Neil Young: Everybody’s Rockin’ 1983

neil-young-shocking-pinks-the-everybody-s-rockin-album-vinilo-33-rpmEpäonnisten Hawks & Dovesin (1980) ja Re’actorin (1981) jälkeen Young päätti panna pillit pussiin Reprisella ja kokeilla onneaan 1980‑luvun ehkä  kuumimmassa levy‑yhtiössä, David Geffen Companyssa. Youngin Geffen‑vuodet (1982‑1986) olivat melkoista vuoristorataa, sillä Young vaihtoi tyyliään modernista vanhaan ja takaisin levy levyltä, joten fanien todellinen fanius tuli perinpohjaisesti testattua.

Young aloitti Geffen‑kautensa ultramodernilla Transilla (1982), jonka soundimailma koetteli folk/rock ‑puristien hermoja toden teolla. Osa kuitenkin piti Youngin muodonmuutoksesta, mutta heidänkin jalkojensa alta Young veti maton heti seuraavana vuonna julkaisemallaan Everybody’s Rockin’ (1983) ‑albumilla. Enpä muista rockmaailmasta toista esimerkkiä, jossa artisti olisi vuoden välein vaihtanut tyyliään niin rajusti. Trans ja Everybody’s Rockin’ ovat aivan eri maailmoista. Vanhan, perinteisen rock’n’rollin harrastajat varmaan tervehtivät Youngin yllättävää suunnanmuutosta innolla, mutta fanit, jotka arvostivat Youngissa muutosta ja uudistumista, varmaan kauhistuivat tätä kaavamaista ja rock’n’roll puritanistista levyä.

261866810422_1Minusta Young alisuorittaa tällä levyllä pahemman kerran. Ensinnäkin albumin kestoaika, noin 20 minuuttia, herättää kysymyksen siitä voiko tätä levyä edes kutsua LP:ksi vai olisiko oikeampi nimitys EP. No, koska levyllä on sentään 10 kappaletta, niin ehkäpä tämä levy nippa nappa täyttää albumin määritelmän.

Ei minulla sinänsä ole mitään cover‑levyjä vastaan ja hyvinhän tämä Shocking Pinks soittaa, mutta ongelma on siinä ,että Young ei tarjoa tällä levyllä mitään uutta. Kaikki kappaleet on coveroitu rock’n’roll perinteitä tiukasti kunnioittaen 1‑2 minuutin miniversioina. Erinomaisia kappaleita, mutta ongelmana on se, että maailmasta löytyy noin 500 (kortteli)bändiä, jotka pystyvät tekemään tämän saman. Livenä nämä kappaleet varmaan toimisivat erittäin hyvin, mutta kun minä ostan Youngin uuden studioalbumin odotan kuulevani Youngin näkemyksen asioista youngmaisella tavalla esitettynä. Tällä levyllä kuulen vain sinänsä mallikelpoisesti, mutta varsin hengettömästi esitettyjä covereita vanhoista rock’n’roll hiteistä.

Alimittainen välityö   * * ½

Harri Huhtanen 2008

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s