PJ Harvey livenä vuonna 2011. Saksofonin lisäksi Harvey soittaa autoharpia (eli suomeksi sointusitraa) usein konserteissaan.
Harvey esitti Flow festivaaleilla peräti 5 kappaletta uudelta I Inside the Old Year Dying (2023) -albumiltaan jota minulla ei ole, joten poikkesin Turun Levykauppa Äxään tarkoituksenani ostaa kyseinen levy. Sitä ei siellä kuitenkaan ollut ja ylipäätään Harvey -albumeita oli hyllyssä kovin vähän. Johtuiko se Flow festivaalista? Yleensä kun joku kuuluisa artisti esiintyy Suomessa ostetaan keikan jälkeen hänen levynsä loppuun levykaupoista. Siellä oli kuitenkin vuoden 2011 Let England Shake – albumi, joten ostin sen.
Kotona odotti hieno yllätys sillä Let England Shake tempasi kuulijan heti mukaansa. Upeita kappaleita! Aivan uudenlainen Harvey tuli esiin tällä levyllä. Saksofonit ja xylofonit kuulostivat mahtavilta! Let England Shake on vähän kuin toisinto Pariisin hienosta vuoden 2017 keikkataltioinnista jonka perusteella alunperin Harveyn musiikkiin rakastuin.
Minulla ei ole vielä kaikkia Harveyn levyjä, mutta uskallan jo nyt väittää että Let England Shake on Harveyn Magnum Opus. Toki Harvey on niin nuori että tulevaisuudessa hän saattaa julkaista jotain vielä parempaa, mutta jos Let England Shake jää hänen parhaaksi albumikseen niin silläkin hän lunastaa paikkansa populaarimusiikin historiassa pitkälle tulevaisuuteen.
”Eläkeläinen” Mike Oldfield kuvattuna nykyisessä kodissaan Las Brisasissa Nassaussa Bahama -saarilla.
Tähän mennessä Mike Oldfield on julkaissut 26 studioalbumia vuosina 1973-2017. Uusia ei taida olla tulossa sillä vuonna 2023 Oldfield ilmoitti jäävänsä eläkkeelle ja lopettavansa levyttämisen. Kiertueet hän oli lopettanut jo 2010-luvun alussa. Kuten monilla muillakin 1900-luvun suosituilla artisteilla hiipui Oldfieldin levyjen julkaisutahti koko ajan 2000-luvulla ja myyntikään ei enää ollut samaa luokkaa kuin kultaisella 1980-luvulla.
Nyt kun olen kohta saanut viimeisetkin puuttuvat Oldfield-albumit kuunteluuni vaikuttaa siltä että Oldfieldin tapauksessa myynti ja levyjen laatu eivät enää 2000-luvulla kulkeneet käsikädessä sillä Oldfield on tehnyt myös 2000-luvulla yllättävän hienoja albumeja, jotka kuitenkin ovat valtamediassa ja levyjen myyntilistoilla jääneet ansiottomasti varjoon. Yksi tällainen albumi on vuonna 2005 julkaistu 2 CD:n Light+Shade joka on hieno, tasapainoinen ja erilainen Oldfield-albumi. Minulle tuntemattomasta syystä levy menestyi todella huonosti Englannissa joka on yleensä ollut se maa jossa on Oldfield on pärjännyt parhaiten. Light+Shaden paras sijoitus UK:ssa oli vain 175! Tämä lienee ollut Oldfieldille melkoinen järkytys sillä rakenteellisesti ja tuotannollisesti Light+Shade on jopa parempi kuin Tubular Bells . Tiedän että tämä on aika rohkeasti sanottu mutta toisena aikana ja toisenlaisissa olosuhteissa tämä olisi voinut olla ykköslevy useissa maissa vähän samaan tapaan kuin Tubular Bells oli aikanaan. Mutta aiheesta lisää joskus myöhemmin…
Madonna esiintyi Lontoossa 2023 ja tietenkin yleisömenestys oli taattu, mutta sen kunnian päälle tuli vielä Rolling Stone – lehden ylistävä arvostelu jossa häntä kutsuttiin nimellä Queen Of Pop !
Neil Young oli joitain vuosia sitten Brian O’Connorin suositussa showssa vieraana ja aiheena oli hänen uusin levynsä (yksi niistä lukemattomista). Brian kysyi minkä viestin Neil haluaa kertoa faneilleen uudesta albumista. Sen sijaan että Neil olisi alkanut pohtia levyn teemoja totesi hän jotenkin tähän tapaan (muistinvarainen suomennos): ”ostakaa siitä laadukas äänite ja kuunnelkaa sitä erittäin lujaa!” Nyt kun olen viime päivinä kuunnellut Madonnan 2000-luvun tuotantoa niin siihen pätee sama sääntö. Jotta näiden hienosti tuotettujen levyjen fiiliksiin pääsee kunnolla mukaan on näitä syytä kuunnella suurella äänenvoimakkuudella. Erityisesti 2000- luvulla sähkörummut sekä basso ovat monilla Madonnan kappaleilla todella hallitsevassa asemassa ja jos niitä kuuntelee liian hiljaa kuulostaa musiikki aika lattealta ja yksiulotteiselta. Pohjimmiltaan Madonna on kaikista kokeiluistaan huolimatta ensisijaisesti disco- ja tanssi -artisti joka jatkaa kunniakkaasti 1970-luvun suuren diskokuningattaren Donna Summerin jalanjäljissä. Pidin aikanaan paljon Donna Summerin parhaista kappaleista ja nyt huomaan pitäväni yhtä paljon Madonnan 2000-luvun parhaista disco- ja tanssikappaleista. Madonnalla on erehtymätön vaisto tuottajien ja laulunkirjoittajien valinnassa eli vuodesta toiseen hän onnistuu pysymään kiinni kulloisenkin ajan trendeissä ja tekemään tarttuvia popkappaleita, jotka nousevat yhä uudestaan listojen kärkeen globaalisti!
1980-luvulla alettiin kirjoittaa siitä että Neil Young aikoo julkaista suuren arkistoboksin. Aikaa kului parikymmentä vuotta mutta hanke ei realisoitunut. Monet jo epäilivät että koko juttu oli tuulesta temmattu. Mutta lopulta vuonna 2009 mahdoton muuttui mahdolliseksi eli Archives Vol.I (1963-72) julkaistiin ja samalla selvisi että Neil Young aikoikin yhden suuren arkistoboksin sijaan julkaista niitä useita. Tämän hetkisen tiedon mukaan sarja tulee käsittämään viisi boksia. Archives Vol. II (1972-76) julkaistiin huomattavasti nopeammin kuin ykkösosa eli se ilmestyi jo vuonna 2020 eli ykkösosan ja kakkososan julkaisujen välillä kului enää vain 11 vuotta ja tahti tuntuu edelleen kiihtyvän sillä Archives Vol. III (1976-1987) ilmestyi jo tänä vuonna eli vain vajaa 4 vuotta edeltäjänsä jälkeen.
Tämä Vol.III on monessa mielessä parempi kuin Vol.II. Ensinnäkin musiikkia on tällä boksilla ajallisesti enemmän. Toiseksi käsiteltävä ajanjakso on huomattavasti pidempi eli 12 vuotta kun Vol. II boksilla käsiteltiin vain 5 vuoden ajanjakso. Tämän lisäksi Vol.II:n heikkoutena oli liiallinen jo julkaistun materiaalin toistaminen. Julkaisemattomia kappaleita Vol. II:lla oli aika vähän ja nekään eivät olleet kovin hyviä. Vol.III:lla sen sijaan on paljon julkaisematonta live-materiaalia ja osa siitä on varsin korkeatasoista, ei äänitteen, vaan melodioiden ja soitannan osalta.
1980-luvun alkupuoli oli erikoista aikaa Neil Youngille. Hän etsi jatkuvasti uutta tyyliä pyrkiessään 1970-luvun tyylistään eroon. Onneksi hän lopulta tajusi että se mitä hän teki 1970-luvulla on sitä aidointa ja parasta Neil Youngia! Neil Young teki viisi melko erilaista albumia Geffenille ja levy-yhtiössä ei ilmeisesti oltu kovin tyytyväisiä koska Youngin levyjen myynti laski jatkuvien kokeilujen seurauksena. Minusta näin jälkeenpäin arvioiden parhaita loppupeleissä olivat hänen kolme syntikkalevyään: Trans (1982), Landing On Water (1986) sekä Life (1987). Kriitikot eivät näitä aikanaan arvostaneet enkä tiedä arvostavatko vieläkään. Mutta jos vertaan näitä kolmea kokeellista albumia sellaisiin levyihin kuin Hawks & Doves (1980), Everybody’s Rockin’ (1983) ja Old Ways (1985) niin ero on melkoinen. Kokeellisilla levyillä on hienoja uusia melodioita ja svengaavia syntikkasovituksia, mutta jälkimmäisenä mainitut rockabilly ja country& western albumit eivät tarjonneet muuta kuin väsyneitä, väljähtäneitä tulkintoja vanhoista klassikoista tai niiden muunnelmista.
25 keikan Amerikan Outlaw- kiertue on Dylanin kohdalta nyt ohi. Tällä kiertueella Dylan varioi settiään kiitettävästi ja on myös oikein nimetä tämä kiertue eri tavalla koska Dylan ei juurikaan esittänyt tällä kesäkiertueella RARW-albumin kappaleita, vaan settilistaan palasi vuosien tauon jälkeen sellaisia vanhoja “sotaratsuja” kuin All Along The Watchtower, Highway 61 Revisited, It Ain’t Me Babe, Silvio jne. Poikkeuksellisesti en lähde nyt listaamaan näitä koska Dylan on jo siirtynyt Eurooppaan, tarkemmin sanoen Prahaan jossa settilistaan palasivat RARW-kappaleet eli Euroopan kiertueesta kirjoitan sen päätyttyä taas otsikon RARW Tour alla.
Nitsien 40 vuotta käyttämä De Werf -studio tuhoutui raivoisassa tulipalossa vuonna 2022 maan tasalle.
Konserttipäivänä junamatkalla Turusta Helsinkiin ajattelin tutustua netin avulla siihen mitä bändi oli tehnyt 2000-luvulla, sillä olin lopettanut bändin aktiivisen seuraamisen joskus vuosituhannen vaihteessa. Levyjä bändi oli julkaissut paljon myös 2000-luvulla, mutta sitten alkoi näytölleni ilmestyä toinen toistaan ikävämpiä uutisia bändin ja erityisesti Henkin viime vuosista. Järkyttävin niistä oli tieto siitä että joitain vuosia sitten Henkillä todettiin krooninen Myastenia Gravis -niminen sairaus, jossa henkilö ei enää pysty hallitsemaan lihaksiaan. Laulaessa ihminen käyttää lukuisia kurkun alueen lihaksia. Miten Henk voisi enää siis laulaa kunnolla? Löysin pitkän artikkelin jossa Henk selosti yksityiskohtaisesti oireitaan jotka sairauden alussa olivat olleet todella vakavia. Nyt bändi oli kuitenkin Euroopan kiertueella! Miten se oli mahdollista? Siitä lisää myöhemmin…
Toinen erittäin vakava takaisku joka bändiä kohtasi vuonna 2022 oli heidän 1980-luvulta lähtien käyttämänsä De Werf -studion tuhoisa tulipalo, jossa rakennus paloi maan tasalle. Bändi menetti tulipalossa kaikki soittimensa sekä osan arkistostaan. Noita uutisia lukiessa tuntui pahalta ja samanaikaisesti oudolta että kaikkien näiden menetysten jälkeen bändi kuitenkin oli taas kiertueella. Minkäläinen keikasta tulisi? Pelkäsin pahinta mutta toivoin parasta. Onneksi nimenomaan tuo toiveeni toteutui!
Madonna oli kiertueella vielä vuonna 2019 ennen Koronan rantautumista Eurooppaan. Madonnan edelleen jatkuvaa suurta suosiota kuvaa hyvin yllä oleva keikkailmoitus. Madonnan Lontoon Palladium -keikkojen kysyntä oli niin suurta että konsertteja jouduttiin järjestämään peräti 15 iltana!
Maailmassa on todella vähän rock/pop-artisteja, jotka ovat menestyneet globaalisti. Madonna kuuluu tähän harvalukuisten artistien joukkoon ja hänen levynmyyntinsä on ollut niin murskaavaa että hän hätyyttelee jo Elviksen ja Beatlesien listasijoitusennätyksiä. Madonna on edelleen 2000-luvulla valtavan suosittu ja tunnettu Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Oseaniassa. Nyt kun olen opiskellut hänen levyjensä kuuntelun ohessa hänen uraansa ja saavutuksiaan niin suuri yllätys minulle on ollut miten suosittu hän on edelleen. Aikaisemmin luulin että hänen suosionsa olisi hiipunut 2000-luvulla, mutta koska Madonna ei ole konsertoinut enää ikiaikoihin Suomessa ja koska Suomen lehdistö ei ole enää hänestä kirjoittanut niin siitä olen virheellisesti päätellyt että hänen uransa olisi kovaa vauhtia hiipumassa. Mutta näin ei siis ole asian laita. Madonnan levyt ja kiertueet ovat edelleen erittäin haluttuja. Se että Madonnan levyjen kokonaismyynti on laskenut 2000-luvulla ei liity mitenkään hänen suosioonsa, vaan kyseessä on yleinen digitaalisen nettimusiikin läpimurtoon liittyvä asia, joka on pudottanut dramaattisesti kaikkien artistien levymyyntiä. Artisti joka myi albumiaan 1980- ja 1990-luvuilla 10-20 miljoonaa kappaletta saa olla hyvin tyytyväinen jos levyä nykyään myydään yli miljoona kappaletta. Niin dramaattinen on ollut fyysisten tallenteiden myynnin lasku 2010- ja 2020 -luvuilla.
( – ) MOODY BLUES: On The Threshold Of A Dream (LP) (1969) (UUSI= 2kk)
( – ) LED ZEPPELIN: In Through The Outdoor (CD) (1979) (UUSI=2kk)
( – ) VDGG: Vital (2LP) (1978) (UUSI=2kk)
( – ) NITS: Tree House Fire (CD) (2024) (UUSI=2kk)
( 4 ) MIKE OLDFIELD: Platinum (LP) (1979) (3kk)
( 7 ) MADONNA: American Life (CD) (2003, 2012) (3kk)
(RE) MAN: The Welsh Connection (LP) (1976) (Re from 12/13) (1+2kk)
( – ) DANIEL LANOIS: Acadie (LP) (1989) (UUSI= 2kk)
(10 ) KATE BERRY: MTV Unplugged (CD+ DVD) (2009) (3kk)
( 9 ) ERJA LYYTINEN: The Sky Is Crying (CD) (2014) (4kk)
Uusia asioita listalla. Moody Bluesin ensimmäinen ykköspaikka ja sitten vielä isompi asia: otin lopulta hollantilaisen Nits-bändin listalleni. Hesan keikan jälkeen oikeastaan harmittaa että teen tämän vasta nyt eli 16 vuotta sen jälkeen kun aloitin näiden kuukausilistojen kirjaamisen. Minullahan on kaikki Nitsien 1980-luvulla julkaisemat albumit! Siellä on sellaisia jotka olisi pitänyt kelpuuttaa listalleni jo vuosia sitten. Ainoa puolustukseni Nitsien syrjimiselle on se, etten 2000-luvulla ole enää kuunnellut bändin levyjä tai käynyt bändin keikoilla. mutta nyt se siis muuttuu! Jatkossa näette Nitsien levyjä yhä useammin näillä TOP10 listoillani.
Palasin eilen Helsingistä. Upea keikka kerta kaikkiaan! Turun keikka 2014 oli hyvä, mutta tämä 2024 keikka lähenteli jo määrettä loistava! Lasershow oli parempi kuin 2014, Pink Floyd -videoita oli enemmän kuin 2014 ja osa niistä oli sellaisia joita en ole missään aikaisemmin nähnyt eli jäi mietityttämään mistä bändi on ne hankkinut vai ovatko ne peräti heidän omaa tuotantoaan? Linja kaikissa oli kuitenkin tyylikäs eli ennennäkemättömät videot olivat yhtä taiteellisia ja hienoja kuin ne Pink Floydinkonserteissa nähdyt alkuperäiset. Molemmat kitaristit sekä basisti lauloivat. He emuloivat hienosti Gilmourin ja Watersin ääntä, joten kun laittoi silmät kiinni saattoi kuvitella olevansa ihan oikealla Pink Floyd -keikalla. Ainoastaan pääkitaristi Damian lauloi enemmän omalla äänellään ja se bändin johtajalle ja perustajalle sallittakoon.
Äänentoisto oli myös erittäin hyvä. Pink Floydhan alkoi ensimmäisenä käyttää konserteissaan quadrofonista äänentoistoa. Sellainen oli käytössä myös Watersin ensimmäisellä Suomen keikalla 2002. Brit Floydilla ei ollut quadrofonista äänijärjestelmää mutta tässäkin emulointi pelasti eli ääni vaelteli tietyissä kappaleissa hienolla tavalla vasemmista kaiuttimista oikeanpuolisiin ja kokonaisvaikutelma oli lähes yhtä hieno kuin aidossa quadrifonisessa järjestelmässä.
Suurimman vaikutuksen tällä kertaa teki kuitenkin hämmästyttävän kehittynyt laservaloshow. Olen ollut kymmenillä keikoilla Suomessa mutten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa! Paikkani oli permannon rivillä 8 eli sain paljon hyviä kuvia, joista pienen osan voin esitellä täällä Winterludessa. Voin vakuuttaa että paikan päällä lasershow oli vielä paljon vaikuttavampi kuin näissä ottamissani kuvissa, sillä kamera on eri asia kuin ihmissilmä ja se että on itse fyysisesti tapahtumapaikalla!
Vaikeuksien kautta voittoon. Se voisi olla tämän tarinan punainen lanka. Mutta koska en ole aikaisemmin kirjoittanut WinterludessaHollannin kuuluisimmasta rockbändistä nimeltään Nits niin ehkäpä on aluksi syytä kirjata muutamia perusfaktoja bändin pitkästä urasta. Bändi perustettiin jo vuonna 1974. Alusta saakka bändin johtaja ja primus motor on ollut Henk Hofstede joka kirjoittaa Nitsin laulujen lyriikat ja vastaa pääosin myös kappaleiden säveltämisestä. Myös rumpali Rob Kloet on ollut bändissä alusta saakka. Vuonna 1981 vakiintui Nitsien klassinen kokoonpano kun kosketinsoittaja Robert Jan Stips liittyi bändiin. Nämä kolme miestä vastaavat Nitsien musiikista jopa 50 vuotta myöhemmin jolloin kuulin jälleen heitä Suomessa! Nitsien ensialbumi julkaistiin 1978 ja sen jälkeen uusia albumeja ilmestyi tiuhaan tahtiin. Vuosina 1978-1988 Nitsien studioalbumeja ilmestyi peräti 10! 1990-luvulla ilmestyi 6 uutta albumia. 2000-luvulla Nits on julkaissut ainakin 10 studioalbumia. Uusin julkaisu on kuuden kappaleen mini LP Tree House Fire joka ilmestyi tammikuussa 2024.
Yritin netin avulla selvittää miten monta kertaa Nits on esiintynyt Suomessa, mutta kokonaisluku ei selvinnyt. Ensimmäiset Nits -keikat Suomessa olivat vuonna 1982 ja sen jälkeen bändi on epäsäännöllisen säännöllisesti esiintynyt täällä peräpohjolassa. Nitsien Suomi-suhde on erittäin vahva ja tavallaan myös ainutlaatuinen sillä en löytänyt mainintoja siitä että bändi olisi esiintynyt muualla Pohjoismaissa kuin Suomessa. Eniten pitkän uransa aikana Nits on luonnollisesti konsertoinut kotimaassaan Hollannissa, mutta saattaa olla että Suomi tulee hyvänä kakkosena. Keski-Euroopan maissakin Nits on konsertoinut mutta vain harvakseltaan.
Nits ei ole noussut ”miljönäärikerhoon” tai listojen kärkeen muualla kuin kotimaassaan. Bändillä on kuitenkin sitkeä, lähes fanaattinen kannattajakunta joka tulee bändin keikoille vuosikymmenestä toiseen uudestaan ja uudestaan. Savoyssa 18.9.24 en nähnyt kovinkaan monta alle 40-vuotiasta. Savoyssa sain myös todistaa miten vannoutunut yleisö bändillä on Suomessa. Konsertin lopussa aplodit jatkuivat usean minuutin ajan ja niinpä bändi soitti peräti kaksi encore-osuutta varsinaisen keikan jälkeen.
Harmillisesti minäkään en ole dokumentoinut aikaisempia Nits-keikkojani. Muistelen että olisin ollut bändin keikalla Turussa jo 1980-luvulla, mutta konserttilippua tai muutakaan dokumenttia asian todistamiseksi minulla ei enää ole jäljellä. Sen sijaan tiedän varmaksi että 1990-luvulla olen ollut kahdesti Nitsien keikalla Turussa. Sen jälkeen intoni bändin suhteen alkoi jotenkin hiipua ja niinpä Savoyssa koin bändin livenä uudestaan (neljännen kerran?) vasta yli 25 vuoden tauon jälkeen. Mutta kyllä kannatti matkustaa Helsinkiin! Hieno keikka!