Bob Dylan: Down in the Groove 1988

dylan downin0000891984Down in the Groove (1988) ei ole tarkoitettu ”aloittelijoille” eli jos et tiedä mitään Bob Dylanista, niin älä aloita tällä! En menisi niin pitkälle, että sanoisin tämän olevan ”for hardcore fans only”, mutta vähintään useita kymmeniä tunteja Dylania pitää olla takana ennen kuin kannattaa siirtyä tähän levyyn. Olen nyt tätä arvostelua varten kuunnellut levyn vuosien tauon jälkeen viisi kertaa ja täytyy todeta, että oikeastaan yllätyin positiivisesti, sillä levyn negatiivinen maine vaikuttaa jälkikuuntelussa hieman liioitellulta. Minusta tämä on selvästi parempi levy kuin Knocked Out Loaded (1986) . Toki levyllä on paljon heikkouksia ja ehkä minun on parasta aloittaa arvosteluni niillä.

dylan-down-in-the-groove-vinyl-lp2_1Ensinnäkin tämä on lähes kokonaan cover-levy, eikä kovin hyvä sellainen, sillä taustamuusikot, äänityspaikat ja -ajat, tyylilajit jne. vaihtelevat niin rajusti, ettei levyllä ole oikeastaan mitään koherenssia eikä mitään selkeää ”punaista lankaa”.  Jo Infelds-sessioissa (1983) äänitetty  Death Is Not The Endiä on kaikessa alastomuudessaan ja koruttomuudessaan aika vaikuttava esitys. Down In The Groovella se on kuitenkin väärässä seurassa.  On myös paha tyylirikko sijoittaa DINTE kahden rimanalitusbiisin, Sally Sue Browin ja Had A Dream About Youn, väliin. Koko levy vaikuttaa hutaisten tehdyltä ja oudointa on juuri totaalinen koherenssin puuttuminen. Levyllä ei muuten ole mainittu tuottajaa. Yleensä tuottaja viimestään pitää huolta siitä, että levy pysyy kasassa.

Mutta sitten levyn vahvuuksiin. Uusintakuunteluissa yllätyin iloisesti huomattuani, että vinyylin A- ja B-puolen avausbiisit, Let’s Stick Together ja Ugliest Girl In The World rokkasivat oikein kunnolla molemmat. Kaikki kunnia säestysryhmälle, joka on molemmissa biiseissä sama: Danny Kortchmar (kitara), Randy Jackson (basso) ja Steve Jordan (rummut) . En tiedä, miten monta biisiä Dylan äänitti tämän säestysryhmän kanssa, mutta jos koko levy olisi tehty heidän kanssaan, olisi lopputulos voinut olla jotain aivan muuta. Levyn päättää kaksi hienoa folk-coveria. Näistä Shenandoah on se, jonka julistaisin koko levyn parhaaksi esitykseksi. Tällä kappaleella Dylan palaa taas jonnekin 1960-luvun alkuvuosiin ja esittelee komeasti sitä folk-kautensa ydinosaamista jota hän myöhemmin esitteli myös Good As I Been To You (1992) sekä World Gone Wrong (1993) albumeilla. Shenandoahin tulkinnassa on syvyyttä ja laulu on parasta Dylania mitä tällä levyllä on kuultavissa! Albumin päättävä Rank Strangers To Me on myös hieno kappale, mutta laulullisesti se menee Dylanin äänirekisterin ulkopuolelle ja siksi tulkinta kokonaisuutena ei ole niin tyylipuhdas kuin sen pitäisi olla, jotta saataisiin upea lopetus levylle.

Keskinkertaista hieman parempi levy  * * * ½

Harri Huhtanen 2007

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s