinä oli löydetty kokonaan uusi näkökulma bändiin. Totta kai tällaisten ohjelmien suosio perustuu ihmisten yleiseen tirkistelyn-haluun, mutta minusta tämä ”törky”-dokkari pärjää erittäin hyvin kiltimmille Beatles-dokumenteille siksi, että siinä on niin paljon TOTTA. Yritän tässä tiivistää pitkän dokumentin sanoman muutamalla lauseella.  Dokumentti pyrkii ensi sijaisesti osoittamaan, että pohjimmiltaan Beatlesit olivat paheellisia rokkareita ja että puvut, siisti olemus ja kiltit vitsit ja hassuttelu olivat vain managerin luomusta ja hallittu markkinointikikka, jotta suuremmat kuluttajajoukot saatiin hyväksymään bändi.
Toiseksi dokumentti pyrkii todistamaan, että ainakin Paul ja John olivat melkoisia seksihurjastelijoita, jotka vielä avioliitossakin lentelivät kukasta kukkaan. Ohjelman mukaan John oli lisäksi biseksuaali eli miehetkin kelpasivat kumppaneiksi (jokohan ohjelman tekijät ovat saaneet Yoko Onon lakimieheltä tulenkatkuisen haastekirjeen?).
Eli dokumentti maalaa täysin toisenlaisen kuvan bändistä kuin aikaisemmat ”viralliset”, kiltit dokumentit. Totuus löytyy varmaan jostain puolitiestä.  Ai niin, dokumentti kumosi myös myytin siitä, että Dylan olisi ensimmäisenä esitellyt huumeet bändille 1964. Todellisuudessa eräs beatnik-runoilija tarjosi pojille huumeita jo vuonna 1960 ja kuulemma hyvin ne heille kelpasivat!

Harri Huhtanen 2005

Bluesin synty

YLE teema lähetti Scorcesen hienon blues-elokuvasarjan. Odotin siltä paljon enemmän kuin mitä sain. Parasta antia olivat vanhojen blues-artistien autenttiset esitykset, joita Scorcese oli löytäyt kiitettävän määrän dokumenttiinsa.Kyllä oli mahtavaa NÄHDÄ  esim. John Lee Hooker elävänä esiintymässä. Blues ei ole pelkästään feeling, vaan myös seeing. 981054Osa Dylanin lavakarismasta on selvästi peräisin näiltä vanhoilta bluesherroilta. Dokumentin heikoin anti oli loppuosa, jossa pyritiin todistelemaan, että bluesin juuret ovat lähtöisin Afrikasta. Itse asiassa todistelu oli kovin kömpelöä. ENNEN dokumenttia olin vakuuttunut, että blues on peräisin Afrikasta. Scorcesen dokumentin nähtyäni en enää ole niin varma asiasta kuin aikaisemmin! Afrikkalaisten artistien esityksien rytmiikka ja heidän laulutapansa oli niin kovin erilainen, että se sai pikemminkin kuulijan hämilleen kuin vakuuttuneeksi oletetusta yhteydestä. Nyt ajattelen, että blues syntyi Amerikassa mustien puuvillatyöläisten ja myöhemmin mustien kaupunkilaisten toimesta. Afrikka -yhteys on toki rodullisessa mielessä olemassa, mutta musiikkina blues on kyllä varsin erilaista kuin perinteinen afrikkalainen musiikki. Ne traditionaaliset kappaleet, joiden sovitukset tietenkin varmaan ovat modernisoituja, koska Afrikka -jakso edusti nykyaikaa, olivat minusta rytmillisesti ja tyylillisesti aika kaukana bluesista. Myöskään selostus siitä miksi ne kappaleet ja blues edustavat samaa kulttuuriperinnettä ei täysin vakuuttanut. Tämä ei poissulje sitä mahdollisuutta etteikö VANHALLA afrikkalaisella musiikilla ja bluesilla olisi hyvinkin paljon yhteistä. Jos Afrikassa olisi ollut elokuvakameroita 1900-luvun alussa, niin ehkä jossain kylässä olisi saatu taltioitua jonkun paikallisen soittajan esityksiä, joista olisi KUULLUT, että tämähän on selvää esi-bluesia! Tällaista kuvamateriaalia ei ilmeisesti ole olemassa tai ainakaan Scorcese ei ole päässyt sen jäljille, joten jouduttiin turvautumaan moderniin afrikkalaiseen musiikkiin ja siksi historiallisen yhteyden todistaminen muuttui vähän nurinkuriseksi ja väkinäiseksi. Näin minä siis asian koin ohjelmaa katsoessani.

Harri Huhtanen 2006

TOP10 Toukokuu 2008

Alla toukokuun 2008 TOP10 albumilistani:

8555702-1302782441-784651

ALBUMILISTA 5

  1. (‑) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (UUSI!)
  2. (2) LED ZEPPELIN: IV (1971) (4kk)
  3. (5) THE DOORS: Stange Days (1967) (2kk)
  4. (‑) YES: Close To The Edge (1972) (UUSI)
  5. (‑) PINK FLOYD: The Division Bell (1994) (UUSI)
  6. (‑) NEIL YOUNG: Sleeps With Angels (1994) (UUSI!)
  7. (6) WISHBONE ASH: Argus (1972) (2kk)
  8. (7) PETER GREEN: In The Skies (1979) (2kk)
  9. (‑) MOODY BLUES: Days Of Future Passed (1967) (UUSI)
  10. (‑) RENAISSANCE: Renaissance (1969) (UUSI)

Näköjään toukokuun listastani tuli kovin psykedeelis/proge-painotteinen. Uusina artisteina ovat mukana Yes (4.), Moody Blues (9.) ja Renaissance (10.). Uusien artistien levyissä on sattumalta ikään kuin pikakurssi koko progen historiaan. Käsitteenä progressiivinen rock on niin laaja ilmiö ja määrittelyltäänkin sen verran kiistanalainen, etten voi tässä lähteä pohtimaan sitä mikä musiikki on progea ja mikä ei. Joku voisi sanoa, ettei Moody Bluesin läpimurtolevy Days Of Future Passed(1967) ole mitään progea, mutta jos ymmärretään proge kokeelliseksi rokiksi, niin sitten se kyllä on progea, sillä Pink Floydin debyyttilevyn Piper At Gates Of Dawnin (1967) ohella tuo levy käynnisti mielenkiintoisen, mutta valitettavasti vain kovin lyhytkestoisen vallankumouksen rokissa. Bändit alkoivat rohkeasti kokeilla rokin fuusioimista erilaisiin musiikkityyleihin ja samalla kappaleiden sanoitukset ja sovitukset muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi. Tavallaan tämän kehityksen huippu saavutettiin Yesin kultakauden levyissä, joihin myös Close To The Edge (1972) kuuluu. Hämmästyttävää, miten paljon rockmusiikki muuttui ja kehittyi vuosina 1967-1972. Ylhäältä on kuitenkin vain yksi tie eli Yesin yltiöpäinen ja musiikin sofistikoinnissa aivan äärimilleen venytetty proge aiheutti 1970-luvun jälkipuoliskolla soittotaidottomissa, mutta esiintymiskuumeisissa nuorissa erittäin voimakkaan vastareaktion nimeltään PUNK. Proge oli saanut elää ja rehevöityä rauhassa lähes kymmenen vuotta kun punk tuli ja tappoi sen. Oikeastaan proge toipui tuosta iskusta vasta 1990-luvun jälkipuoliskolla, jolloin monet vanhat proge-suuruudet keräsivät uudestaan rivinsä kokoon ja lähtivät tien päälle. Suurin osa proge -bändeistä ei kuitenkaan koskaan toipunut punkin antamasta armonlaukauksesta. Renaissance on esimerkki hienosta bändistä, joka turhaan yritti paluuta 2000-luvun alkuvuosina. Yesin vanhat (ja uudet) fanit olivat bändilleen uskollisempia ja niinpä Yes taas kiertää maailmaa.

Harri Huhtanen 2008

The Desert Trip, USA 7.-9.10.2016!

static1.squarespace.com

Vanhat starat ovat koonneet voimansa yhteen ja lokakuussa 2016 autiomaassa, Kaliforniassa järjestetään kolmipäiväinen festivaali, jonka esiintyjäkaarti hakee vertaistaan!  Vastaavan tasoinen kattaus on viimeksi nähty Live Aid konsertissa 1985!  Jos suunnittelette lokakuussa Kalifornian matkaa kannattaa tämä tilaisuus tsekata ehdottomasti.

Yksityiskohtaisemmat tiedot tapahtumasta:

http://home.deserttrip.com/

20160505hh

 

 

Panic Room, Helsinki

Saamani tiedon mukaan Panic Room lopetti toimintansa viime vuonna (2017).
Siksi siirrän tämän kirjoituksen kategoriaan ”toimintansa lopettaneet vinyylidivarit”.

d58c638e67f3be681a45272b4b0e6b4f

02 PANIC ROOM, HELSINKI
ari.tarkiainen@welho.net.
Fleminginkatu 4,   00530 Helsinki
Puh. 040 962 8250
Avoinna: Ke-Su  klo 12- 18

Tarkastuspäivämäärä   Pe 25.4.2014.

Kun jatkaa Divari Kalevasta matkaa Fleminginkatua pitkin kohti keskustaa ja pitää silmänsä auki, bongaa muutaman korttelin kävelyn jälkeen  pienen Panic Room divarin. Harvoin olen käynyt niin pienessä liikkeessä, en mitannut mutta arvioisin että liiketila oli alle 15m2. Pääasiassa myynnissä oli käytettyjä viinyylilevyjä (arvioin että niitä olisi nippa nappa tuo vaadittava 500 kpl), jonkin verran myös CD:eitä ja kirjoja.  Kannattaa huomata, että liike aukeaa vasta klo 12 eikä ole lainkaan auki Ma-Ti. Liike oli pieni mutta ”pippurinen” eli jo ensimmäisestä levykaukalosta aloin löytää mielenkiintoisia rock-albumeita 1960- ja 1970 -luvuilta. Hinnat olivat varsin kohtuullisia, osa levyistä jopa edullisia. Myyjä/omistaja, 50- 60-vuotias mies vastasi ystävällisesti kysymyksiini. Ostin puolessa tunnissa aika ison kasan levyjä, kaikkia en edes kirjannut ylös, mutta mukaan tarttui ainakin 10CC:n, Savoy Brownin, Kansasin, Blue Öyster Cultin ja John Lodgen levyt. Käynnistä jäi hyvä fiilis ja aivan varmaan joskus vielä poikkean liikkeessä uudestaan, jos vain toiminta jatkuu. Kovin hiljaista oli nimittäin myös Panic Roomissa, sillä käyntini aikana oli liikkeen ainoa asiakas.

Pisteytys:

  1. Tuotevalikoima 0.75
  2. Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1.25
  3. Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0.75
  4. Henkilökunnan palveluasenne 0.75

Kokonaispisteet: 3.5 / 6

Sanallinen arvio: Melko hyvä

Joy Division (1977-80)

Kesäkuun neljäntenä päivänä 1976 Bernard Sumner (Joy Divisionin kitaristi ja nykyisen New Orderin nokkamies) ja Peter Hook (Joy Divisionin ja New Orderin basisti) olivat – toisistaan tietämättä – kuuntelemassa Sex Pistolsien keikkaa Manchester Lesser Free Trade Hallissa. Vaikka paikalle oli tullut vJoy Division & Curtis, Ianain 35- 40 kuulijaa, on myöhemmin päätelty, että juuri tämä konsertti oli lähtölaukaus Manchesterin punk-liikkeelle, sillä monet paikalle saapuneista perustivat konsertin jälkeen omia bändejä. Sumner muisteli myöhemmin, että ”Pistolsit auttoivat häntä ymmärtämään, etteivät Pop-tähdet olleet mitään ylivertaisia Jumalia, joita saattoi ainoastaan passiivisesti palvoa”. Pistolsien keikan innostamana Sumner ja Hook perustivat bändin ystävänsä Terry Masonin kanssa. Sumner osti kitaran, Hook basson ja Mason rumpusetin. Sitten he ilmoittivat Virgin Recordsin Manchesterin kaupan ilmoitustaululla etsivänsä laulajaa uuteen bändiin. Ian Curtis vastasi ja koska miehet tunsivat Ianin, palkattiin hänet ilman koelaulua. Sumner muisteli myöhemmin: ”Tiesin, että hän oli juuri se oikea ja siihen koko bändimme perustui, mukaan pääsivät vain ne, joista pidimme” 

Joy Divisionin kehitys vuodesta 1977 vuoteen 1980 oli huikea. Sex Pistols -tyyppisellä punkilla aloittanut bändi kehitti muutamassa vuodessa täysin omintakeisen soundin. Muutosta helpottivat Ian Curtisin sanoitukset, jotka olivat alusta saakka hyvin omaleimaisia ja myöhemmin jopa täysin ainutlaatuisia.

Joy Division on klassinen esimerkki siitä, miten lyhyestä urasta syntyy mittava ja pitkään elävä perintö. Joy Division teki ensimmäiset demonsa heinäkuussa 1977, äänitti ensimmäisen albuminsa, Unknown Pleasures huhtikuussa 1979 ja melko pian toisen albumin, Closer äänitysten jälkeen laulaja Ian Curtis oli jo kuollut (toukokuu 1980). Joy Divisionin miehet olivat päättäneet jo bändin perustamisvaiheessa, että jos joku bändin jäsenistä lähtee, pitää yhtyeen nimi vaihtaa. Niinpä Ian Curtisin kuoleman jälkeen Hook,  Stephen Morris (rummut) ja Sumner nimesivät bändinsä NEW ORDERiksi.

Joy Division rinnastuu monella tavalla The Doorsiin jota Ian Curtis tiettävästi ihaili paljon. Ian kirjoitti kaikki Joy Divisionin laulut ja muiden muusikkojen tehtäväksi jäi ”kuvittaa” hänen lyriikkansa. Ja he onnistuivatkin siinä loistavasti! Yksinään Ian ei olisi pystynyt luomaan Joy Divisionia ja päinvastoin eli Ianin jälkeen Joy Divisionia ei tosiaankaan enää ollut olemassa, sillä Joy Divisionin äänimaailma ilman Ianin ainutlaatuisia lyriikkoja ei olisi ollut muuta kuin tyhjä kuori.

Harri Huhtanen 2009