Levyn sisältö:  Avalanche /  Last Year’s Man /  Dress Rehearsal Rag /  Diamonds in the Mine /   Love Calls You by Your Name /   Famous Blue Raincoat /   Sing Another Song, Boys (Live at the Isle of Wight Festival, August 31, 1970) /  Joan of Arc

Muusikot:   Ron Cornelius  (kitarat) /  Charlie Daniels  (akustinen kitara, basso ja viulu) / Elkin ”Bubba” Fowler  (sakustinen kitara, banjo ja basso)  / Bob Johnston  (piano, tuotanto) /  Corlynn Hanney  (laulu) /  Susan Mussmano  (laulu) /  The Corona Academy, London  (lasten äänet) /  Michael Sahl  (jousisoittimet) /  Paul Buckmaster  (jousisoittimein sovitukset)

Tämä arvostelu perustuu vinyyliin, jonka hankin käytettynä jostain turkulaisesta divarista 1980-luvun alkupuolella. Kuuntelin silloin levyn muutaman kerran ja sitten se jäi hyllyyn pölyttymään varmaan yli kymmeneksi vuodeksi. Minusta tuntuu, etten ole kuunnellut tätä levyä enää vuoden 1990 jälkeen, paitsi nyt. Tälläkin kertaa olen kuunnellut levyn vain kaksi kertaa. Ensimmäinen kuuntelu oli melkoinen pettymys, mutta uusintakuuntelu avasi levyn aivan uudella tavalla! Samoin Tenho Immosen suomennoksista oli apua, koska levyllähän ei ole lainkaan painettuja lyriikkoja.

Leonard Cohenin kolmas levy,  Songs Of Love And Hate (1971) on edeltäjänsä tavoin musiikillisesti varsin epätasainen levy. Hienot lyriikat sen sijaan tekevät tästä albumista varsin mielenkiintoisen ja uusinta-arvostelun arvoisen. Levyllä on kaksi ehdotonta Cohen – klassikkoa, nimittäin ykköspuolen avauskappale  Avalance, joka on sekä lyriikaltaan että musiikillisesti varsinainen täysosuma. Laulu on Cohenia parhaimmillaan! Erittäin upea ja omaleimainen on myös surumielinen balladi Famous Blue Raincoat, joka saattaa jopa olla albumin paras laulu.

Valitettavasti mukana on myös musiikillisesti varsin keskinkertaisia kappaleita, tosin niissäkin lyriikat ovat varsin korkeatasoisia. Tällä levyllä äänessä on selkeästi RUNOILIJA Cohen, muusikko Cohenin kustannuksella. Jos lukee vain kappaleiden tekstit, kuulostavat ne todella hienoilta, valitettavasti musiikillisesti levy ei ole yhtä korkeatasoinen.

Tänään kuitenkin alkoi tuntua siltä ,että epätasaisuudesta huolimatta tällä levyllä kokonaisuus, jonkinlainen pettyneen rakastajan korkeaveisu, sittenkin hahmottuu paremmin kuin kakkoslevyllä. En tiedä. Tiedän vain, että levy vaatii ehdottomasti enemmän kuuntelukertoja eli  ehkäpä palaan aiheeseen vielä joskus myöhemmin.

HYVÄ LEVY    * * * *

Harri Huhtanen 2007