Väitetään että keskiajan teologit kiistelivät vuosikausia siitä, miten monta enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päällä. Ehkä tämä aloitus suhteuttaa oikein sen mitä tässä aion kirjoittaa, sillä olen nyt kuunnellut Neil Youngin Archives Vol II-boksin 10 CD:tä vasta yhden kerran ja luulen että minun pitää pidempään pohtia mikä se enkelien ”oikea luku” on tämän boksin kohdalla, sillä kysymys siitä on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Tärkeintä on pitää perusasiat kristallinkirkkaina: 1) Neil Young on 1900-luvun rockmusiikin tekijöistä yksi kaikkein merkittävimmästä ja 2) vuodet 1972-76 edustavat hänen huippukauttaan. 

Kun odottaa jotain julkaisua yli 10 vuotta (Vol. I ilmestyi jo vuonna 2009) niin on selvää että odotukset ovat kovin korkealla ja mitä korkeammalla odotukset ovat sitä helpommin pettyy. Kun näin viime vuonna näiden levyjen biisilistauksen olin aluksi iloinen että Vol. II äänitteet on julkaistu kronologisesti. Ajattelin että nyt on helpompi hahmottaa Neilin kehitystä taitelijana. Mutta valitettavasti näin ei sitten olekaan, koska  Neili vaihtaa tyylilajia ja säestäjiään tiuhempaan kuin myyntiedustajat tärkättyjä paitojaan! 

Toinen seikka mikä tällä hetkellä häiritsee minua on se, että yli puolet boksin kappaleista on aikaisemmin julkaistuja levytettyjä versioita. Ehkä olen tottunut liian hyvään kun olen kuunnellut Dylanin Bootleg Series -bokseja, joilla viime aikoina lähes kaikki kappaleet ja versiot ovat olleet aikaisemmin julkaisemattomia. Totta kai Youngin julkaistujen kappaleiden joukossa on vuosilta 1972-76 monta aivan ylimaallista klassikkoa, mutta jos ne kerran on jo julkaistu ja helposti saatavilla niin miksi ne pitää julkaista jälleen kerran?  Luulen että Young ei ole luottanut riittävästi outtakesien (= julkaisemattomat kappaleet) voimaan ja luulen että kaupallisessa mielessä hän on siinä oikeassa, sillä tällä boksilla outtakesit eivät vaikuta pärjäävän julkaistuille kappaleille. Dylanilla on usein julkaisemattomia kappaleita, jotka päihittävät useita hänen julkaistuja kappaleitaan, mutta ainakin tämän ensi kuuntelun perusteella minulle tuli sellainen vaikutelma, että Youngin tapauksessa ei vuosilta 1972-76 ole enää suuria helmiä jäänyt julkaisematta.

Olisiko Youngin sittenkin pitänyt julkaista levytetyt kappaleet omilla levyillään ja outtakesit eri levyillä?  Tämä on nyt tätä ”enkelipohdintaa”. Tilanne on vain se, että kun levyllä on sellaisia ikiklassikoita kuin Like a Hurricane ja Cortez the Killer ja sen jälkeen vähemmän erinomaisia outtakeseja, niin levyjen yhtenäinen tunnelma kärsii tai sitä pahimmillaan ei edes synny. Kappaleiden tasoerot korostuvat liiaksi.

Osa outtakeseista on toki varsin mielenkiintoisia ja jatkossa yritän keskittyä niiden kuunteluun ja varmaan palaan tähän ”enkelipohdintaan” vielä joskus myöhemmin.

Harri Huhtanen 2021